Jäi mainitsematta, että kävimme viikonlopulla myös Laitilassa. Kävin lunastamassa lahjakortillani kirjat. Valitseminen oli yllättävän vaikeaa. Johannes Ojansuun kirja Pyhyys, johon tulen vielä palaamaan, hahmotteli ns. induktiivista teologiaa. Muistin, että eräs suomessakin tunnettu teologi ja uskontopsykologi on puhunut asiasta. Owe Wikström kirjassaan Salattu ihminen. Se kiinnosti minua jo silloin kun tutustuin siihen. Ojansuu selostaa tällaisen projektin taustalla olevaa filosofiaa paremmin kuin Wikström - tehden tosin itselleni liian suuria uhrauksia perinteisen teologian suhteen. Siksi haluan verrata hänen näkemystään teologin näkökulmaan. Minkälaisia ratkaisuja Wikström tekee. En tiedä selviääkö kirjasta Pyhän salaisuus yhtään paremmin.
Toinen kirja on jesuiittaisä Gerhard W. Hughes. Katolisen puolen sedät ovat kiinni itse asiassa. Harvoin jaarittelevat niitä näitä.
Johannes Ojansuun kirja on innoittanut minua. En ole sitä ihan saanut päätökseen, kun välipalaksi lukaisin Jean-Dominique Baubyn omasta elämästään kertovan pikkukirjasen.
Kun tuohon pieneen kirjaan tarttuu, sen haluaa lukea kerralla läpi. Kirja on Jean Dominique Bauby, Perhonen lasikuvussa. Siinä kuuluisan naistenlehden (Elle) päätoimittaja halvaantuu niin, että lihaksista vain vasen silmäluomi toimii. Järki pelaa, mutta ruumis ei. Sivumainintana sanottakoon, että Elle-lehteä lukee erikielisinä versioina kuukausittain n. 20 miljoonaa ihmistä.
Lehden päätoimittaja oli elänyt melkoista seurapiirielämää, mutta yllättäen kesken automatkan elämä pysähtyi, se koteloitiin. Koomasta herättyään Bauby kuvaa olemassaoloaan kuin sullottuna liian ahtaaseen sukelluspukuun. Hän on lukittu itseensä sisälle (locked-in syndrome). Ajatus toimii, kuulo toimii jotenkin, näkö toimii ja vasen silmäluomi. Erään puheterapeutin avustamana, hän oppi vaivalloisesti kommunikoimaan silmäänsä räpäyttelemällä. Hänelle lueteltiin aakkosten kirjaimia tietyssä tarkassa järjestyksessä. Niistä hän valitsi yhden ja sitten taas seuraavan, kunnes sai sanan, lauseen ja lopulta myös sai valmiiksi itse räpyttelemänsä kirjan.
Tuo pieni kirja oli huikea sukellus hänen maailmaansa. Huumorintajuaan hän ei menettänyt. Kirja keskittyy kaikkein olennaisimpaan. Se on tiivis ja samalla valloittava. Miten suhteet toisiin ihmisiin muuttuivat, varsinkin kahteen lapseen. Miten muuttui kehokuva ja koko identiteetti, kun joutui luopumaan yhdellä kertaa oikeastaan kaikesta. Ei vain terveydestään, vaan kommunikaatiosta toisten kanssa, sekä ruumiinhallinnastaan täydellisesti jopa ihmismäisen ulkomuodonkin. Sairaus oli vääntänyt häntä epämuodostuneeksi kauhistavaksi möykyksi. Mitä jää jäljelle? Muistot, mielikuvitus ja silmänliikkeet.
Kirjassa hän kuvasi itseään milloin kiven alle juuttuneeksi erakkoravuksi, veltoksi saranoilta irronneeksi väänteleväksi ruumiiksi, meduusaksi, variksenpelättimeksi tai hän on kuin siipirikko mykkä papukaija. Mutta vihannes hän ei suostunut olemaan.
Kirja on eräänlaisen taistelun monumentti. Se on viesti yksinäisyydestä ja ehkä selviytymiskeino siinä. Mutta luulen, että hän kirjoitti ennen kaikkea kahdelle lapselleen, jotka joutuivat näkemään isän elämän viimeiset vaiheet. Sen kauhistavan mykän kuoren alla, joka välillä epämääräisesti korahteli, sykki isän sydän. Hitaasti syntyneen kirjan avulla isä sai tuotua lapsilleen niiden ulkoisesti järkyttävien kohtaamisten tilalle hieman inhimillisyyttä.
10 kommenttia:
Minua kiinnostaa sitten kuulla että mitä pidit tuosta Pyhän yllättämästä. Minulle se oli oikeastaan aika mullistava lukukokemus ja aloin jopa hiukan ymmärtää Raamattua. Ymmärrykseni ei ehkä ole aivan oikeaoppista, mutta on mukava ymmärtää tuota kulttuurimme peruskirjaa jollakin tavalla kun se tähän asti on ollut aivan käsittämätön.
Palataan asiaan. Hyvä lukukokemuksesi nostaa odotuksiani kirjan suhteen.
Minulle Johannes Ojansuun kirja ja muutama hänen kanssaan käymäni keskustelu on ollut ajatteluani selkeyttävä mutta myös mullistava kokemus.
Ojansuu ei ajattele teologien tavoin. Ehkä siksi häntä ei kirkon piirissä ole juurikaan noteerattu. En ole toistaiseksi tavannut toista Ojansuun ajattelusta kiinnostunutta teologia, joten odotan mielenkiinnolla miten kirja sinua puhuttelee.
Palataan asiaan kun olet saanut kirjan luettua.
Ojansuun kirjassa riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa. On harmi, että miestä ei ole noteerattu teologisissa piireissä. Mielestäni hänen antinsa keskusteluun olisi varsin kattava.
Voi olla, että mannermainen filosofia on meillä vähemmän tunnettua. Uskonnonfilosofian laitoksella tunnetaan paremmin englantilaisen kielialueen filosofiaa - logiikkaa ja kielianalyysiä. Ehkä uskontotieteen laitoksella tällainen lähestymistapa on tutumpaa. Mutta he enemmänkin kuvailevat eivätkä ota kantaa. Juuri systemaatikkojen puolelta toivoisi jonkun tarttuvan tilaisuuteen.
Itse olen lukenut pääaineenani uskonnonfilosofiaa, mutta siitä on aikaa. Eikä kompetenssini riittäisi mihinkään akateemiseen vuoropuheluun. Teen reunamerkintöjä.
Mutta jo nyt voin sanoa mieltyneeni hänen käytännöllisyyteensä. Hänen tekemät filosofiset ratkaisut tukevat elävää elämää. Hänen ajattelunsa ei katoa sfääreihin, vaan liikkuu tässä todellisuudessa. Hänen kirjoitustaan lukiessa monesti tuli mieleen että Jees. Nyt ollaan palattu Ateenasta Jerusalemiin. Hänen tapansa esittää asioita tekee oikeutta monille uskonnollisille käsityksille. - Varsinkin 'epävarmuuden' marssittaminen keskiöön on heuristinen itselleni.
On taas todettava, että niin monta mielenkiintoista kirjaa ja rajallinen määrä aikaa...
(tosin pyhän ja pyhyyden salaisuutta en usko mistään kirjasta löytyvän, olkoonkin että hyvä kirja voi toimia tienviittana matkalaiselle)
-gs
Rajallinen määrä aikaa - tuntuu tutulta. Sellaista ns. omaa aikaa on, kun pikkuinen on saatu nukkumaan.
Vaikka on sanottava, että todellisuuden syvin taso saavutetaan silloin, kun hän on hereillä - ei kirjan ääressä. Sanonpa lisäksi, että elämää ei saavuteta tatuoinneillakaan, vaikka niitä olisi kuinka paljon tahansa.
Kyllä. Tosin minulla on juuri nyt omaa aikaa. Tyttö on äitinsä kanssa mummolassa ja itse tulin käymään kotosalla. Tuntuu aika erikoiselta olla itsekseen. Pientä puuhaa; posti, laskuja, nurmikon leikkuu. Ja yhden artikkelin osalta deadline 31.7. Pitäisi kirjoittaa erään lehden edellisessä numerossa julkaistuun tekstiini jatko-osa.
Ja todellisuuden syvin taso - lapsenkaltaiseksi tuleminen mahdollistaa sen todeksielämisen. Lapsuuden ja aikuisuuden, tunteen ja järjen ykseyttä. Viisautta onpi se.
-gs
Mielenkiintoista tietää, että kirjoittelet lehtijuttuja tai artikkeleita. Minun lehtijuttuni rajoittuvat suurinpiirtein kolmeen. Pari Etsijä-lehteen ja yksi arkkihiippakunnan työntekijöille suunnattuun. Etsijälehden jutussa referoin Auerbahin Mimesis-kirjaa. Työntekijälehdessä pohdin häpeää ja syyllisyyttä.
Mitä sinun juttusi käsittelee?
Kirjoitan filosofian merkityksestä tässä ajassa totuutta etsivälle ihmiselle. Kritisoin dualistisesti virittynyttä ajattelua ja todellisuuskäsitystä. Yritän tuoda esille dualismin ylittävää ajattelumallia sekä filosofian roolia siinä. Tiedostan kyllä teeman haasteelliseksi, mutta "lohi on niin hyvä kala että sitä kannattaa pyytää vaikkei saisikaan"...
Leipätyöni on opetus ja kirjoittelen siinä sivussa mahdollisuuksien mukaan. Muutamia tekstejäni on joissakin lehdissä julkaistu.
-gs
Dualistinen ajattelutapa on vähän liian voimakkaasti pesiytynyt kristinuskoonkin, mutta lienee tullut enemmänkin helleenikulttuurin sivutuotteena ei Raamatun omasta juutalaisesta perinteestä.
Huomasin muuten kirjoittaneeni edellä Auerbachin nimen väärin. Mutta ehkä asia tuli selville siitä huolimatta.
Lähetä kommentti