Leffaterapiaa

Leffaterapiaa

Mikael Saarisen kirja Leffaterapiaa johdattaa katselemaan elokuvia uudella tavalla. Elokuvat ovat kuin uniasi. Sinä olet terapeutti, joka tulkitsee niitä sen perusteella, minkälaisia tuntemuksia ne sinussa herättävät. Tarkoitus ei tietenkään ole analysoida elokuvaa tai sen ohjaajaa, vaan omaa itseä elokuvan kautta. Joten samalla kun olet terapeutti olet myös se, joka on terapian tarpeessa. Elokuvat ovat sinun uniasi.

Katsoessasi elokuvaa sinussa herää kehon muistot ja tunteet eloon; tukahdutettuja tunteita, toiveita, tarpeita ja intohimoja. Elokuvat johdattavat meitä suoraan tunteiden ja vaistojen kerroksiin. Siksi ne voivat olla erinomainen ”oikotie traumojen, obsessioiden, fobioiden ja manioiden käsittelyyn.” Tarkastelemalla omia tunteitaan elokuvan äärellä, voit päästä parempaan itsetuntemukseen ja käsitellä elämäsi ongelmia. Katsot ’ulkopuolisin’ silmin omaa elämäntilannettasi sen kriisejä ja haasteita.

Kirjan perusoivallus on hyvä. Miksi sellaista ei ole aikaisemmin kirjoitettu. Elokuvat luultavasti ovat aina toteuttaneet niitä ajatuksia, joita Mikael kirjassa esittää. Elokuvat hoitavat katsojaa. Kyyneleitä vuodatetaan hämärissä teattereissa. Voisikin väittää, että juuri siksi sali pimennetään, jotta katsojat saisivat itkeä rauhassa ja salaa. Elokuvat hoitavat. Mikael haluaa tuoda tunteet tietoisuuteen ja käsittelyyn. Myös vaikeat tunteet heräävät: viha, pelko, tuska. Niitäkin olisi hyvä tutkia. Mikä ne aiheuttaa ja mitä niiden johdosta pitäisi toimia?

M. Saarisen kirja on enemmänkin työkirja. Alustavan idean esittelyn jälkeen hän käy läpi noin viisikymmentä elokuvaa, mitkä hän on sijoittanut kahdeksan teeman ympärille. Kunkin teeman alle tulee useampi elokuva. Muutama poikkeusta lukuunottamatta esiteltävät elokuvat ovat 2000-luvulta, vuoden parin takaisia. Ne lienevät vuokraamoissa vielä aika helposti saatavilla. Joukossa on niin ulkomaisia kuin kotimaisia elokuvia. Luonnollisesti kotiterapeutti voi luokitella muita katsomiaan elokuvia saman seulan läpi. Työkirjan idea tulee esille erityisesti siinä, että ensin pitää valita elokuva, katsoa se ja hankkia havaintoaineisto tunteistaan. Vasta sitten tutustutaan kirjan aineistoon kyseisestä elokuvasta.

Kirjan loppuun Mikael on lisännyt liitteeksi tunnesanastoa laajentamaan repertuaariamme. Mukana on myös eräänlainen kaavake, jonka avulla voi elokuvan kohtauksessa esiintyviä tunteita kirjata ylös ja samalla omia tunteitaan. Mietin olisiko rippikoulussakin tai isoskoulussa mahdollista käyttää tällaista tunteiden tunnistamiskaavaketta johonkin lyhyeen elokuvapätkään.