Nauroiko Jeesus?

Olen lukenut Daniel Nylundin kirjaa Nauru on vakava asia. Tosin Nylund ei julkaise niitä kirjoina. Ne on netissä ja ns. ystäväkirjeinä. Suosittelen tutustumista hänen elämäänsä ja ideaansa: Ystävyyden majatalo.

Oli mielenkiintoista huomata, että otsikon kysymykseen meillä on Suomessa kaksi vastakkaista vastausta. Kirkon palkittu pyhien asioiden popularsoija Jaakko Heinimäki laittaa kirjassaan Pyhä nauru. Kirjoituksia uskonnosta ja huumorista Jeesuksen nauramaan vatsa hytkyen. Heinimäki kirjoittaa yleensä hyvin ja hauskalla tavalla. Mutta Daniel kykenee purkamaan koko nauramisen kulttuuria syvällisemmin kuin Heinimäki. Heinimäki omalle roolilleen uskollisella tavalla haluaa kirjoittaa naurusta niin, että lukijakin saa nauraa ja hymyillä. Nylund ei yritä naurattaa, vaikka hän joitakin vitsejä kirjassaan kertookin. Aina ja kaikelle ei tarvitse nauraa. Ihmisen nauruun varsinkin liittyy piirteitä, jotka eivät naurata. Nylund paljastaa, ettei naurun takana aina ole viattomia vaikutteita. Tätä verhoa Heinimäellä ei ole tarvetta raottaa, kun itse on ottanut koomikon roolin.

Nylundin Jeesus ei naura. Vaikka kaikki muut maailmassa nauraisivatkin, Jeesus ei naura - ainakaan sitä naurua, joka on meille ihmisille tavallista: naramme jollekin, jonkun kustannuksella. Tavallisesti meidän naurussa joku jää uhriksi. Ei Jeesus tosikko ollut. Mutta mihin rooliin me tarvitsemme nauravan Jeesuksen? Tarviiko minun nauramiseni puolustuksekseen sen, että Jeesuskin nauroi. Jeesuksen nauramattomuus ei tarvitse olla toimintaohje minulle.

Yritämmekö perustella nauramisella hänen inhimillisyyttään? Nylundin kirjoitus on kokonaan lukemisen arvoinen. Lainaan yhden kohdan: "Ehkä Jeesus ei todistanut inhimillisyyttään nauramalla, vaan antautumalla naurunalaiseksi. Se paljasti hänen ihmisyydestään ja meidän ihmisyydestämme paljon enemmän."

Evankeliumeissa ei ole mainintaa Jeesuksen nauramisesta, mutta siitä on todisteita, että hänelle naurettiin. Evankeliumit tosin kirjaavat pienen osan Jeesuksen elämästä.

Mutta koko sitä naurun historian taustaa vasten, missä naurusta (laughter) tulee kohteensa silpomista (slaughter), Nylundin vastaus kysymykseen, nauroiko Jeesus, on uskottavampi.

"Jeesus tuli kolmen vuoden julkisen toimintansa aikana liian tietoiseksi tavallista arkea hallitsevasta väkivallan dynamiikasta nähdäkseen siinä mitään koomista ulottuvuutta... Hän eli liian lähellä uhriutta vaativan naurun ydintä voidakseen tai halutakseen ottaa siitä mitään komiikan tarjoamaa etäisyyttä."