Peilikuva
muuten itseni näköinen
mutta minä olen komeampi
en sano, että peilikuva valehtelee
se ei vain näytä kaikkea.
Runotorstain aihe: Päivä päivältä muistutan itseäni entistä enemmän.
30.11.06
Virsi 13 - ylimääräinen aloitussäkeistö
Koska ensimmäisenä adventtina lauletaan vain yksi säkeistö kynttilävirrestä 13, olen tehnyt siihen yhden säkeistön lisää. Vau! Se lauletaan varsinaisen virren edellä. Kelpaa lähinnä lasten kanssa laulettavaksi. Laitan säkeistön esille, jotta muutkin voivat sitä käyttää tai rohkaistua sanoittamaan se paremmin.
Siis näin
On aika tullut adventin,
se mielet herkistää.
Myös ilo valtaa sydämen
Voi, kuinka jännittää.
Nyt sytytämme kynttilän.
Se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta
seimessä nukkuvaa.
Siis näin
On aika tullut adventin,
se mielet herkistää.
Myös ilo valtaa sydämen
Voi, kuinka jännittää.
Nyt sytytämme kynttilän.
Se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta
seimessä nukkuvaa.
29.11.06
Word Press
Olen käynyt tutustumassa kilpailevan firman tuotteeseen Word Pressissä. Onko kenelläkään teistä tuttu tuo mainitsemani toimintaympäristö. Tämä Blogger näyttää joskus jumiutuvan.
puujalka Word Press
puujalka Word Press
27.11.06
kansankirkko syntipukkina
Opiskeluaikainen kaverini Jari Jolkkonen on kirjoittanut erinomaisen artikkelin Suomalaisen teologisen kirjallisuus seuran vuosikirjaan Synkkä luterilaisuus?`Kansankirkko kanakunnan syntipukkina. Hän käsittelee neljä perussyytettä luterilaisuutta vastaan. Niitä esitetään aina kun on tilaisuus tai tarve päästä syvämietteisen pohdiskelijan maineeseen. Lehtiä lukemalla ne on aika vaivatonta poimia. Luterilaisuudessa 1) todellisuuskäsitys on synkkä, 2) ihmiskäsitys on pessimistinen, 3) seksuaalisuuteen suhtaudutaan kielteisesti, 4) työtä jumaloidaan tavalla, joka tekee levosta syntiä. Kuulostivatko väitteet tutuilta? Oletko itse kenties esittänyt samoja väitteitä. Jos tunsit piston sydämessäsi suosittelen tutustumista Jarin kirjoitukseen.
Synkkyys ei kuitenkaan liene uskontulkinnassa vaan väitteen esittäjällä on luullakseni jonkinlainen yritys korostaa omaa edistynyttä ajatteluaan jollakin sellaisella, mitä on helppo ja vaivaton moittia - josta ei jälkeenpäin joudu vastuuseen. Kirkko on tähän kiitollinen kohde ja kiltisti se kääntää sinulle toisenkin posken.
Pakolliset aamu-unet
Meidän hömppölööröllä on erikoinen tapa. Aamulla kun heräillään, hän tietysti kömpii jos ehtii isän ja äidin väliin nukkumaan. Mutta kun noustava on vuoteesta, hän ei halua jäädä sänkyyn nukkumaan, vaan kiirehtii aulassa olevaan nojatuoliin. siinä hän nukkuu vielä vartista puoleen tuntiin.
Ostin eilen alta vitosella Mel Gibsonin ohjaaman The Passion of the Christ. R-kioskilla myydään vanhoja lättyjä, joita ei enää vuokrata. Aikanaan kävin elokuvissa katsomassa tuon pätkän. Katsoin lauantaina vähän alkua, siihen oli tavoitettu aika hienosti evankeliumien lopun tunnelmia. Tiedän kyllä, että myöhemmin veri lentää ruoskimisessa jne. Mutta on elokuvassa muutakin kuin ruoskimista. Tosin Jeesusta näyttelevässä Jim Caviezelissä on jotakin häiritsevää. Ehkä vaikutelma johtuu hänen muista roolisuorituksistaan muualla - en ole varma.
26.11.06
Kirkkovuoden viimeinen sunnutai
Tänään oli saarnavuoro. Tuomiosunnuntain teksti Matteuksen evankeliumissa on sillä tavoin vaikea, että se muodostaa ongelman luterilaisen perusajattelun kanssa. Sanotaanhan että viimeisellä tuomiolla jokainen tuomitaan tekojen mukaan. Matteuksen evankeliumi viimeisen tuomion kuvauksessa ei anna mitään muuta vaihtoehtoa tai muita kriteereitä. Samanaikaisesti luterilainen kirkko opettaa, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta yksin Kristuksen tähden.
Pelastummeko yksin uskon kautta, vai tuomitaanko meidät tekojen mukaan. Olisiko kolmas vaihtoehto uskon vaikuttamat teot.
tuomiosunnuntai - all rise!
Pelastummeko yksin uskon kautta, vai tuomitaanko meidät tekojen mukaan. Olisiko kolmas vaihtoehto uskon vaikuttamat teot.
tuomiosunnuntai - all rise!
23.11.06
Syön sinut
Syön sinut
Kaksi
hämyä
vaanivat toisiaan
nenät vastatusten:
Aamun hämy
ja illan hämy.
Valo halusi kiilata väliin,
mutta turhaan.
Ei siihen mahtunut,
kun nälkäiset yrittivät
syödä toisensa.
Suu ammollaan kumpikin
valmiina nielaisemaan.
Kaksi
hämyä
vaanivat toisiaan
nenät vastatusten:
Aamun hämy
ja illan hämy.
Valo halusi kiilata väliin,
mutta turhaan.
Ei siihen mahtunut,
kun nälkäiset yrittivät
syödä toisensa.
Suu ammollaan kumpikin
valmiina nielaisemaan.
16.11.06
Puhtaan valkoista
valkoista
kaikki on niin valkoista
puhtaan valkoista
vaatteet ovat valkoiset
salit ovat valkoiset
kaikki on juhlallista ja ylevää
sanat ovat valkoiset
valkoisten hampaiden takaa
myös hymy valkoinen ja valloittava
valkoinen on ilon väri
kaikki on puhtaan valkoista
valheita myöten
valkaistua iloa
ja kermavaahtoa
valkoisten valheiden taivaassa
ikuisesti
Runotorstain aihe: valkoinen
kaikki on niin valkoista
puhtaan valkoista
vaatteet ovat valkoiset
salit ovat valkoiset
kaikki on juhlallista ja ylevää
sanat ovat valkoiset
valkoisten hampaiden takaa
myös hymy valkoinen ja valloittava
valkoinen on ilon väri
kaikki on puhtaan valkoista
valheita myöten
valkaistua iloa
ja kermavaahtoa
valkoisten valheiden taivaassa
ikuisesti
Runotorstain aihe: valkoinen
7.11.06
Se on valmis
Jaaha.
Elämä tuli
valmiiksi.
Nyt olis vaan
roikuttava raameissaan
yx viiskyt vuat.
Tulkaa kattomaan.
Mulla on
arvoituksellinen
hymy.
runotorstain aihe: valmis
Elämä tuli
valmiiksi.
Nyt olis vaan
roikuttava raameissaan
yx viiskyt vuat.
Tulkaa kattomaan.
Mulla on
arvoituksellinen
hymy.
runotorstain aihe: valmis
5.11.06
Uskonpuhdistuksen muistopäivä
Saarna 5.11. uskonpuhdistuksen muistopäivänä saarnatuoliblogissa Sängystä pudonnut.
Eräs ajatus, joka saarnaa tehdessä tuli mieleen, mutta en saarnassa tosin käsitellyt. Se on kolmelle uskonnolle (juutalaisuus, kristinusko, islam) roolijako. Kuvitellaan kolmen hengen perhe samaan sänkyyn makaamaan. Lapsi on keskellä poikittain ja yrittää vallata itselleen lisää tilaa. Hän tuuppaa vanhempiaan ulos sängystä. Se on kuva islamista. Juutalaisuus on isä, joka makaa aloillaan. Hän ei tee mitään eikä yritä vallata itselleen lisää alueita - ei ole lähetysuskonto. Kristinusko on äiti, joka rakkaudella (yrittää) sulattaa edelliset itseensä.
Tämä oli vain siis hahmotelma, sisäinen kuva. Se ei välttämättä pidä paikkaansa. Mutta on joskus kiva yrittää hahmottaa asioita erilaisin keinoin. Edellistä mallia puoltaa heikosti myös sellainen käsitys, että Juutalaisuus on uskonnoista vanhin, kristinusko on kasvanut juutalaisuudesta (aadamin kylkiluusta). Islam on näistä kaikkein nuorin uskonto. Tuskin kuitenkaan kahden edellisen hedelmä. Mutta on joka tapauksessa kovin laajentumishaluinen.
Eräs ajatus, joka saarnaa tehdessä tuli mieleen, mutta en saarnassa tosin käsitellyt. Se on kolmelle uskonnolle (juutalaisuus, kristinusko, islam) roolijako. Kuvitellaan kolmen hengen perhe samaan sänkyyn makaamaan. Lapsi on keskellä poikittain ja yrittää vallata itselleen lisää tilaa. Hän tuuppaa vanhempiaan ulos sängystä. Se on kuva islamista. Juutalaisuus on isä, joka makaa aloillaan. Hän ei tee mitään eikä yritä vallata itselleen lisää alueita - ei ole lähetysuskonto. Kristinusko on äiti, joka rakkaudella (yrittää) sulattaa edelliset itseensä.
Tämä oli vain siis hahmotelma, sisäinen kuva. Se ei välttämättä pidä paikkaansa. Mutta on joskus kiva yrittää hahmottaa asioita erilaisin keinoin. Edellistä mallia puoltaa heikosti myös sellainen käsitys, että Juutalaisuus on uskonnoista vanhin, kristinusko on kasvanut juutalaisuudesta (aadamin kylkiluusta). Islam on näistä kaikkein nuorin uskonto. Tuskin kuitenkaan kahden edellisen hedelmä. Mutta on joka tapauksessa kovin laajentumishaluinen.
Piikkipensas
Kirjoitin pyynnöstä hartauskirjoituksen lehteen. Kirjoitus löytyy Lalli-lehdestä ja myös pieniä puheita -blogista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)