26.10.06
Rakkaus on tarina
Minulla on aika mielenkiintoinen kirja menossa: Rakkaus on tarina. Sen on kirjoittanut Robert J. Sternberg. Wikipedian mukaan tämä Yalen professori on yksi eniten viitatuista tutkijoista psykologian oppikirjoissa. Kirjan kantavan ajatuksen mukaan jokainen meistä kuljettaa sisällään jonkinlaista perustarinaa rakkaussuhteestaan/ihmissuhteissaan. Emme yleensä ole tietoisia tästä rakkauden mallistamme. Kuitenkin tuo tapa välittyy olemuksestamme ja käytöksestämme ulospäin. Meidän kanssamme tekemisiin hakeutuu ihmisiä, joiden omaan tarinaan meidän tarinamme tuntuu istuvan.
On varmaan tuttua, että rakastumme tietynlaisiin ihmisiin - tämä johtuu juuri perustarinastamme. Samaa ilmiötä voi toki kutsua toisellakin nimellä, mutta tarinamuoto auttaa aika hyvin ymmärtämään tätä ongelmakenttää. Nimittäin ongelmia yleensä seuraa. Kullekin tarinatyypille kehittyy toistuvasti samoja ongelmia. Tarina toteuttaa itseään emmekä tunnu oppivan virheistämme. Robert esittelee 26 perustarinaa. Hän jakaa ne viiteen tarinatyyppiin: epäsymmetriset tarinat (esim. toinen asennoituu opettajaksi toinen oppilaaksi. Joistakin taas sanotaan, että hän etsii isä- tai äitihahmoa elämäänsä), objektitarinat (kumppania ei arvosteta itsenään vaan esittämänsä roolin tähden), koordinaatiotarinat, narraatiotarinat (jossakin suhteen ulkopuolella on olemassa 'teksti', joka on viite siitä, kuinka suhteen kuuluu edistyä) ja genretarinat (korostavat tyyliä ja tapaa, kuinka olla suhteessa,eivät suhteen päämääriä tai taustalla vaikuttavia prnisiippejä).
Robert esittelee jokaisesta perustarinasta useampia esimerkkejä, erityisesti epäonnistuneita esimerkkejä. Siksi kirja on välillä surullista luettavaa. Mutta kirjan äärellä on kiva etsiä omaa tarinaansa, oman aviosuhteensa tarinaa ja puolisonsa tarinaa. Onko meillä sama tarina? Miten toisen tarina vaikuttaa yhteiseen elämään? Eletäänkö toisen tarinan ehdoilla? jne
"Rakkausprofessorilla" Kaariina Määttä on hyvä arviointi teoksesta
Pöly
.
Pöly
hylätyn paras ystävä
taivaasta
uskollisesti laskeutuva
lämmin peitto
kyyneleitä
sillä ei voi pyyhkiä
mutta niin kuin
aika parantaa haavat
pöly peittää muistot
runotorstain aihe: Hylätty
Jos osallistun vielä uudella runolla, minua kiinnostaisi siinä miettiä, mikä ero on hylkäämisellä ja luopumisella. Vastaus voisi olla tämänsuuntainen: luopumiseen kuuluu suru, hylkäämiseen viha ja häpeä. Esineitä hylätään niiden arvottomuuden ja käyttökelvottomuuden tähden - ihmisen kohdalla sama asia merkitsee juuri häpeää, arvon riistämistä.

25.10.06
Vanhemmuuden viisi sormea
Jokin aika sitten uutisoitiin televisiossakin Leena Valkosen tutkimusta. Hän tutki 11-13 -vuotiaiden lasten käsityksiä hyvistä vanhemmista. Minkälainen on hyvä isä tai äiti?
Sovelsin hänen tutkimustaan hartauspuheeksi eräässä tilaisuudessa niin, että jokainen sormi sai yhden hyvää vanhemmuutta merkitsevän toiminnon. Leena Valkosen väitöskirja on luettavissa myös netissä.
Peukalo – myönteinen juttu
Isä ja äiti huolehtii lapsen perustarpeista, ei ole välinpitämätön mutta ei myöskään hössötä liikaa. Vanhempi kantaa lapsesta täyden vastuun. Tämä luo perusturvallisuuden kotiin.
Etusormi – sormen heristystä: so so!
Hyvä vanhempi tuo lapsen elämään rajoja, jotka suojelevat lasta. Tässä hän ei ole ankara eikä liian salliva tai välinpitämätön. – etusormi myös opastaa ja ohjaa ei vain herise.
Keskisormi – nuorisoslangiin liittyvä hävytön ele
Nuoria tulee ymmärtää ja hyväksyä heidän halunsa itsenäistyä – nuori kapinoi edellä esitettyjä rajoja vastaan. Silti isä tai äiti voi olla myös kiva. Sellainen joka viihtyy lastensa kanssa ja antaa heille aikaansa. On kiinnostunut heistä, kuuntelee ja ymmärtää heitä. Hänen ei tarvitse hyväksyä huonoa käytöstä, mutta hän voi ymmärtää nuoren elämää.
Nimetön – rakkauden sormi
Hän rakastaa lasta, arvostaa häntä itsenään, luottaa häneen ja antaa hänelle myös omaa tilaa. Vanhempien keskinäinen rakkaus kuuluu myös tämän sormen piiriin.
Pikkusormi kahvikuppikoukistuksessa – osaa käytöstavat
Hyvä vanhempi osaa myös elää ihmisiksi: hän tulee toimeen toisten kanssa, ei riitele, räyhää, ei lyö, ei käytä alkoholia, ei polta tupakkaa.
Koskaan vanhemmuus ei ole sormeton (käsi nyrkissä)

22.10.06
Van lindGren
Tiedoksi vain, että meidän nöpö maalasi tuon kuvan kesällä Ti-ti talossa. Hän oli silloin 3v 2kk. Kuva on työhuoneeni seinällä. Maalauksessa näkyy varmoja vetoja, hallittua ja tasapainoista tilankäyttöä sekä vahvaa näkyä. Kuvaa katselee mielellään. Kuulisittepa hänen soittavan pianoa. Hän osaa myös piirtää esimerkiksi tytön, jolla on silmälasit, naurava suu, huulipunaa, kädet, jalat ja otsaryppy.
19.10.06
Vaatteiden joukossa valokin
Hetken hurmion jälkeen
väripaletti putoaa
luontoäidin kädestä.
Hän katsoo päättäväisenä.
”Minä maalaan
alastonkuvan!”
Luonnon riisuutuessa
ihmiset pukeutuvat
Vaatteiden joukossa valokin
väripaletti putoaa
luontoäidin kädestä.
Hän katsoo päättäväisenä.
”Minä maalaan
alastonkuvan!”
Luonnon riisuutuessa
ihmiset pukeutuvat
Vaatteiden joukossa valokin
Siirtykää betaan
Vaikka en ole kummoinen nörtti, niin on sanottava, että Bloggerin betaversio on huomattavasti edeltäjäänsä edistyneempi. Sen lisäksi, että postituksiaan pystyy ryhmittelemään luokkiin ja nämä luokat on helposti poimittavissa tarkasteluun, myös vanhat postit (blog archive) on helppokäyttöinen. Dashboardissa blogin halllinnointi on myös vaivattomampaa. Bloggerin ongelma oli juuri tuo vanhojen postien hukkuminen arkiston tekstimassaan. Jos halusit etsiä jotakin vanhaa tekstiäsi, sitä oli vaikea löytää. Nyt siihen on tullut kaksikin parannusta. Erityisesti pidän tästä luokittelun (labels) mahdollisuudesta. Olin jo siirtymässä vuodatus.netin käyttäjäksi, kun siellä on tuo tekstien luokkiin jako ollut mahdollista. Mutta tällä erää tarve siihen on poistunut.
Siirtykää betaan. Siirtykää betaan. Syökää kanaa. Siirtykää betaan.
Siirtykää betaan. Siirtykää betaan. Syökää kanaa. Siirtykää betaan.
I have a dream
I have a dream that one day this nation will rise up and live out the true meaning of its creed: "We hold these truths to be self-evident: that all men are created equal." I have a dream that one day on the red hills of Georgia the sons of former slaves and the sons of former slaveowners will be able to sit down together at a table of brotherhood.
Edellinen lainaus on maailman tunnetuimmasta puheesta. Ehkä vain Jeesuksen vuorisaana tunnetaan paremmin. Tunnistat puheen jo otsikosta. Henkilö, joka on kysymyksessä on Martin Luther King. Kuuntelin jokin aika sitten netistä tuon puheen. Miksi tuo puhe muistetaan? Siinä kuvannollisesti Mooses on faaraon edessä sanomassa: let my people go.
Minkälainen on sinun unelmasi?

16.10.06
Saarnatuoliblogissa: 19 sunnuntai helluntaista - lain loppu elämän alku
Viime pyhänä veisteltiin taas viisauksia saarnatuolista. Jumalanpalveluksen yleisenä teema oli rakkauden kaksoiskäsky. Tekstit liittyivät kaikki jollakin tavalla lakiin: Vanhan testamentin tekstinä oli dekalogi, Moosekselle annettu kymmenen käskyn laki. Paavali Roomalaiskirjeessä meni huitaisemaan tähän tapaan: Kristus on lain loppu. Ja lopulta evankeliumissa Jeesus antaa oppilailleen yhden käskyn. Näistä käskyistä yritin selvitä kuiville. Saarnatuoliblogista voi käydä tarkistamassa jäikö korvantaustat märäksi.
Terve ja sairastunut uskonnollisuus
Olemme seurakunnassa järjestäneet nyt syksyllä kerran kuukaudessa torstai-iltoja nimellä Avoimet ovet. Viime keväänä kokoonnuimme kaksi kertaa kuukaudessa. Nyt voimavarat eivät ole riittäneet tiiviimpään toimintaan. Olen ollut huono värväämään ihmisiä siihen mukaan. Idea on käsitellä illoissa aiheita, jotka voisivat kiinnostaa laajempaakin yleisöä. Eli ilta sisältää alustuksen ja keskustelua. Keväällä yksi ilta käsitteli mm. da Vinci -koodia. Nyt syksyllä on kokoonnuttu kaksi kertaa. Ensin oli aiheena uskon sanaton viestintä ja viimeksi 'terve ja sairas uskonnollisuus'. Molemmilla kerroilla ovat joutuneet tyytymään minun alustuksiini. Pienessä seurakunnassa ei ole mahdollista turvautua suuripalkkaisiin luennoitsijoihin.
Vaikka en ole mikään asiantuntijasuuruus, mielestäni keskustelua vähemminkin tiedoin on hyvä saada aikaan. Terveellistä luennoitsijallekin on suostua siihen, että ei tiedä kaikesta kaikkea. Monella papilla on nimittäin taipumus siihen, että heidän olisi tiedettävä aina oikeat vastaukset. Jos jostakin asiasta ei ole lopullinen totuus hallinnassa, mitään ei oikein uskalleta sanoa.
Sellainen asennoituminen on minusta kieroutunut. Minä taidan puolestani taidan kuulua siihen toiseen puoliskoon pappeja, jotka puhuvat asioista, joista eivät mitään tiedä, vaikka muut tietäisivät paremmin. Mutta puolustan toimintaani sillä, että jonkun on avattava suunsa. Viisaat pääsevät kyllä keskustelussa pätemään jos haluavat.
Terveeseen uskonnollisuuteen kuuluu myös epävarmuuden sietäminen.

eroparin vihkisormukset
Tuossa alla eroateriasta runoillessani esitin ajatuksen, että eroavat voisivat lahjoittaa kihla- ja vihkisormuksensa hyväntekeväisyysjärjestölle. Esimerkiksi MLL voisi aloittaa toiminnan, jossa he ottavat näitä sormuksia vastaan ja myisivät ne kultasepille sopivaan hintaan. Idea on vapaasti kehitettävissä.
15.10.06
betaan
Vaihdoin bloggerin betaversioon. Katsotaan mitä tästä tulee.
Eräs ominaisuus betaversiossa on sangen kaivattu. Kirjoituksia voi jaotella eri luokkiin. Yhdellä klikkauksella saa kaikki saman luokan jutut esiin. Se on kätevää. Olen osan kirjoittamastani materiaalista luokitellut, mutta se on vähän työlästä tehdä takautuvasti. Helpompaa se on tehdä tuleviin kirjoituksiin. Jees jees.

13.10.06
Ihana ääni
Ihana ääni
”Aito elämä
syntyy kärsimyksestä
ja vastoinkäymisistä.
Onni ei ole
oikeaa elämää.”
Karvaita omenia ovat
katkeran ihmisen
myrkylliset puheet.
Joka on löytänyt
elämässä paikkansa,
hänellä
ahdistustenkin keskellä
on rauha ja
sydämessä sävel,
jota ei väsy kuulemaan.
toinen viritys runotorstaille aiheeseen Ylpeys

Ylpeys elpyy
Ylpeys elpyy
Ylpeys elpyy
Sanoi
Häpeässä uitettu
Poika
Vielä otan takaisin
Sen mikä
Minulta ryöstettiin
Itsekunnioituksen
Astun
Ensimmäiselle korokkeelle
Vastustajani
Päät murskaksi
Minä olen
Se joka olen!
Runotorstain aiheena ylpeys
Ylpeys elpyy
Sanoi
Häpeässä uitettu
Poika
Vielä otan takaisin
Sen mikä
Minulta ryöstettiin
Itsekunnioituksen
Astun
Ensimmäiselle korokkeelle
Vastustajani
Päät murskaksi
Minä olen
Se joka olen!
Runotorstain aiheena ylpeys
10.10.06
Kingdom of Heaven - Taivasten valtakunta
Rauman piispantarkastuksen pöytäkirja on vielä vaiheessa. Olen kertaalleen kahlannut päivien materiaalin läpi ja jonkinlainen raakavedos on olemassa, mutta paljon työstämistä se vielä vaatii. Ei vain tahdo löytyä kunnollista aikaa muun työn ohessa sen tekemiseen. Vapaapäivätkin tuppaavat valumaan muiden töiden valmistelemiseen.
Minulla alkoi tänään työnohjaus. Kerran viikossa käyn työnohjaajalla keskustelemassa työhöni liittyvistä asiosta. toivon voivani hyödyntää tämän suhteen tehokkaasti. Se olisi periaatteessa mahdollista tehdä ns. työajalla, mutta käytännössä se on helpopaa toteuttaa vapaapäivinä. Kirkko on sillä tavoin kiitollinen työnantaja, että se suhtautuu myönteisesti kouluttamiseen ja työnohjaukseen.
Mutta olen ehtinyt kyllä viime kuulumisten kirjoittamisen jälkeen katsoa elokuvankin: Kingdom of heaven. Se oli hieno historiallinen kuvaus ristiretkiajasta. Tulen muutamaan elokuvan yksityiskohtaan luultavasti vielä palaamaan. Aihe on ajankohtainen käsitellessään kristittyjen ja muhamettilaisten suhteita. Elokuva puolustaa humaania linjaa: rauhallinen yhteiselo on mahdollista eri uskonsuuntien välillä, mikäli kummatkin toimisivat aidommin omien uskontojensa syvien arvojen mukaisesti.
Orlando Boom näytteli seppää, joka lähti Jerusalemiin katumaan syntejään. Hänet kuvattiin vilpittömäksi ritariksi. Jerusalemissa enenevissä määrin esiintyi verenhimoisia sotahulluja, jotka janosivat päästä taistelemaan vääräuskoisia vastaan - ja pääsivätkin. Muhamettilaisia tosin oli melkoinen ylivoima, mutta heidän hallitsijansa taas kuvattiin viisaana ja rauhaa rakastavana. Hänelle Jerusalemin pyhyydellä oli aitoa uskonnollista arvoa. Kristityille Jerusalemista oli tullut oman mahtavuuden näyttämö ei hengellinen keskus.
Balian (O.Bloom) ratkaisi pyhyyttä koskevan asian ehkä turhankin yksinkertaisesti. Puolustaessaan Jerusalemia, hän ei puolustanut sen kiviä tai muureja, vaan ihmisiä, jotka asuvat sen suojissa. Pyhyys ei ole rakennuksissa, vaan ihmisen sydämessä ja hänen teoissaan.
Mutta jätän toiseen kertaan sen mielenkiintoisen yksityiskohdan - ritariksi lyömisen.

7.10.06
Eroateria
Eroateria
Papin läsnä ollessa
nainen katkaiskoon kauhan
yhteisellä aterialla ja
sanokoon miehelleen:
Tämä on viimeinen ateriamme.
Mies särkee lautasen ja sanoo:
Niin olkoon.
Kihla- ja vihkisormukset asetetaan pöydälle.
Pappi sanoo:
N.N ja N.N. rakkauden malja on särkynyt ja
sisältö on vuotanut maahan.
Te ette kuulu enää toisillenne.
Astukaa omille teillenne.
Jumala johtakoon askeleenne rauhaan.
Molemmat maistavat
särkyneellä kauhalla keittoa.
Ottavat pöydältä sen sormuksen,
jota toinen on kantanut.
Mikäli huoneessa kaksi ovea,
poistuvat eri ovista

3.10.06
ristinmerkki otsaasi
ristinmerkki otsaasi
Siirsin kotisivultani kasteblogiin materiaalin. Ristinmerkki otsaasi on kastetoimitukseen keskittyvä blogi. Siellä ei ole kasteteologiaan liittyvää kädenvääntöä tai väittelyä. Sellaiselle väittelylle riittää netissä yllin kyllin foorumeita. Ristinmerkki otsaasi palvelee toisia pappeja ja miksei myös omaa lastaan kasteelle tuovia vanhempia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)