30.9.06

K apina

K apina

Kaksi apinaa
kapina ja napina
huusivat: pian alkaa
tupenrapina.
Kuului tuulen
hiljaista havinaa
sateen ropinaa
ja kenkien kopinaa
ukkosen jysäys
kapinan pysäys
poissa myös napina
alkoi vapina


tällainen pieni aivoton vallankumous runotorstain kapinateemaan

22.9.06

Pieni leija

Pieni leija

Monesti olen seisonut
muistojen haudalla.
Arkun laskeuduttua
lipuvat muistot kauemmas
kuin leija
kunnes naru irtoaa
kenenkään huomaamatta

Raskaampaa
on haudata tulevaisuus,
pienet jalat,
jotka eivät koskaan kävelleet;
leija, jota tuuli ei koskettanut,
Ääni, joka ei huoneessa
heleästi kaikunut,
sylillinen lohdutusta
ja suukkoja pienelle poskelle

Raskainta on haudata tulevaisuus
sillä mitä ihmiselle silloin jää

17.9.06

Lepoa väsyneelle

Tänään oli jumalanpalvelus ja minun saarnavuoroni. Papin työn arkea ja juhlaa. Pääsin saarnan valmisteluun käsiksi vasta illalla hautajaisten jälkeen. Teksti ei ottanut ensin auetakseen. Vasta yhdentoista aikoihin alkoi kirkastua, mihin suuntaan saarna kulkee. Puoli kolmelta aamuyöstä nukkumaan ja kuudelta ylös.

Meillä on vakiintunut sellainen käytäntö, että vaimo yleensä menee lapsemme kanssa anoppilaan viikonlopuksi, kun minulla on saarnavuoro. Tällainen ratkaisu ei ole kovin kestävä ja tulevaisuus tuo siihen muutoksia. Mutta muuhun ei tällä hetkellä pysty. En osaa valmistaa saarnoja virastoaikana viikolla. Yleensä kykenen keskittymään vain välittömästi seuraavaan tehtävään.

Saarnattavassa evankeliumissa ongelman ja jännitteen muodostaa Jeesuksen erikoinen tapa tarjota sielulle lepoa. Hän sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne..." Lepo tulee siis ryhtymällä ikeenalaiseksi työjuhdaksi.

Saarnatuoliblogissa näkyy miten tästä ongelmasta on selvitty, vai onko siitä selvitty lainkaan. Saattaa olla, että olen tehnyt laitonta tulkintaa tekstin äärellä. Mutta vaikka minä en saanut riittävästi unta, niin sain kuitenkin levon.

16.9.06

Kirjoitan nimesi kymmenentuhatta kertaa

Kirjoitan nimesi 10 000 kertaa

Olen repinyt kuvasi kansiosta
Polttanut kirjeesi
Pyyhkinyt nimesi pois
kännykästäni ja kalenteristani.
Olen hävittänyt hammasharjasi
Ja kaikki kylppärin tavarat.
Kissan annoin kulkurille.
Kukkasen vein metsään.
Muistoesineet olen särkenyt.
Kaikki, mikä viittaa sinuun:
tuhottu, silputtu, haudattu.
Olet tyhjä sivu
Et edes muisto
Mitä minun vielä pitää tehdä
unohtaakseni?

Poissaolosi on huutavaa läsnäoloa.
Jospa kirjoittaisin nimesi niin monta kertaa,
että en enää tiedä, mitä se tarkoittaa.

Tehtävänanto runotorstai: Tero Vaaran biisi Valokuvia

11.9.06

Terveisiä Raumalta

Olen viettänyt mielenkiintoisen viikon Raumalla. Kaupunki on kaunis ja kaupunkilaiset tuntuivat mukavilta. Syntyperäisenä porilaisena sanon seuraavan aika hiljaa. Vaikuttaa siltä, että raumalaiset ovat kotiseuturakkaampia - raumalaiset ovat aidosti ylpeämpiä ja onnellisempia kaupungistaan kuin porilaiset. Tiedän, että porilaisia ottaa tällainen arvio nuppiin. Minulla on vain niin vaikeaa mieltää iloisuutta, avoimuutta, huomaavaisuutta porilaisuuteen. En ole juuri porilaisten kuullut kehuvan kaupunkiaan tai kertovan siitä hyviä asioita. Tympeys ja junttimaisuus tulee minulle helpommin mieleen. Toivottavasti olen väärässä. Ulkonaisesti Pori on muuttunut onneksi kauniimmaksi viime vuosina.

Mutta mitä viime viikkoon tulee, sain toimia notaarina piispantarkastuksessa. Kokouksia ja neuvotteluja oli aamusta iltaan. Piispa, asessori ja lääninrovasti hoitivat ne omalla asiantuntemuksellaan. Minun tehtäväni oli saada oleellinen siitä paperille. Materiaali on siis kasassa ja nyt pitäisi ryhtyä raakaan pöytäkirjan kirjoittamishommaan. Se ei tuottane ylivoimaisia vaikeuksia, kunhan vain aikaa siihen liikenisi. Tuon viikon jälkeen nimittäin olisi revettävä niin moneksi että hirvittää.

Piispantarkastuksen aikana sain myös puhelinsoiton. Serkkuni on kuollut. Hän on minua ehkä kuusi vuotta vanhempi. Lähipiirissäni on aika paljon nuorena nukkuneita. Pikkuserkkuni 18-vuotiaana (s. 1965), isäni 50-vuotiaana (s. -44), serkkuni 40-vuoitiaana (s.1962), äitini serkku 36-vuotiaana (s. 1967) ja serkkuni n. 45 vuotiaana. Nimiä en laita näkyviin. Surullinen tuo lista kuitenkin on ja pistää miettimään ja rukoilemaan rakkaittensa puolesta.

runotorstai - itsensä kieltäjä

itsensä kieltäjä

Jumalien ulottumattomissa
moni itsensä kieltäjä
fariseus publikaanin vaatteissa
tyrkyttämässä ’leskenropoa’
ja hinnoiteltua hymyä

Jumalien ulottumattomissa
moni elämän kieltäjä
vastatuuleen sylkijä
joka atomien rumputulta
pakenee henkisyyden vankilaan

Jumalien ulottumattomissa
valheen nielevä
itsessään kierivä piehtari,
peilitalonsa nahkasohvalla
omaan syleilyynsä tukehtunut

armoako te kaipaatte
vai huumetta, joka
todellisuuden rummunlyönnit
vaimentaa


Tällainen tekele runotorstain haasteeseen.

1.9.06

runotorstai - pimeä linna

Ulkona kasvit
kääntyvät valoon
ne tietävät suunnan
elämään jaloon

Mutta minä olen linna
ja suruksi muutun.
Vihaan, räyhään,
kostan ja suutun.

Tuntoni nukkuu,
poltan nortin.
Tiheät pensaat
peittävät portin

Nukkuva sielu
ei kaipaa valoa.
Prinssi ei suutu
on sydämessä paloa

Mursi jo portin
ja hämärän taian.
Kukkien kielen
vielä minäkin taidan.


Runotorstain aiheena on valo