Toisessa blogissani Pieniä puheita olen lisännyt jutun oravan pelastuslautta Aiheen tähän hartauteen antoi Kotimaa-lehti, joka kertoi Oulun seurakuntayhtymän hautausmaan kastelutynnyreistä ja siellä olevista oravien pelastulautoistaa. Sellaisen huomion jälkeen mielikuvitus alkaa väistämättä laukkaamaan.
Valmistin puheen sururyhmän viimeiseen tapaamiseen. Olimme koolla kirkossa ns. omaistenhuoneessa pienellä porukalla. Oli hauska huomata puheen jälkeen oravan seikkailevan lähikoivuissa. Kyllä oravia on meidänkin hautausmaalla, mutta ainakaan vielä ei ole oravien pelastuslauttoja. Mutta ei meillä ole samanlaisia tynnyreitäkään, joihin oravat voi hukkua. Jos oravat aikovat hukkua heidän on siinä tapauksessa hypättävä Kokemäenjokeen.
30.8.07
29.8.07
Lomat takana syyskausi alkaa
Tänään oli ensimmäinen työpäivä parin viikon loman jälkeen. Vaimolla tämä päivä oli viimeinen työpäivä. Nyt syyskuun aikana hän tekee gradun loppuun ja lokakuun loppuun mennessä pitäisi ns. 'nahkagradu' olla valmis. Eli perheemme muonavahtuuteen odotetaan yhden henkilön lisäystä. Hyvästi siis hyvät yöunet ja tervetuloa uudet äänet ja tutut tuoksut.
Työt alkavat iloisin mielin ja uusin suunnitelmin. Tai oikeastaan suunnitelmia tehdään vasta. Niitä olisi pitänyt toki tehdä jo aikaisemmin. Kevät tuntuu vain sujahtavan liian äkisti ohitse. Olisi opittava täyttämään kevään kalenteria tulevan lukuvuoden suunnitelmien osalta ajoissa. Tyhmästä päästä kärsii koko ... ruumis. Meinasin sanoa seurakunta, mutta sellainen kielikuva ohjaisi syyttävän sormen väärään päähän.

24.8.07
Jack Bauer on Jeesuksen julkkissukulainen
21.8.07
Jeesuksen tekemä tuoli
Viikon päästä paikallislehdessä pitäisi ilmestyä tekemäni hartauskirjoitus. Halukkaat voivat tutustua siihen jo nyt: Jeesuksen tekemä tuoli. Aihe liittyy kutsumukseen. Pohdiskelen Tapio Aaltosen kirjan tiimoilta (Luova kutsumus, tarkoituksen kokemisen taito) Jeesuksen kahdenlaista kutsumusta. Jeesuksella oli maallinenkin kutsumus. Sitä hän toteutti pidempään kuin evankeliumista tuntemaamme taivaallista kutsumusta.
Tapio Aaltosen kirja on muuten erittäin suositeltavaa luettavaa oikeastaan kaikille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet elämästä ja oman paikkansa löytämisestä maailmassa. Kirjoittanen myöhemmin hänen kirjastaan lisää.

20.8.07
"Julkkissukulaiset"
My cool celebrity look-alike collage from MyHeritage.com. Get one for yourself.
Heidin sivulta löysin linkin erikoiselle sivustolle. Tämä on täyttä hömppää, mutta koska kyseinen kuva tuotti niin sopivaisia tuloksia, niin tämä on kiva laittaa näytille. Jutun idea on siinä, että "julkkisrobotti" hakee lataamasi kuvan perusteella yhtäläisyyksiä julkkisten kuviin. Heidin sivulta voi tehdä hyvän havainnon. Jos lataat kuvan, jossa naurat hampaat valkoisena, myös julkkiskuvat ovat suu auki.
Kuva minusta on vaatimattomasti kymmenen vuoden takaa. Uudemmilla kuvilla tulos olisi jotakin julkkissimpanssi Cheetan ja animaatiosankari Homer Simpsonin tasoa.
Mitä tulee David Beckhamiin on tietysti sanottava, että jalkapallo oli minun nuoruuteni harrastus ja kikkailuennätykseeni jotakuinkin 316.

18.8.07
Rakkaudella ei ole kohdetta
Rakkaudella ei ole kohdetta
Älä sekoita himoa ja rakkautta
Ei rakkaudella ole kohdetta
Se ei osu johonkin kuin amorin nuoli
Rakkaus on tila, joka sulkee sisäänsä
Se on seinä johon nojata
Se on kieli jota et koskaan täysin ymmärrä
Ja huonosti taidat itsekin puhua
Mutta tunnistat kyllä, kun
Sitä kuulet
Se puhuu sinulle
Sinä änkkäät vastaan
Niin sinä kärsit kun et tiedä ketä rakastaisit
Rakkaudellasi ei ole kohdetta
Älä sekoita himoa ja rakkautta
Osallistuin tällä runolla runotorstain teemaan "kas kummaa". Teema "kas kummaa" kääntyi rakkaudeksi oikeastaan siksi, kun jäin miettimään rakkauden olemusta Heidin runokilpailuun osallistumisen tähden.
13.8.07
Riisiä hiuksissa
Ruusunvarresta sormuksen
sai tyttö valkopukuinen
Oli riisiä vielä hiuksissaan
kun riensivät rauhan satamaan
Osallistuin Runotorstain teemaan 'Tuore' tällä pikkurunolla
12.8.07
Lomalle
Kuukauden tiiviin työrupeaman jälkeen pääsin vihdoinkin jälleen lomalle. Kun olin tämän ajan ainoa pappi paikalla, niin on sellainen olo, että mehut on puristettu pois. Tosin jos helteellä on puettuna papin kaftaaniin, se ei helpota paljon asiaa. Hikoiltu siis on yllin kyllin. Onneksi toimituksia ei tullut epäinhimillistä määrää. Mutta viimeinen viikonloppu oli piste iin päälle ennen lomaa.
Minulla oli viikonloppuna vihkiminen, jossa oli eräs erikoisuus. Kaaso ja samalla morsiamen sisko saattoi morsiamen sulhaselle. Yleensä kysymyksessä on suvun mies. Koska tällaisilla rituaaleilla ei ole sitovuutta (eivät siis kuulu käsikirjan ohjeellisiin kaavoihin) ja koska ne lisäksi heijastelevat kadonnutta aikaa, vapaus vallitkoon. Saattamisella tässä tapauksessa oli myös vihkiparin historiaan palautuva merkitys. Kun he olivat olleet jo kymmenen vuotta avoliitossa ja yhteinen automatka kuului heidän ensitapaamiseen, en voinut vastustaa kiusausta verrata heidän yhteistä taipalettaan ajamiseksi avoautolla, mutta johon nyt avioliiton myötä asennettiin siunauksen katto. Linkki vihkipuheeseen
Lisää sooloilua ja "Suokonautio-toimintaa" harrastin tilanteessa, jossa yhdistin kodinsiunauksen ja rukoushetken avioliiton vihkimisen vuosipäivänä. Aviopari halusi 'vihkivalojen virkistämisen'. Rukoushetkeen käsikirjan mukaan ei kuulu enää kysymysten tai vihkivalojen esittäminen. Koska aviopari sellaisen kuitenkin halusi, sellaisen he saivat. Siihenkään ei ollut mielestäni mitään estettä. Toimituksilla ei ole juridista ulottuvuutta. Tein rukoushetkestä hyvin vapaamuotoisen ja vähän hauskankin, arvokkus ja juhlan tuntu ei kuitenkaan vesittynyt. Iloisessa juhlassa kun oltiin ja tilanne muutenkin oli harvinaisen epämuodollinen. Todistusaineistoksi kaikille harhaoppi- tms. syytteitä etsiville toimituksen kulku on pääpiirteissään nähtävissä täällä.
Saarnaa en mene paljon kehumaan, koska olin aika väsynyt sitä tehdessäni, mutta siinä Jeesus toimittaa piispantarkastuksn Jerusalemissa.
Hautauksessa opin taas sen, että valimolla kaavaaja 'leikkii hiekan kanssa'. Toinen oppimani asia oli se, että vanhan kansan mukaan ennen kuolemaa ihmiselle tulee oireeton, selvä päivä. Olen toimituskeskusteluissa kuullut ilmiöstä useasti. Ennen kuolemaa hyvinkin huonossa kunnossa olleet ihmiset virkoavat ja ovat kuin ei mitään. Sitten kun ihmeparantumista vielä hämmästellään ja odotetaan potilaan kotiutuvan, henkilö kuolee seuraavana yönä.
Kaste toimitettiin onneksi ulkona - kynttilät eivät vain pala eikä kastekynttilää kannattanut edes yrittää sytyttää. Sytytimme sen suosiolla sitten sisällä. Tällä kertaa käytimme käsikirjan sitä vaihtoehtoa, jolloin kastevesi kaadetaan kastemaljaan keskellä toimitusta, ennen kastekäskyä. Kannu oli matalan pöydän alla ja lapsen isä kaatoi veden maljaan. Tietysti toimituksen jälkeen, kun pöytä vietiin sisälle, pöydän alla ollut lasikannu meni rikki. Vaikka sirpaleet tuovat onnea, tunsin olevani syyllinen tapahtuneeseen. Minun erityisestä ehdotuksestani otimme tämän uuden tavan toimitukseen mukaan.
Kouluunlähtijöiden siunaamisessa meillä Harjavallassa on hieno tapa käydä istuttamassa tulokkaille oma puu hautausmaalle. Olen ollut aika monta vuotta jo Harjavallassa, mutta en tuotakaan tiennyt aikaisemmin. Minusta se oli aika hieno juttu. Koululaiset saivat itse olla lapioimassa multaa puun juurelle. "Siunatkoon sinua Kolmiyhteinen Jumala ja varjelkoon koulutiesi". Näillä sanoilla heidät siunasin. Olkaa tekin valppaina siellä liikenteessä.
Kun tähän yhtälöön lisätään vielä kolmet synttärit, niin paketti on valmis ja minä myös...
Ja nyt huilaamaan.

9.8.07
Lähtölaskenta
Tuttavani joidenkin vuosien takaa on aloittanut lähtölaskennan eläkkeelle. Hän tekee sen blogissaan Lähtölaskenta - count down. Todella hieno oivallus käydä läpi iso elämänmuutos. Lähtölaskenta nostaa tunteita ja isoja kysymyksiä. Käykää katsomassa, vaikka omaan lähtölaskentaan olisi vielä aikaa.
8.8.07
Google site search
Minulla on pitkään ollut ongelma, miten selvitä kotisivujeni Höyhen tekstipaljouden kanssa. Miten sieltä voi mitään enää löytää. Googlen haut sivuston sisällä toivottavasti tuovat asiaan helpotusta. En ole varma kuinka kattava tuo haku on. Löytääkö se todella jokaisen sanan sivustosta. Joka tapauksessa olen todella huojentunut tästä uudesta mahdollisuudesta.
Bloggerin yläpalkissa vasemmalla on myös tällainen hakumahdollisuus. Se on toteutettu myös googlen site searh -hakuina. Todella kätevää. Käykää kokeilemassa.
Jotain hämminkiä siinä kotisivun haussa täytyy olla, kun esimerkiksi hakusanalla joulu ei tule kuin neljä osumaa. Minulla on monta sivua joulua koskevaa materiaalia, mutta haku sivuuttaa ne kokonaan. Missä lienee vika?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)