29.5.07

Helluntai ja anopin synttärit

Olin viikonlopun jälleen yksin hommissa. Lauantain hautauksista kotiuduttuani koitin ryhtyä saarnan valmisteluun. Siihen asti valmistelut olivat olleet vasta vähäisiä. Olin kuitenkin väsynyt eikä valmistautumisesta tahtonut tulla mitään. Joitakin ajatuksia kehittelin mielessäni ja näyttöruudulla, mutta saarnaksi asti ei oikein tahtonut mitään tulla. Aikaa olisi ollut ihan riittävästi, mutta polla ei vain säteillyt. Lopulta oli mentävä nukkumaan ja laitettava kello aikaisin herättämään. Varhain aamulla etsin netistä virikkeitä. Kollegojen tapa saarnata on kuitenkin varsin erilainen. Eteen tuli netistä myös vanha saarnani. Huomasin, että se on pidetty Kokemäellä. Työstin siitä aamun tunteina saarnan. Oma henkinen olo ei kuitenkaan ollut häävi.

Tällaisia tilanteita tulee eteen ja niihin on vain suostuttava. Silti on jumalanpalvelukset pidettävä. Olisin halunnut saarnassa tulla lähemmäs kuulijaa ja lähemmäs tätä aikaa. Mielessäni oli puolikypsä ajatus Pyhästä Hengestä, jolta tänä päivänä odotetaan paljon. On paljon särkyneisyyttä, johon kaivataan lääkettä. On myös hengellistä etsintää ja kaipuuta, johon toivotaan ohjausta. Oli surullista huomata oma astia vuotaneen tyhjiin.

On sanottu, että luterilaisessa kirkossa Suomessa on juuri tämä ongelma. Lamput ovat kunnossa, mutta ne eivät tunnu hyvin palavan. Kirkon liturgia ja opetus jää ihmisille vieraaksi. Monet ihmiset kokevat jääneensä kirkossa jollakin tavoin ulkopuolisiksi. Jumalanpalveluselämä ei tunnu koskettavan heitä, tai sitä ei ymmärretä. Se on jäänyt opilliseksi puheeksi eikä ole tullut sydänten tasolle.

Sunnuntaina lähdin kiireesti Laitilaan anopin syntymäpäiville. Sinne kokoontui vain sukua ja mukavaa meillä siellä oli. Kuva on otettu sieltä. Kuvassa (kuva poistettu) Mikko etsii pajunoksalla vesilähdettä ja kaivonpaikkaa. Minäkin kokeilin, mutta ei minusta ole kaivonkatsojaksi. Toisilla paju näytti taipuvan, toisilla ei. He sanoivat tuntevansa sen hyvin kädessään milloin maa vetää pajua puoleensa.

2 kommenttia:

Kimmonkamera kirjoitti...

Minä olen yrittänyt keskustella liturgian vieraudesta kolleegojeni kanssa, mutta vastaus on ollut vähättelevä: "Eikös meidän tehtävä ole avata liturgiaa ihmisille!?" Toisin sanoen ei liturgiassa ole mitään vikaa, vaan vika on ihmisten tietämättömyydessä. Tällä asenteella eivät kirkon penkit täyty edes siksi aikaa, että voisimme avata liturgian rikkautta tietämättömille.

Sattuiko muuten silmiisi Helsingin sanomien taannoinen saarnakierros Helsingin seudun eri kirkoissa. Siinä nousi hyvin esiin kirkkomme kipupiste: pappien saarnojen etäisyys kuuljoiden maailmasta.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Terve!
Meille ei tule hesaria. Mutta Arto Antturin blogista olen laittanut merkille, että jotakin tuollaista juttua pääkaupunkiseudulla on. Päivikki Antola on omissa kirjoituksissaan todennut samaa. Saarnat ovat tylsiä.

Yhtä huolestuttavaa on kyllä se, että liturgia jää samoin vieraaksi ja ulkokohtaiseksi. Kirkkomme yksi kipupiste on siinä, tahdommeko olla lähempänä vanhoja kirkkoja vai protestanttisia kirkkoja.

Ymmärrän myös sen, että jumalanpalvelus vanhalla systeemillä on identiteettikysymys. Mitä kirkolle tapahtuu, jos se luopuu perinteisestä jumalanpalveluksesta? Mikä tulisi tilalle? Oleellista mielestäni ei ole vain ihmisten saaminen kirkkoon, vaan yhteys, joka heidän välilleen voi syntyä. Oleellista on ehtoollinen, Jumlan sana, rukous sekä jokin sellainen mikä vahvistaa kristillistä identiteettiä. Tämä jälkimmäinen on yleensä ollut yhteinen laulu. Näistä elementeistä jumalanpalvelus koostuu.

Toisaalta tuskin sellaista yhteyden kokemusta kansankirkossa pääsee syntymään. Katekismuskin sanoo, että "yhteyden perusta ei ole inhimillisten perinteiden samanmuotoisuutta. Sitä ei luo myöskään yhteinen tunne. Yhteytemme perusta on yhteinen usko."

Vaikeaa on. Luulen, että nykyistä palvelusta ei tarvitsisi paljon muuttaa, jos seurakunta huomioitaisiin paremmin. Hyväksyttäisiin ihmisten pyhyyden kaipuu ja hänen emotionaalinen puolensa. Eräs tehtävä juuri papilla on miettiä, mikä auttaa ihmistä pyhän kohtaamiseen.

Vai onko aika kulkenut ohi seurakunnan fyysisen kokoontumisen. Riittääkö seurakunnan virtuaalinen kokoontuminen... tästä tuli kommenttiosioon liian pitkä juttu. sori.

Oletko muuten uusimmasta TA:sta lukenut saarnataitoa koskevan Jukka-Pekka Puron kirjoituksen. Se on aika mielenkiintoinen