Koti-isäilyn lomassa olen koittanut lukeakin jotakin. Martin Nicolin kirja 'Saarnan taito' tuli kahlattua läpi. Odotuksetkin olivat korkealla ja kyllä henki liiteli jonninoloisesti sitä lukiessa. Hän kirjoitti dramaturgisesta saarnataidosta. Saarnasta taiteena. Vertaus taiteeseen oli itselleni uutta, mutta kirjan anti tästä uudesta näkökulmasta huolimatta jäi vähän ilmaan leijumaan. Mitä erityistä uutta Nicol toi puhujalle evästä, jota ei esim. Juhana Torkin kirjasta saisi. Nicol painotti erityisesti puhe-esitystä on the stage. Jos näyttelijät esiintymislavalla lukisivat vuorosanat paperista... niin hoh hoijaa.
Hän kirjoitti myös puheeseen kuuluvasta jännityksestä (ei jännittämisestä). Elämän perusjännitykset eivät laukea, ne jäävät voimaan. Siinä oli syvin opetus itselleni. Jeesuksen marssittaminen areenalle ei ole jokin helppo ratkaisu elämän mysteereihin.
Enemmän kutkutusta olen saanut Johannes Ojansuun kirjasta Pyhyys. Vajaan kolmanneksen olen siitä lukenut. Mutta hän tuntuu jatkavan siitä elämän perusjännityksestä, joka alati jää voimaan. Ojansuun tekstiä luen teologina. Miten hän selviää trapetsilla taiteilemisesta? Raja on keskeinen käsite hänen teoksessaan. Raja erottaa ja yhdistää. Tiedon, järjen, ymmärryksen, kielen, kokemisen raja on ehdoton. Rajaa ei voi ylittää. Mutta rajan olemassaolo tuo aavistuksen rajan takaisesta. Paikka paikoin Johannes marssittaa paljon filosofeja näyttämölle. Kiitän kuitenkin häntä siitä, että hän on pitänyt mielessä laajan yleisön kirjaansa varten. Jo tähän asti lukemassani on paljon työstettävää. Hän kirjoittaa kiinnostavista asioista kiinnostavalla tavalla. Oikeaoppisuudesta, totuudesta ja varmuudesta, elämänhallinnasta. Suositeltavaa luettavaa.
Odotan mielenkiinnolla minkälainen paini käydään kristinuskon keskeisimmän henkilön Jeesuksen kanssa.
6 kommenttia:
Minä olen kyllä ajatellut saarnoja taiteena ja papeista olen ajatellut, että he ovat jonkinsortin taiteilijoita. Siis käsittääkseni vaistojen ja intuition varassa papitkin joutuvat usein toimimaan. Tosin he voivat sitten kutsua sitä johdatukseksi ja sanoa että Pyhä Henki tekee työtään jne.
Minä en ole kuullut saarnaa yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta mielelläni saarnojasi luen. Uskovaisuus kun askarruttaa ei-uskovaa mieltäni.
Kuvauksen perusteella Johannes Ojansuun Pyhyys -kirja alkoi kiinnostaa siinä määrin, että täytynee hankkia ko. kirja.
Taiteista läheisin saarnan kannalta oli Nicolin mukaan näyttämötaide ja elokuva. Kirsi puhui vaistosta ja intuitiosta. Ne ovat osa luovuutta. Nicolin väite on perusteltu. "Tosin he voivat sitten kutsua sitä johdatuksesksi ja sanoa, että Pyhä Henki tekee työtään jne." Juuri sitähän luovuus viimekädessä kai on. Olen välineenä jossakin itseäni suuremmassa tapahtumassa.
Johannes
Elämä on yhteinen kaikille ja elämään kuuluvat peruskysymykset eivät jätä ketään rauhaan oli sitten uskovainen tai ei. Mielelläni otan vastaan palautetta kirjasta, kun olet siihen tutustunut.
Minulla on yksi kirja jossa kuvataan mieleenpainuvasti Johannes Kastajan ja Jeesuksen kohtaaminen. Sen mukaan Johannes Kastaja oli kookas hippien näköinen mies joka saarnasti jylisevällä äänellä, kun Jeesuksen rauhallinen olemus vaelsi paikalle. Kerroin tuosta eräälle ev.lut. ystävälleni, joka tiesi heti mistä puhuin, mutta ällistyksekseni täydensi kertomusta taivaasta kuuluvalla Jumalan äänellä ja kyyhkysellä, joka laskeutui Jeesuksen olkapäälle. Ei minun kirjassani sellaista ollut. Edouard Schuré; Jeesus (Biokustannus)
Tarina on tuttu evankeliumeista. Johannes on kuvattu juuri nasiirilupauksen tehneenä miehenä. He eivät saaneet leikata hiuksiaan (kuten Simson ja Delilah tarinassa) eikä juoda alkoholia. Johannes oli pukeutunut kamelinkarvoista tehtyyn karkeaan viittaan. Ruokana heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Hän oli suorapuheinen ja peloton profeetta - siinä syy miksi hän menetti päänsä.
Jeesus aloitti julkisen toimintansa käymällä Johanneksen kasteella. Tapahtuma on kuvattu juuri kuten sanoit. Koko Kolmiyhteinen Jumala näyttäytyy tilanteessa. Varsin erikoinen ja harvinaislaatuinen tilanne.
Rita
En tunne mainitsemaasi kirjaa, mutta kustantaja biokustannus vihjaa siihen suuntaan, että sen tulkinta Jeesuksesta ei ole kristinuskon mukainen, vaan jonkinlaisen synkretistisen ajatussuunnan tai newagen mukainen.
En arvosta niitä tulkintoja kovinkaan korkealle. Ne ovat yleensä niin kaukana historiallisesta totuudesta ja Raamatun omasta maailmasta, että tympäännyn niihin parin ekan sivun jälkeen.
Monet filosofiat ja ajatussuunnat ja lahkot haluavat tehdä Jeesuksesta markkinamiehensä. Tämä saattaa sinusta tuntua jyrkältä tuomitsemiselta. Mutta kokemuksesta oppii. Siitä ei voi tulla kovin uskottavaa kuvaa, jos Jeesusta yritetään selittää kaukoidän ajatusrakenteiden ja uskonnollisten systeemien läpi.
Lähetä kommentti