Tänään palautui mieleen, että rokkikansa kokoontuu Harjavaltaan. Kaupassa oli paljon pitkätukkaista, palmikkopartaista, lävistyksin ja tatuoinnein varustettua raskaan musiikin ystäviä. Muistin itsekin nuorena haikailleeni tatuoinnin perään. Tatuointi olisi ollut jonkinlainen salainen ja syvempi määritelmä itsestäni - horoskooppia ja itämaista symboliikkaa - siis tosi syvällistä. Jokaisen tatuoinneilla on oma tarinansa, mutta mieleeni tuli myös sellainen ajatus, että nykyään tatuoinnit eivät tarvitse tarinoita taakseen. Jotkut hankkivat niitä siksi, että näyttäisi siltä kuin elämää olisi eletty paljon, syvästi, aidosti ja haavoille asti; että ei olisi tyydytty tavalliseen. Jokaisella olkoon oikeus onneensa. Haluan kuitenkin puolustaa ns. tavallisen elämän totuutta ja siinä piilevää syvyyttä.
Muistan kerran eräässä keskustelussa taiteilijan muistelleen nuoruuttaan merillä. Hän oli ensimmäistä kertaa Amsterdamissa punaisten lyhtyjen kadulla. Naiset kadun varrella näyttivät sormillaan hintaa ohikulkijoille. Kun vanhalle merikarhulle näytettiin neljää sormea, nuorelle kollille näytettiin vain kolmea. Nuori mies sanoi lähes valaistuneensa. Elämän tosiasoiden syvä reuna tuli siinä vastaan. Kun myöhemmin ajattelin tätä tarinaa, niin tajusin sen valheellisuuden. Eikö syvempi totuus ole siinä, että merimiesten puolisot elävät kolmen lapsen kanssa arkea? Mitä syvempää totuutta punaisten lyhtyjen kadulla on? Miehethän pakenivat todellisuutta sen sijaan, että olsisvat kulkeneet sitä kohti ja tunteneet vastuunsa.
Yllä oleva kuva ei ole se, mitä ajattelin tatuoinnikseni. Olen joskus piirtänyt itselleni ex libriksen. Mutta ideaa en ole toteuttanut koskaan painokuntoon, kun olen tällainen tavis. Nykyään tekisin siitä toisenlaisen.
5 kommenttia:
Enpä ole koskaan harkinnut tatuoinnin ottamista. Pidän hyvin epätodennäköisenä että innostuisin asiasta jatkossakaan. Ei tunnu olevan minun juttuni.
Luulen, että monelle asiassa ei välttämättä sen syvällisempää ole kuin koristautuminen. Toki se voi joillekin olla kapinaa ja joillekin kannanottoa johonkin. Tatuointi tuntuu aika lopulliselta ratkaisulta. Jostakin syystä mielikuva vanhainkodissa alleen laskevasta vanhuksesta HIM-tatuointi olkapäässä on outo. (ja ilman tatuointia mielikuva on surullinen)
-gs
Minullekin asia jäi murrosikäisen haaveeksi. Nykyään siitä on tullut nuorisomuotia. Siellä vanhainkodissa varsinkin ne tatuoinnit, jotka ovat vailla tarinaa, tuntuvat varmaan aika tyhmiltä. Tai sitten niihin ei kukaan kiinnitä mitään huomiota.
Itsensä koristeleminen on luultavasti tavallisin syy touhuun. Nykyaikana panostetaan siihen, miltä ihminen näyttää.
Hyvä ilmaus tuo "elämän tosiasioiden reuna". Olen muutamaan kertaan elämässä kuullut laitapuolen kulkijoiden tai muuten ryyppyporukoiden painokkaasti julistavan ojan pohjalta: "TÄMÄ on oikeaa elämää!" Ilmeisesti he mieltävät raadollisuuden oikeaksi ja siitä poikkeavan hienostelun valheelliseksi, en tiedä...?
Voisin ottaa tatuoinnin koristeeksi ilman tarinaakin, mutta en haluaisi elää elämää elämättä - ilman tarinaa.
Tarinaa jota voin muistella.
Tämä on ihka ensimmäinen kommenttini vasta-aloitetulta blogiltani ja toivon, että kaikki sujuu hyvin enkä ole kirjoittanut mitään julkaisukiellossa olevaa julkaistavaksi.
Pikkuliina
Tervetuloa blogeilemaan. Jokainen kantaa tarinoita. Omassa blogissaan voi tarinoiden lankarullaa vähän keriä auki.
Rita
Sanonta "Ilo ilman viinaa on teeskentelyä" on osa alkoholistin ajatusmaailmaa. Mutta kaikki eivät onneksi ole alkoholisteja.
Lähetä kommentti