muutos
vaikka huoneessa ei kasvaisi
ainutkaan pelargonia,
mullan tuoksu
voittaa iän karttuessa
kaikki parfyymit ja tuoksuvoiteet.
Se on painovoima, jota
elämä kuljettaa
suonissa vähän kerrallaan
- mullan tuoksuinen
skip to main |
skip to sidebar
... ja muita hajanaisia mietteitä.
Tunnisteet
- runotorstai (53)
- saarna (24)
- kirjat (16)
- työ (15)
- henkilöhistoriaa (12)
- baby (8)
- yleinen (8)
- musiikkia (7)
- toimitukset (7)
- ajankohtaista kirkossa (5)
- elokuvat (5)
- puheita (5)
- kirjoitelmat (4)
- vihkiminen (4)
- hömppä (2)
- teatteri (2)
- vitsit (2)
- aggressio (1)
- huumori (1)
- kaste (1)
- kirkko (1)
- kissan kuolema (1)
- kotisivut (1)
- lehdistökatsaus (1)
- perhe (1)
Omia sivublogeja
Blogiarkisto
-
►
2007
(91)
- ► heinäkuuta (15)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (9)
- ► maaliskuuta (16)
- ► helmikuuta (12)
- ► tammikuuta (13)
-
▼
2006
(126)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (11)
- ▼ heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (22)
Uutiset
Linkkejä
Naapuriblogeja
- Arto Antturi - Helsingin tuomiokirkon pastori
- Gnothi seauton
- Haikuilua
- Historian siteeratuin henkilö
- Ihmisoikeus ja uskonnonvapaus
- Isopeikon sanavarat
- Kemppinen
- Kielletyt sivut
- Kirjailijan häiriöklinikka
- Kirkon kyökissä
- Kuvamerkintöjä - Kimmo
- Logos media
- Lähtölaskenta - count down
- Maailmasta ja kirkosta
- Rakastuin runoon - heidihahmo
- runotorstai
- Sananjalka
- Scripta
Tietoja minusta
webstats
14 kommenttia:
Tämä on hieno, tuot ikääntymisen ja kuoleman lähestymisen hilja esiin, kauniisti, vaikka runo ei sinänsä ole "kaunis".
Todella kaunis teksti kuoleman vääjäämättömyydestä meissä joka hetki. Toisaalta mullan tuoksu on lohdullinen kuva, koska se liittyy vääjäämättömästi uuden kasvuun. Kiitos kauniista runosta.
Tui
Kiitos kannustuksesta. Tarkoititko, että runo ei ollut runokieliopillisesti kaunis.
mayatar
Kiitos. Jotain tällaista juurui hain: luonnollinen, lohdullinen, peruuttamaton ja jo nyt läsnäoleva ei vasta joskus tuonnempana.
tää oli tosi hyvä asapainoinen ja herkkä ja kuvasi tosi vyin hajun kautta vanhenemista, pidin paljon
Kiitos Emmi!
Tarkoitin pikemminkin sisällöllisesti, ehkä se johtuu siitä, että minun on vaikea ajatella kuolemarunoa "kauniina" eli siis sangen subjektiivinen kommentti taas. Runokieli puolestaan on kaunista ja runo on minusta kokonaisuutena erittäin onnistunut ja ajatuksia herättävä. Se on vääjäämätön, lohdullisuus on vähän niin ja näin, mutta pakkohan runon sisältö on allekirjoittaa.
Pidin tästä ja pidän mullan tuoksusta. Minulle se merkitsee uudistumista ja uuden alkua vaikka haju taitaa tulla hajoamisesta. Tuota painovoiman kuljettamista en oikein ymmärtänyt. Liian abstraktia, että muodostuisi kuvaksi näin äkkipäätä. Onko veri kuin vetovoima? Onko maailma mekaniikkaa?
Tui
Kiitos selvennyksestä. Kuolema toisaalta voi olla myös kaunis. Pappina olen kuullut monen omaisen puhuvan kauniista kuolemasta. Mutta ymmärrän pointtisi.
auriga
suonissa virtaava painovoima on vanhenemista, joka ei pysähdy hetkeksikään, painovoima siksi että se kutsuu meitä takaisin maan multaan, josta meidät on otettu.
Tuo on vain osatotuus. Multa kutsuu minua, mutta myös minä kutsun multaa, jos ajatellaan painovoiman kautta. Lisäksi meitä ei ole otettu vain maasta ja mullasta vaan myös mm. valosta ja ilmasta. Jotkut vielä väittävät vanhoissa poplyriikoissa, että me olemme tähtipölyä.
Minulle tutumpia ovat Raamatun kertomukset
Joo, näinhän se on. Tarinoita. Mutta etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Mistä tulee muuten blogisi nimi 'puujalka'? Kysyn koska, isoisälläni oli sama sukunimi kuin sinulla, oli kotoisin Porista ja menetti sodassa toisen jalkansa. Tiedä vaikka oltaisiin sukua?
Nimi puujalka tuli hetken mielijohteesta. Jokaisella meistä on 'puujalkamme' mikä tekee matkasta hidasta ja kompuroivaa. Siinä on viittaus myös puujalkavitseihin.
Minun pappani (äidin puolelta) sai luodin nivusiin ja meinasi menettää jotakin muuta kuin jalan. Ymmärrykseni mukaan hän ei ole kompuroinut mitään jaloistaan - varsinkaan sitä, mikä pelastui.
Mitä Lindgrenin sukuun tulee epäilen sukulaisuutta vaikka olenkin porilainen syntyjään. Isäni oli Raimo (s. 1944-1995), Hänen isänsä Johan Arttur (sanottiin Artuksi s.1910). Hänen isänsä Iisakki Vihtori (myöhemmin muutti nimekseen Ratakaski s.1874). Kankaanpään Veneskoskelta (Soikkalaisia). Iisakki otti sukunimen Lindgren vaimoltaan Hilmalta.
Tuskin olemme sukua tuon perusteella. Mutta melkoinen yhteensattuma joka tapauksessa. Enkä pane pahakseni vaikka sanoisit johdatukseksi. ;)
Niin. Netissä syntyy ihmeellisiä kytkentöjä.
Lähetä kommentti