Selasin hyllyyn kertyneitä lehtiä

Risto Pulkkisen vastaus (7.6.07) Kotimaalehdessä Seikko Eskolan kritisoimaan graduun talvisodan myytistä nosti esiin käsityksen myytistä. Pulkkinen tiivistää myytin käsitteen hienosti ja haluankin sen jakaa lukijoideni kanssa: ”Uskontotieteellisessä merkityksessä myytti on kertomus, jolla on kyky välittää ja antaa asioille eksistentiaalista merkitystä. Näin se motivoi toimintaa ja uusintaa todellisuutta. ... Myytti on mitä syvällisemmässä mielessä tosi kertomus – historiallinen totuus ei ole myytin osalta olennainen seikka.”

Totuuden kertomiseen on erilaisia keinoja. Jeesus kertoi vertauksia osoittaakseen johonkin totuuden kipeään kohtaan. Taiteilijat ovat kautta historian kuvanneet totuutta ja ajan ilmiöitä oman taidemuotonsa keinoin (taulut, romaanit, runot jne.) Joskus tieteellinen ja historiallinen kuori on murrettava päästäkseen asian ytimeen.

Pappien avioerosta käsitteli 31.5. Kotimaa
Avioeroista puhuminen on kirkossa vaikeaa. Hannu Sorri on tekemässä siihen liittyvää tutkimusta. Pappien oletetaan onnistuvan avioliitossaan tavallisia kuolevaisia paremmin. Hän sanoo haastattelussa hyvin: ”Totta kai piispan ja papin on pyrittävä kilvoittelemaan ihanteiden mukaan, mutta esikuvallisuuskin on haavoittuvaista.” Tämä oli yksinkertaisesti vain niin kauniisti sanottu, että se jäi mielessäni elämään. Toisaalta, mitä asiaan tulee, maailma on muuttunut aika paljon. Aika tavallista on kuulla sanottavan ”ihmisiä ne papitkin ovat”.

Kiinnostava oli myös kirjailija Pirjo Hassisen haastattelu (Kotimaa 26.4) . Haastatteluun oli antanut aiheen hänen tuore teoksensa Isänpäivä. Hänen mukaansa aikamme suurimpia vääristymiä on se, että nollaamme päivän ponnistukset viihtymällä väkivallan äärellä.... kun näemme tv:ssä silvottuja ruumiita, ne eivät herätä meissä aitoa kauhua, vaan antavat lähtölaukauksen viihtymiselle.

Hassinen sanoo, että hyvän kirjan lukeminen on aina vaativaa. Mutta tälle vaativuudelle annetaan helposti periksi. ”turrutammeko itsemme helppoudella valitessamme kevyttä väkivaltaa tai tirkistelevää tositeeveetä halutessamme rentoutua.”

Samassa lehdessä helsinkiläinen kirjailija Eero Taivalsaari suomii nykyajan politiikkaa, jossa ”parlamenteista on tullut pörssien haarakonttoreita”. Nykyinen systeemi tekee ihmisistä taloudellisesti entistä eriarvoisempia. Artikkelin luettua tulee väistämättä mieleen, että ylin valtiollinen johto on turvaamassa ja takaamassa ennen kaikkea upporikkaiden etuja. Mieleen jäi lehtijutusta myös sitaatti Juha Panulalta: ”Rahan valta on murtanut moraalisen elämän ihanteet.” Lauseessa ei kai ole mitään uutta, muuta kuin se, kuinka todellisen kuvan se ajastamme antaa.

Taivalsaari oli liittänyt pari ’kainalojuttua’ varsinaiseen artikkeliinsa. Vapaakaupan historiaa selvittävä juttu oli otsikoitu mielenkiintoisesti: Ketun vapautta kanatarhassa. Tuo vapauden määritelmä summaa hienosti asioita. On olemassa taistelua vapaudesta sorron alta, mutta on olemassa vapauden nimikkeellä kulkevaa juonittelua, jossa ei tarvitse joutua vastuuseen tekemisestään. Jotta juonitteluissaan onnistuu paremmin ”vallanpitäjät muokkaavat kieltä niin, että ihmisiltä hämärtyy eettinen normisto”

Tämä rikkaiden röyhkeys ja silmitön ahneus sai lisäväriä 18.6. Kotimaalehdessä. Pertti Hemánus kertoi tv-haastattelusta, jossa suomalainen upporikas halusi saada kaikki tulonsa verottomina. Nykyaikana näyttää olevan mahdollista mennä ahneudessa äärettömyyksiin.