
Olin sunnuntain jäljiltä ihan 'tattis prötö'.
Ennen kuin lomapäivät oli lyöty lukkoon, minulla oli sovittuna yksi kaste sunnuntaille. Huomaamatta se jäikin lomapäivien alle. Sanoin kirkkoherralle, että voin ottaa sen työpäiväksi ja pitää esim. saarnan. Hän ehdotti, että ottaisin samalla koko palveluksen, liturgian myös. Ei minulla ollut mitään sitä vastaan. Mutta kun siihen iltapäivälle tuli vielä hautaus, niin tehtävien kunniallinen toteuttaminen vaati aika ison valmistautumisen. Asiaa tuntemattomille sanottakoon, että täällä maaseudulla yksi hautaus merkitsee kahta puhetta - eivätkä hautajaiset ole siitä helpoimmasta päästä tätä työtä puheidenkaan osalta. Siinä mielessä tuli kalliiksi tämä yksi työpäivä keskellä lomaa, että tulevaisuudessa pyrin välttämään tilanteen toistumista.
Tänään oltiin nöpön kanssa rannalla


