25.5.06

Mitä on naamarin takana

Yhtye Lordin jäsenet ovat hyvin pelanneet korttinsa. He haluavat näyttää julkisuudelle vain naamionsa, mutta pysyä sen takana piilossa. - Voi olla että kysymys on taitavasta mainostempusta.

Eräs kaveri vertasi lehtien kuvahäväistystä Muhammedskandaaliin. Oivallus on rajuudessaan puhutteleva. Sillä kohun mittakaava Suomessa on melkoinen. Olemmeko jonkin pyhäinhäväisyn äärellä? Suomalaiset tiedotusvälineet ovat pääasiassa kunnioittaneet bändin jäsenten toivomusta säilyä tuntemattomana suurelle yleisölle. Miksi? Ei ole mielestäni millään tavalla moraalisesti ala-arvoista näyttää euroviisuvoittajien kasvoja.

Toki bändin jäsenillä jälleen on oma näkemyksensä asiasta ja varmasti on fiksua toimia sen mukaan pelkästä ystävällisyydestä heitä kohtaan. Mutta kohu joka tästä paljastuksesta nousi osoittaa takana olevan muitakin intressejä kuin vain yksityisyyden suojelu. Kohtalaisen pienestä asiasta kuitenkin on kysymys.

Mitä ihmiset oikeastaan haluavat nähdä? He haluavat kai varmistaa, onko yhtyeen jäsenillä oikeasti riittävää katu-uskottavuutta pukea väkivaltaa, voimaa ja kuolemaa tihkuvat rooliasut päälle – vai paljastuuko alta joku hintelä ja itsestään epävarma pelkuri, joka ei pärjää ilman tätä rooliasuaan. Löytyykö voimaa yhtään naamarin takaa.

Voimaa tänä päivänä yritetään hakea ja paljon. Kiroilemalla sitä on ennen saanut ja väkijuomaa nauttimalla. Heikko ei saa olla – jos on, sitä ei missään nimessä sitä saa näyttää. Kun edelliset eivät aina tehoa tai niitä ei voi käyttää, ulkoista tehostetta on hankittava muilla keinoin. Keskeytin ammattikoulun aikanaan melko äkillisesti. Jotta sain riittävästi rohkeutta astua opetajien eteen, pukeuduin mustaan nahkatakkiin. Naamaria minulla ei kuitenkaan ollut.

6 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Mukavaa tulla mukaan pohdintoihin.

Voisin kuvitella että Lordia katseleva uskovainen ehkä mietiskelisi sitä miten pitää katsoa sisimpään eikä antaa ulkokuoren pettää.

Myös tulee mieleen "ulkokultaisuus".

Kyllä siitä varmaan pitkänkin saarnan aiheen saisi, hih.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

En ole varma tarkoititko niiden ihmisten olevan ulkokultaisia, jotka arvostelevat Lordia. Minä ainakin olen kurkkuani myöten täynnä Lordin puolustamista.

Lordin puolustajat tuntevat luultavasti jonkinlaista henkistä ylemmyyttä, kun pystyvät erottamaan maskit ja miehet niiden takana. Minäkin osaan ne erottaa toisistaan, mutta se ei tee niitä maskeja yhtään paremmiksi.

Kuinkahan paljon puolustelijoita he saisivat, jos hirviömaskit olisivatin natsihirviöasusteita. Yhtä hyvin silloin osaisimme erottaa natsiasusteet ja miehet niiden alla. Osaisimme päätellä, että he eivät ole natseja eivätkä kannata natsiaatetta. Mutta reaktio kuitenkin heitä kohtaan olisi ollut toisenlainen. Juutalaisten uskonnollisia ja kansallisia tunteita loukattaisiin. Sitä ei hyväksyttäisi, kuten ei hyväksytä muhamettilaistenkaan uskonnollisten tunteiden loukkaamista. Vainko kristityt ovat tätä suojaa vailla? - Me olemme ilmeisesti omasta mielestämme sivistyneempiä ja suvaitsevaisempia. - Vai olemmeko sittenkin maallistuneempia ja antikristillisempiä?

Entä sitten tämä käsimerkki. Se on viatonta fiilistelyä. Pääministerillekin se on sopivaa. Samoin sadatteleminen ja kaikenmoinen noituminen on viatonta tunteenpurkausta. Sen ei katsota kohdistuvan kehenkään suvaitsevuuden piiriin kuuluvaan ihmisryhmään. Kuitenkin ne ovat voiman hakemista pahan puolelta. Käsimerkki on palvontaele. Mutta koska rationaalinen länsimainen ihminen ei usko henkivaltoihin, niin eleiden ja symbolien merkitys valuu hiekkaan. Mutta jos näyttäisi keskisormea tai heil-hitler -tervehdyksiä, se olisi jo sopimatonta.

Tästä tuli oikein vuodatus. Toivottavasti et ottanut tätä henkilökohtaisesti. Minulla ei ole sinua vastaan yhtään mitään. Tämä vain on ollut pinnalla oleva aihe ja siihen törmää joka paikassa. Niin myös täällä.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Kiitos viestistä.
Itse asiassa en ole väittänytkään näkeväni naamarien taakse. Väitteeni on koskenut naamareita. Minulle sopii vallan mainiosti, että yhtyeen henkilöt eivät näyttäydy ilman naamioitaan.

Tietysti naamarin valinnut ihminen on jollakin tavalla perustellut itselleen kyseisen naamarin käytön. Mutta en tiedä sitäkään. Minä näen vain naamarin. En ole ollut innoissani niistä. En pidä hyvänä sitä, että ihannoidaan kuolemaa ja hirviöitä, jotka kristillisessä kuvaperinteessä liitetään pimeyden voimiin. Näissä naamareissa edelliset asiat tulevat juuri ihailun ja mielenkiinnon kohteeksi - mielestäni epäterveellä tavalla.

Mitä tulee possunaamioon, se on varsin hieno. En näe possunaamion taakse, mutta luultavasti se jotkain kantajastaan kertoo.

Anonyymi kirjoitti...

Tuliko mieleen missään vaiheessa, että kyseinen henkilö ei välttämättä halua olla 24h/7 lordi, vaan ihan itsensä myös? Siis, sama homma kuin sirkuspellellä...

"Mutta koska rationaalinen länsimainen ihminen ei usko henkivaltoihin, niin eleiden ja symbolien merkitys valuu hiekkaan."
Hehe, kristityillä ei ole edes omia symboleja, kaikki varastettu ns. pakanoilta. Mm. Egypti, Intia & Germaani heimot...
Ja mitähän se kristillinen perinne mahtaa olla? Suomessakin Perkele muuttui onnea tuovasta ja hyväntahtoisesta entiteetistä Saatanan synonyymiksi.
Aika terve meno.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Tässä - kuten muuallakin käymissäni lordikeskusteluissa on väsyttävää toistaa samoja asioita.

Lordin noustua kansakunnan ikoneiksi, heitä vastaan ei näemmä saa esittää yhtään poikkipuolista sanaa. Sehän on pyhäinhäväistystä...

En väitä yhtyeen jäseniä satanisteiksi, en tiedä heidän maailmankatsomustaan. En väitä heidän samaistuneen rooleihinsa. Aivan varmasti he ovat mukavia miehiä ja naisia. Minä en silti pidä heidän spektaakkelihahmoistaan.

Jos jäsenten roolinimistö olisi otettu islamilaisesta maailmasta, luulen, että pääministerimme olisi joutunut 'canossanmatkalle' (siis pyytelemään anteeksi muslimeilta) eikä etusivulle bändin jäsenten kanssa.

Anonymoksella näyttää olevan selkeä ymmärrys kristillisestä ja pakanallisesta symboliikasta. Kristinuskossa on vain varastettuja symboleja. Voiko symboleja varastaa?

Risti on kristillinen symboli. Ei sitä ole varastettu egyptiläisiltä. Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa on riittävä peruste ristin kristilliseen käyttöön. Kala on kristillinen symboli, sitä ei ole varastettu kalakauppiailta. Kristusmonogrammi on kristillinen symboli - sitä ei ole varastettu kreikan kielen aakkosilta. Kyyhkynen on kristillinen symboli - sitä ei ole varastettu ornitologeilta. Kolmio on kristillinen symboli, sitä ei ole varastettu geometriasta tai pythagoralaisilta.

Mahtaako suomalaisilla olla oikeasti omaa kieltä, kun lähes jokaisen sanan etymologia menee muihin kieliin?

Mitä perkeleeseen tulee, uusi raamatunkäännös kunnioittaa anonymoksen uskonnollisia tunteita ja on jättänyt perkeleen pois käännöksestä.

että sellaista

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Jotta omalta osaltani saisin tämän lordikeskustelun jonkinlaiseen päätökseen laitan näkyville kappaleen keskustelua, jota olen muutamia päiviä sitten käynyt toisessa blogissa. Ensin lainaus viestistä, jolle lähetin myöhemmin kommentin.

Kakkua (muksis.blogspot)

Lordin ulkoisesta olemuksesta on esitetty jos jonkinlaista näkemystä. Kuka näkee heidät saatananpalvojina, kuka zombieina, kuka fantasiaelokuvan tai science fictionin hahmoina. Halloween tulee myös mieleen. Pyhäinpäivä ja haudoista nousevat esi-isät ja -äidit.

Blogista KATKEILEVAA AJATUSVIRTAA (sairaanhyvaelama.blogspot) voi lukea kirjattuna yhdenlaista esitystä, mistä tässä katkelma:

“Nämä Lordin esittämät hirviöt näyttävät olevan lähinnä kuvia ihmisen kaksoisolennoista. Vanhan henkisen tiedon mukaan kaksoisolennot tai kaksoiskulkijat ovat se osa ihmistä, joka kantaa meidän kaikki kehittymättömät tai rumat energiamme. Ellei tällaista välivarastoa näille energioille olisi, meillä ei voisi olla niin pysyvää ulkomuotoa kuin nykyisin...”

Kun vielä mainitsen sadun Kaunotar ja hirviö, Lordia on taidettu katsoa ainakin estetiikan, psykologian, teatterin, kansanperinteen, henkisyyden ja filosofian kannalta.

Tähän viestiin annoin vastauksen

tuomo lindgren said...

Mainitsemasi näkökulma hirviöihin on mielenkiintoinen. Koko viesti, mikä linkin takaisessa blogissa 'katkeilevaa ajatusvirtaa' mainitaan, kuuluu itselleni vieraaseen new age - tai uusi henkisyys -ajatteluun. 

Mutta lämpenen ajatukselle, että tullakseen täydeksi ihmiseksi, ihmisen on opittava hyväksymään ja tuntemaan myös pimeä puoli itsestään. Kristillinen puheenparsi käyttää tästä sanaa synti. Realistiseen ihmiskäsitykseen kuuluu ikävien asioiden näkeminen itsessään.

Eli jos tulkitsen tätä kaksoisolentoteoriaa omalle kielelleni, Lordimmaskit näyttävät aikamme fariseuksille heidän epähienot piirteensä. Osa siitä on sellaista minkä läsnäolo on vain hyväksyttävä - sitä ei voi siis parannuksen teollakaan poistaa. Mutta osa varmaan on sellaista, että siihen voi saada myönteistä muutosta aikaan. Sen kristityt ovat aina tienneet, että enkeleiksi me emme tämän elämän aikana muutu. Synti pysyy meissä kiinni hautaan asti. Eli 'Lordi' kulkee vierellämme, vaikka emme tahtoisi. Siksi kristitylle tuonee lohtua myös se, että Kristuskin on sanonut kulkevan kanssamme.

Saattaa olla, että vastahankaisuuteni bändin asusteihin lievenee tämän seurauksena. Tiedostan myös sen, että pappina en kymmenellä tai tuhannella saarnallakaan pystyisi samaan vaikutukseeen kuin tämä bändi. Mutta ehkäpä bändin jäsenet voisivat panostaa vähän sanomaansakin.

Omalta osaltani päätän tämän viestiketjun tähän, sillä olen mielestäni oman kantani riittävän hyvin tuonut esille. Vastakommentteja saa toki edelleen esittää.