Opiskeluaikainen kaverini Jari Jolkkonen on kirjoittanut erinomaisen artikkelin Suomalaisen teologisen kirjallisuus seuran vuosikirjaan Synkkä luterilaisuus?`Kansankirkko kanakunnan syntipukkina. Hän käsittelee neljä perussyytettä luterilaisuutta vastaan. Niitä esitetään aina kun on tilaisuus tai tarve päästä syvämietteisen pohdiskelijan maineeseen. Lehtiä lukemalla ne on aika vaivatonta poimia. Luterilaisuudessa 1) todellisuuskäsitys on synkkä, 2) ihmiskäsitys on pessimistinen, 3) seksuaalisuuteen suhtaudutaan kielteisesti, 4) työtä jumaloidaan tavalla, joka tekee levosta syntiä. Kuulostivatko väitteet tutuilta? Oletko itse kenties esittänyt samoja väitteitä. Jos tunsit piston sydämessäsi suosittelen tutustumista Jarin kirjoitukseen.
Synkkyys ei kuitenkaan liene uskontulkinnassa vaan väitteen esittäjällä on luullakseni jonkinlainen yritys korostaa omaa edistynyttä ajatteluaan jollakin sellaisella, mitä on helppo ja vaivaton moittia - josta ei jälkeenpäin joudu vastuuseen. Kirkko on tähän kiitollinen kohde ja kiltisti se kääntää sinulle toisenkin posken.
5 kommenttia:
Varmaankin kiintoisa kirjoitus!
Ymmärrän kyllä, että Raamatun moninaisilla teksteillä voidaan perustella hyvinkin vastakkaisia käsityksiä. Esimerkkinä vaikkapa ihmiskäsitys; toisaalta voidaan Raamattuun vedoten pitää ihmistä perin kurjana ja toisaalta ihmistä kehotetaan tulemaan täydelliseksi ja todetaan että Jumalan valtakunta on sisäisesti ihmisessä.
-gs
Joo, tunnistan käyttäneeni noista jokaista. Ehkä kysymys on siitä, että tällainen tavallinen pulliainen on tutustunut luterilaisuuteen uskonnonopettajien ja muiden vastaavien kautta ja saanut siis sieltä käsityksensä. Mielikuva luterilaisuudesta ei valitettavasti ole monellakaan peräisin Augsburgin tunnustuksesta eikä edes katekismuksesta sen paremmin kuin Raamatustakaan. Jos nyt ajattelen esim. omia kouluaikojani ja sen tunnustuksellista uskonnonopetusta + muuta koulussa vallinnutta eetosta, niin mielestäni se oli juuri tuollaista kuin nuo väitteetkin antavat ymmärtää. Kysymys onkin siis siitä, että meille onnettomille on syötetty jonkinlaista ilotonta semi-kristillistä valtiouskontoa luterilaisuutena. Ongelmana onkin, että se oikea luterilaisuus on niin pientä piipitystä, ettei sitä kuulu oikein missään.
Hyvä kun nostit esiin Jolkkosen artikkelin. En itse sitä vielä lukenut, mutta se on tehtävälistalla jo odottamassa.
Kirsti on oikeassa siinä, että luterilainen profiilimme on jäänyt huomaamattomaksi piipitykseksi kaiken muun kirkon ympärillä olevan kohinan keskellä. Tällä hetkellähän luterilaisuuden määrittely on annettu naispappeutta ja muille muutoksia vastustaville tahoille.
Niin se vain on, että Raamattu vaatii tulkitsemista. toiset onnistuvat siinä toista paremmin. Mutta on toki asioita, joihin Raamatusta ei saa lainkaan vastauksia ja on asioita, joissa Raamatussa on eri suuntaisia käsityksiä. Paljon ratkaisee myös se, minkälaisin silmälasein Raamattua luetaan: kuin piru raamattua vai kuin perinnönsaaja testamenttia.
Kirsti on ihan oikeassa siinä, että rivikristityn mielikuvat kristinuskosta eivät seuraa juurikaan opillisen luterilaisuuden linjaa, vaan saavat sisältönsä pikemminkin sen tarkkailemisesta, miten uskonnon opettajat käyttäytyvät (elävätkö he opetuksensa mukaan)
Lisäksi mediassa pääsee vain poikkeusasiat esille. Sellaiset tilanteet joissa syntyy dramatiikkaa ja myyviä otsikoita. Se on toisaalta ymmärrettävää. Eihän siinä ole mitään uutisoimista, että valtatie on kunnossa. Sitten vasta uutinen syntyy, kun tie on poikki ja liikenne häiriintyy.
Lähetä kommentti