Vielä kysymyksiä vieraskirjassa

Minulle esitettiin jatkokysymyksenä seuraavat lihavoidulla kirjoitetut kohdat. Olen niiden perään yrittänyt laittaa joitakin kommentteja.

Haluaisin nyt esittää toisen kysymyksen, koskien kohupappi Markku Koiviston toimintaa.

1) Mitä mieltä olet Markku Koiviston toiminnasta?
En tunne kovinkaan hyvin Markku Koiviston toimintaa. Tiedän, että Harjavallasta joitakin on hänen kokouksissaan käynyt. Olen seurannut jonkin verran asian ympäriltä noussutta kohua tiedotusvälineistä. Niistä asiakirjoista, joita on internetissä julkaistu, kuva hänen toiminnastaan varmaankin vääristyy. Yhtä lailla näyttää siltä, että piispa Pihkalan ja tuomiokapitulin tutkimus on vääristynyt Koiviston leirissä.

Ennakkoluulot ja etukäteen valittu asema keskustelussa ovat omiaan ehkäisemään ymmärtämystä.

2) onko oikein, että piispa Pihkala on valmis erottamaan hänet papin virasta? Olen ymmärtänyt lukiessani tästä tapauksesta, että "valtakirkon" kaikki jäsenet eivät ole Pihkalan linjoilla, vaan heidän mielestään Koiviston tekemä kristillinen työ on Jumalasta?

Jos samankaltaisella seulalla seulottaisiin pappeja yleisemmin, puhtaita papereita ei moni saisi. Toisaalta Markku Koivisto on keulahahmo tässä nokialaisessa liikkeessä. Hänen mukaansa toiminnan linja määräytyy. Siinä mielessä hänen näkemyksensä tulisi kestää myös paremmin tarkastelua.

Jos väitteissä, joita häntä kohtaan on esitetty, on jotakin perää, syytökset ovat paikka paikoin vakavia. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätös 27.9.2006 koskien Markku Koivistoa on aika surullista luettavaa.

3) Onko niin, että kaikki, mikä ei ole kirjoitettu kirkon lakitekstiin on kiellettyä?

Ei ole niin.

4) onko oikein, että näitä "harhaoppisia" on syytä rangaista, esim. erottamalla heidät kirkosta?

Markku Koivistoa ei olla erottamassa kirkosta.

5) Kuulun itse evl.kirkkoon ja siksi nämä asiat kiinnostavat. Jään odottamaan vastaustasi ja toivon, että aina, kun saarnaat kirkossa muistaisit, että se, että kuljet ns. valtavirran mukana ei ole aina se oikea linja.

Oikea linja ei määräydy sen mukaan kumpaa suuntaa virran mukana kulkee. Perusteet ovat toisenlaiset.

6) Sillä silloin, kun kirkko esimerkiksi alkaa vihkiä homo- ja lespopareja, se ei enää noudata raamatun ohjeita. Siitä on silloin tullut eräänlainen maallista valtaa kosiskeleva ja nuoleskeleva laitos ja uskon, että moni tulee eroamaan: yksi varma eroaja tulen olemaan minä.

Kristillinen etiikka (puhe oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta) rakentuu ennen kaikkea rakkauden etiikan varaan: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Kaikki minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille. Jeesus joutui juutalaisten kirjanoppineiden kanssa jatkuvasti kahnauksiin käytännön elämän vaatimusten ja kirjoitettujen säädösten kanssa (ja raamatun tulkintaperiaatteiden kanssa). Rakkauden vaatimuksen täytyy elää ajassa mukana.

Kirkko on vanhoillinen laitos. Uudistukset tapahtuvat siellä vasta pakon edessä. Kirkko uskoisi maan edelleen olevan litteä universuumin keskus ja auringon kiertävän maapalloa ellei tieteen ulkoinen painostus olisi pakottanut sitä muuttamaan kantaansa. Elämän syntyä ja evoluutiota koskeva keskustelu on osoittautunut samanlaiseksi kirkon rimpuilemiseksi. Mittaluokassaan nämä edelliset asiat ovat ehkä suurempiakin kuin keskustelu homoseksuaalisuudesta sillä ne eivät koske vain käsitystä ihmisestä vaan käsitystämme koko maailmasta.

Toisaalta kirkko on historiansa aikana osoittanut olevansa myös muuntautumiskykyinen siten, että se on samalla säilyttänyt uskollisuuden evankeliumille ja ristin Herralle. Kirkon ensimmäinen suuri kriisi oli levittäytyminen juutalaisen kannatusalueen ulkopuolelle. Tästä kriisistä on esimerkkejä niin Paavalin kirjeissä kuin apostolien teoissa. Lars Aejmelaeus kuvaa ongelman kirjassaan ‘Kristinuskon synty’ erinomaisen selkeästi (135-144, 165-168). Oliko pakanuudesta uskoon kääntyvien tultava myös juutalaisen lain ja tapojen alaisuuteen? Koskivatko ympärileikkaus ja monet ruokasäädökset heitä? Apostolien kokouksen perusteella kirkossa rakennettiin kahden tason kristillisyyden malli: Toinen juutalaisille uskoville, toinen pakanasyntyisille. Ilman Paavalin rohkeaa asettumista juutalaisita tavoista riisutun uskon puolelle, me emme olisi kukaties koskaan kuulleet evankeliumia. Se merkitsi häneltä evankeliumin sanoman rohkeaa tulkintaa sen ajan konservatiiveja vastaan. Tämä Paavalin rohkeus on katoavaa perinnettä.

Kirkko ratkaisuissaan ei siis nuoleskele yhteiskuntaa, vaan yleensä on ottanut lusikan vain kauniisti kouraansa – viimeisenä kaikista - ja tunnustanut tosiasiat, jotka muu mailma on tiennyt jo hyvän aikaa. Tiedon lisääntyessä, myös ymmärryksemme pitäisi lisääntyä.

Tiedostan hyvin sen, että minulla tavallisena 'rivipappina' ei ole parhaat tiedot ja käsitykset asiasta. Mutta sen varassa mitä ymmärrän, olen sanani asettanut.

Seksuaalisuus on elämänalue jossa mieli ja ruumis tulevat ehkä kaikkein lähimmäksi toisiaan. Haavoittuminen siinä kohden jättää syvät jäljet. Kun lisäksi tiedämme homoseksuaalisuudesta, että se ei ole valittu tai tahdottu asia, eikä ole ihmisen päätettävissä vaihtaa sitä joksikin toiseksi, niin tällaisella asialla syyllistäminen tai synnisllistäminen on siksi silkkaa henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Väkivaltaa ei tee yhtään hyväksyttävämmäksi se, että lyöntivälineenä on Raamattu.