taudinkantaja
Inho valuu sieraimista sisään
ja alan täyttyä kuin pullo -
vatsa, keuhkot, kurkku
pidätän hengitystä
ei kai tuon ihmismöykyn
kuoleminen tartu minuun.
Haavat erittävät visvaa
Ja pää harhaisia ajatuksia
kun vain äkkiä vaihdan lakanan,
niin pääsen tästä kirotusta huoneesta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Miten niin vaikeaa? Hoitajan mielessä voi kulkea tällaisiakin ajatuksia. Rankkasisältöinen runo, jonka ydin on minusta säkeissä "pidätän hengitystä/ ei kai tuon ihmismöykyn/ kuoleminen tartu minuun."
En tiedä miksi tämänkertainen runotorstain aihe oli minulle hankala. Kun aihe ilmaistaan yhdellä sanalla, ajatus on vapaampi muodostamaan omaa kulkuaan. Nyt tilanteeseen oli luotu jo vahvaa ilmausta. Siitä liikkeellelähteminen oli työlästä. Taisin muutenkin joutua itselleni outoon ympäristöön. Vaikka olenhan minäkin kuolevien vuoteella käynyt ja vanhainkodeissa, mutta se ei ole arkeani.
Yritän huomenna vähän valottaa teksti-ideaa erillisessä kirjoituksessa. Rajoittavaksi sitä ei ollut tarkoitettu. Emme kuitenkaan ole luopumasa sanahaasteista :) Runosi osoitti, että monia mahdollisuuksia lähteä tekemään runoa kyseisen tekstin pohjalta on. Jotkut muutkin ovat kuvanneet hoitajan näkökulmaa, mutta sinun taitaa olla raadollisin. Kirjoittamasi näkemys on minusta hyvin todentuntuinen, luulen monien tunnistavan puhujan ajatukset, ikävä kyllä.
Raadollinen runosta tuli. Itse viriketeksti ei antanut siihen suoraa aihetta. Siinä vanhuksen persoona ja eletty elämä ja hänen arvokkuutensa ihmisenä jäi kuulematta ja kohtaamatta. Kohtaamattomuudesta tässä raadollisemmassakin kuvauksessa on kysymys. Voimakas inho, vanhenemisen ja kuoleman pelko sulkee inhimillisyyden kanavat.
Odotan kuitenkin mielenkiinnolla seuraavaa haastetta. Kiitos siitä, että jaksat meitä innostaa.
Kohtaamattomuuden teema tulee runossa hyvin esiin, kohtaamattomuuden vuoksi potilas on vain kirotussa huoneessa makaava ihmismöykky.
En tiedä kannustamisesta, minusta on erittäin kiinnostavaa lukea osallistujen runoja.
Lähetä kommentti