'Kirkon kriisit'

Minulle esitettiin kysymys suhtautumisestani ’kirkon kriiseihin’ naisten pappeuteen ja homoseksuaalien siunaamiseen. Näistä kysymyksistä jälkimmäinen on sellainen, jonka käsittely kirkossa on pahasti kesken. Mutta kysymys on suoraan esitetty ja seurakuntalasilla on kai lupa tietää, mitä heidän pappinsa näistä esillä olevista asioista ajattelee.

Minä hyväksyn varauksetta naisten pappeuden. Naisten asema yhteiskunnassa on muuttunut alkukirkon ajoilta niin huomattavasti, että olisi ylimielistä ja umpisokeutta jättää tekemättä sitä koskevia johtopäätöksiä. Pappisviran avautuminen naisille ei mielestäni ollut maallistumista vaan aitoa kirkon eteenpäin menoa.

Mitä vastata toiseen kysymykseen? Sanotaan ettei pidä tuomita ihmistä ennen kuin on kulkenut jonkin matkaa hänen saappaissaan. En ole kulkenut homoseksuaalisesti elävän ja tuntevan ihmisen saappaissa. Siksi en halua esittää jyrkkiä tuomioita. Näissä asioissa leimakirveet heiluvat herkästi. On helppo esittää hurskaita syytöksiä ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan, kun ei ole vaarana, että kirves osuisi omaan nilkkaan. Vaarana on myös sitoa raskaita taakkoja toisten kannettavaksi, mutta haluamatta itse niitä sormellakaan liikauttaa. (Matt 23:4)

Pystynkö eläytymään homoseksuaalin elämäntilanteeseen, siihen mitä heiltä vaaditaan. Se on aika vaikeaa. Tilanne hänen kannaltaan on sama, jos minulle sanottaisiin heterosuhteiden olevan syntiä ja vaadittaisiin solmimaan suhde samaan sukupuoleen olevan kanssa. En pysty kuvittelemaan sielunrakenteeltani muutuvan niin, että voisin rakastua toiseen mieheen. Siihen pakottaminen tuntuisi ahdistavalta ja mielettömältä. Saman testin voi lukija tehdä myös mielessään.

Homoseksuaalisuutta koskevaa keskustelua on kirkossamme käyty jonkin aikaa. Siihen voi tutustua hyvin netissä Kirkot ja homoseksuaalisuus

Seksuaalisuutta koskevat käsityksemme ovat muuttuneet. Se on tosiasia. Esimerkin vuoksi on hyvä palauttaa mieleen, että uudelleen avioituminen avioeron jälkeen on Raamatun mukaan poissuljettu mahdollisuus (1. Kor. 7:11; Mark. 10:11–12; Luuk. 16:18). Asenteet tässä asiassa ovat kulkeneet väljempään suuntaan. Kirkon esittämä ihanne elinikäisestä kumppanuudesta ei aina toteudu. Uuden alkamisen mahdollisuus hyväksytään avioliitossa nykyään katekismusta myöden. Uskoakseni tällaiseen kantaan ovat päätyneet myös monet niistä, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen ja homouteen. Kukaties heidänkin keskuudessaan on koettu avioeroja ja uudelleen avioitumisia.

Nykyajan tietämys ihmisen seksuaalisuutta kohtaan on lisääntynyt. Miten suhtaudumme tähän tietoon? Tiedämme myös, että se homoseksuaalisuus, mistä Raamatussa puhutaan on koko lailla eri asia kuin homoseksuaalisuus, joka on tullut meidän tietoomme. Seuraava lainaus on muistaakseni Kari Kuulalta

Raamatun tekstien näkökulma (homoseksuaalisuuteen) on puhtaasti yhdyntäkeskeinen. Ne tuntevat vain seksuaaliakteja, joiden taustaksi nähdään poikkeuksetta epäjumalapalvelus tai moraalinen rappiotila ja motiiviksi yltiöpäinen kiima (Room 1) tai muukalaisviha (1. Moos 19; Tuom 19). Rakkaus ja positiiviset tunteet eivät tule missään puheeksi, ja vielä vähemmän tunnetaan vastuullisia ja rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia parisuhteita.

Omasta puolestani en voi tuomita homoseksuaalisuutta synniksi. Olisi mielestäni kohtuutonta vaatia heitä muuttumaan. Yhtä kohtuutonta olisi vaatia heitä elämään selibaatissa. (Ei kai voi olla niinkään että toiset vapautetaan taakastaan ja toisille taakka sidotaan entistä tiukemmalle. Tarkoitan edellisillä uudelleen avioliiton solmivia ja jälkimmäisillä homoseksuaaleja) Ymmärtääkseni piispat eivät pidä homoseksuaalisuutta syntinä, mutta kirkon hyväksyvää kantaa tämän taipumuksen toteuttamiseen kestävässä parisuhteessa ei ole selvästi ilmaistu.

Kysymys homosuhteen siunaamisen kaavasta on vielä eri asia. Kirkko puolustaa avioliittoa ja siinä elinikäistä kumppanuutta. Onko parisuhteen rekisteröineen kirkollinen siunaus uhka kirkon suosimille perhearvoille? Se ei mielestäni sitä romuta.

Moraalisesti kestävä ratkaisu on ottaa askeleita sillä tiellä, jossa näemme homoseksuaaliset lähimmäisemme itsemme kaltaisina rakkautta kaipaavina ihmisinä - mutta erilaisina siinä, keitä kohtaan luonnolliset tunteet heräävät.

Mikäli kirkossa päätetään toteuttaa jonkinlainen siunaamisen kaava samaa sukupuolta olevien suhteelle, en tule vastustamaan sitä. Mutta toivon, että näitä siunaamisia toimittavat ensialkuun sellaiset ihmiset, joille ’kulkeminen heidän saappaissaan’ on jo tullut tutummaksi. Itselläni jonkinlainen tunneperäinen kuilu tekisi vaikeaksi luontevalla tavalla osallistua heidän juhlaansa.

Uskon sankaruus on hieno asia – joskus se voi johtaa marttyyriuteen. Mutta sokean uskon sankaruudella ei tule marttyyreja, ainoastaan paljon viattomia uhreja. Toivottavasti sellaisilta vältytään näissä keskusteluissa.