1.9.06

runotorstai - pimeä linna

Ulkona kasvit
kääntyvät valoon
ne tietävät suunnan
elämään jaloon

Mutta minä olen linna
ja suruksi muutun.
Vihaan, räyhään,
kostan ja suutun.

Tuntoni nukkuu,
poltan nortin.
Tiheät pensaat
peittävät portin

Nukkuva sielu
ei kaipaa valoa.
Prinssi ei suutu
on sydämessä paloa

Mursi jo portin
ja hämärän taian.
Kukkien kielen
vielä minäkin taidan.


Runotorstain aiheena on valo

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Alku on *todella* hieno, pidin. "Tuntoni nukkuu, poltan nortin; tiheät pensaat peittävät portin - nukkuva sielu ei kaipaa valoa..." Jesh. Asiaa. Moderni Eino Leino? :)

Mutta vika säkeistö kinnaa jotenkin, tuntuukohan ehkä liian "helpolta" ratkaisulta alun synkälle linnalle? En osaa oikein itsekään eritellä. :/

Anonyymi kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla Jankan kanssa. Alku on hienoa, jykevää. Pidän runon vanhanaikaisesta klangista, joka kuitenkin rikkoutuu muutamilla sanoilla taiten: Räyhään, nortin.

Prinssistä eteenpäin sisältö tökkää. Minua jäi mietityttämään miksi prinssi ei suutu ja kuka se oikein on, kuka sen portin mursi ja viimeisessä säkeessä on "minäkin", miksi?

Hallitset hyvin rytmin ja riimit, sanottavaa runossa on myös, siksi loppu on harmillinen.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Ehkä jotakin runosta on sanottava. Perusidea on valon ja pimeyden välinen ongelma, miksi ihminen kaikista luomakunnan olennoista kääntyy pimeyteen eikä valoon niin kuin kasvi.

Hakeutuminen pimeään on "ruususen unta", josta ihminen ei herää ellei joku herätä. Ja yllätys - pappi puhuu jälleen Jeesuksesta. Hän on tuo prinssi, joka mursi hämärän taian ja tuo toivon heränneelle ihmiselle oppia jotakin tuosta kukkien kielestä.

Saattaa olla että runo vaikuttaa vähän 'deus ex machina' tyypiseltä helpolta ratkaisulta. Se johtunee siitä, että runon aihe ei ole kypsynyt mielessä tarpeeksi kauan. Olen iloinen kuitenkin, että joku osa runosta tuntui purevan. Se kannustaa eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Mietinkin olisiko prinssi Jeesus, en ollut varma. (Ja onhan se "minä" jo toisessa säkeistössä.) Perusidea runosta välittyy selkeästi. En pidä loppua helppona ratkaisuna, se on linjassa sisällön uskonnollisuuden kanssa. Jotenkin vain toivoisin, että loppu olisi enemmän linjassa alun kanssa. Ehkä jokin sidesana ("Mutta/vaan prinssi" ei kuitenkaan istu rytmisesti ja olisi muutenkin tosi tönkkö) tai prinssin siirtäminen alkamaan oman säkeistön voisi olla muutos, mutta en ole enää varma. Ehkä runo on täydellinen juuri näin :)