Ylpeys elpyy
Ylpeys elpyy
Sanoi
Häpeässä uitettu
Poika
Vielä otan takaisin
Sen mikä
Minulta ryöstettiin
Itsekunnioituksen
Astun
Ensimmäiselle korokkeelle
Vastustajani
Päät murskaksi
Minä olen
Se joka olen!
Runotorstain aiheena ylpeys
skip to main |
skip to sidebar
... ja muita hajanaisia mietteitä.
Tunnisteet
- runotorstai (53)
- saarna (24)
- kirjat (16)
- työ (15)
- henkilöhistoriaa (12)
- baby (8)
- yleinen (8)
- musiikkia (7)
- toimitukset (7)
- ajankohtaista kirkossa (5)
- elokuvat (5)
- puheita (5)
- kirjoitelmat (4)
- vihkiminen (4)
- hömppä (2)
- teatteri (2)
- vitsit (2)
- aggressio (1)
- huumori (1)
- kaste (1)
- kirkko (1)
- kissan kuolema (1)
- kotisivut (1)
- lehdistökatsaus (1)
- perhe (1)
Omia sivublogeja
Blogiarkisto
-
►
2007
(91)
- ► heinäkuuta (15)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (9)
- ► maaliskuuta (16)
- ► helmikuuta (12)
- ► tammikuuta (13)
-
▼
2006
(126)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (11)
-
▼
lokakuuta
(16)
- Rakkaus on tarina
- Pöly
- Vanhemmuuden viisi sormea
- Van lindGren
- Vaatteiden joukossa valokin
- Siirtykää betaan
- I have a dream
- Saarnatuoliblogissa: 19 sunnuntai helluntaista - l...
- Terve ja sairastunut uskonnollisuus
- eroparin vihkisormukset
- betaan
- Ihana ääni
- Ylpeys elpyy
- Kingdom of Heaven - Taivasten valtakunta
- Eroateria
- ristinmerkki otsaasi
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (22)
Uutiset
Linkkejä
Naapuriblogeja
- Arto Antturi - Helsingin tuomiokirkon pastori
- Gnothi seauton
- Haikuilua
- Historian siteeratuin henkilö
- Ihmisoikeus ja uskonnonvapaus
- Isopeikon sanavarat
- Kemppinen
- Kielletyt sivut
- Kirjailijan häiriöklinikka
- Kirkon kyökissä
- Kuvamerkintöjä - Kimmo
- Logos media
- Lähtölaskenta - count down
- Maailmasta ja kirkosta
- Rakastuin runoon - heidihahmo
- runotorstai
- Sananjalka
- Scripta
9 kommenttia:
kuolemansynnit tuppaavat ketjuuntumaan. Tässä loukatusta ylpeydestä kumpuaa viha.
Loukattu ylpeys nimenomaan voi nostattaa vihaa. Positiivinen ylpeys puolestaan voi olla tie kunnioitukseen ja nöyryteen. Runossasi hyvin tavoitettu uhman tunnelma.
Uhma, viha, kosto - usein päällimmäisenä. Joskus taas reaktiona se että häpeässä uitettu uskoo ansaitsevansa kohtelun. Molemmista oikea suunta on terveeseen itsetuntoon, ymmärrykseen ja anteeksiantoon.
Joka miekkaan tarttuu... Sanan miekka... sanan säilä... Kynä on miekkaa mahtavampi, ja lisäksi sillä on aika paljon helpompi kirjoittaa.
Huumori auttaa monessa!
Valtavan oivaltava runo.
tui ja riitta toteavatkin ydinasian; itsekunnioitus saattaa jollakin olla megalomaanista minäminä-keskeisyyttä ja toisella tervettä itsetuntemusta nöyryyteen liittyneenä.
-gs
Kristillinen kästitys ihmisestä poikkeaa ymmärtääkseni kaukoidän mallista esim. siinä, että niissä pidetään yksilöidentiteettiä harhana ('sinä olet se'). Kristinuskoon kuuluu loukkaamaton ihmisarvo, mikä perustuu Jumalan suoraan luomistekoon. Jumala ei ole luonut vain ihmisyyttä yleensä vaan jokaisen yksilön.
Joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa. Sananlaskut 17:5
Näen kyllä kristinuskossakin vahvana tendenssin, joka korostaa egominäisyydestä luopumista ja kristusminäisyyteen kasvua ("en enää minä, vaan Kristus minussa...").
-gs
Pitää paikkansa, mutta ihmisen identiteetti säilyy silti kaiken aikaa rikkoontumattomana. Se ei sulaudu pois. Koska yksilön vahva korostaminen luo myös alustan itsekeskeisyydelle, on kaiken aikaa tarvittu sitä hillitseviä varotoimia.
Ymmärrän näkökulmasi.
Pitäisikö identiteetin käsite määrittää, jotta varmasti tiedämme puhuvamme samasta asiasta.
Raamatun tekstit ovat tässä kohtaa paradokseja täynnä. Todetaanhan siellä mm., että "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" (2 kor 5:17)
Mikä siis on se identiteetti joka säilyy?
Minkä perusteella voimme sanoa, että se on toisaalta se sama minuus joka jatkaa olemistaan ja toisaalta jotakin on radikaalisti muuttunut?
-gs
gs:lle
Juu. aika mielenkiintoinen kysymys. Uusi luomus kristitty on, mutta millä tavalla? Kyllä tästä varmaan paljon teologiaa on kirjoitettu, mutta puhun ihan mutu-pohjalta.
Lankeemuksessa Jumalan luomistyö tärveltyi, ihmisestä tuli syntinen. Synti ulottaa juurensa ihmisen jokaiseen kerrokseen. Tämän tähden 'uutta luomista' tarvitaan. Ihmistä ei kuitenkaan luoda luineen ja nahkoineen uusiksi. Jotakin hyvää lankeemuksesta huolimatta jäi jäljelle. Ihminen on syntinen, mutta ihminen ei ole synti.
Jos ihmistä ajattelee saviastiana, lankeemus särki sen niin, että öljy (Jumalan henki) valui maahan. Lunastus korjasi astian ja helluntai toi ihmiselle Jumalan Hengen (öljyn)uudestaan. Pyhän Hengen saaminen tekee ihmisestä uuden luomuksen. Mutta minuus ei vaihtunut. Tarkoitan sitä ajassa ja paikassa yksilöitävissä olevaa henkilöä. Samoin säilyy kokemus itsestä samana henkilönä, jolla on historiansa ja luonteensa.
Uusi luomus ei ole mielestäni kokonaan uusi. 'Se on samaa savea, kuin vanha'. Ihminen tulee lähemmäs sitä muotoa, johon hänet on luotu ja tarkoitettu. Lopullisesti tämä toteutuu tosin vasta ylösnousemuksessa.
Saarnassa http://kotisivu.dnainternet.fi/lingtuom/saar109.htm olen käsitellyt myös teemaa, mutta en tiedä vastaako sekään kysymykseen.
Lähetä kommentti