Vain muutaman huijarin tähden

Eilen olimme Porissa kesäteatterissa katsomassa tv:stä tuttua komediaa Vain muutaman huijarin tähden. Siellä tapasimme seurakunnan uuden kirkkoherran Matias Pohdon ja mopoilevan hieman maistissa olevan kanttori Piiparisen, Kuusniemen itsevaltiaan Urmas Hakkaraisen, joka ajaa hämärin keinoin unelmansa Urmaanlinnan rakentamista sekä koko joukon muita hahmoja kuten Valma Ala-Viehko pappilan sisäkkö.

Kukin koittaa elää onneaan todeksi, kukin kaipaa vähän rakkautta, vähän hyväksyntää. Mutta pienessä kyläyhteisössä roolijaot kärjistyvät ja konfliktit. Luulen, että tällainen näytelmä on juuri sitä, mitä kesäteatterilta odotetaan. Kohtalaisen selvärajaisia ihmistyyppejä, hallittuja juonenkäänteitä ja elämänkohtaloita, hauskoja tilanteita, rakkauden ja oikeuden voittamista. Erityistä plussaa on se, että näytelmä vie katsojaa kokoajan eteenpäin.

Muutama heitto jäi myös mieleen. Hautausurakoitsija kukkakauppias Varma Kylmälehto sanoi kuolemaa (exitus) exodukseksi. Ja kulttuurisihteeri Suvi arvuutteli kirkkoherralta, miksiköhän tuollainen nuori kloppi oli tänne valittu. Siksi että seurakunta ei saisi paimenta vaan lampaan.

Runotorstai - kohtaaminen

Rakkauden silkkitie

Kuin silkkitoukan kehräämä
hento säie syntyy
katseiden kohdatessa

ja yhä uudestaan
katseet punovat rihmaa
sitoakseen toisensa
rakkauden silkkitiellä

Sillä aikaa kun anoppi lypsi lehmää

Anopin ystäväperheellä on maatilamatkailua, jossa lapset voivat tutustua eläimiin. Lehmä piti tietysti lypsää silloinkin, kun heillä oli menoa. Se on anopille tuttua hommaa. Siinä sivussa me pääsimme tutustumaan kotieläinpihan moniin ihmeellisyyksiin. Nöpöllä oli ihmettelemistä... ja hauskaa. Kaikki pihan eläimet eivät toki olleet puusta. Nöpö sai silittää ainakin: lehmää ja sen vasikkaa, vuohta, ponia, heppaa, lammasta. Sitten nähtiin vielä ankkoja, riikinkukko, kukko ja kanoja, pupu ja koiria sekä joitakin erikoisia lintuja.

Rajalla

Koti-isäilyn lomassa olen koittanut lukeakin jotakin. Martin Nicolin kirja 'Saarnan taito' tuli kahlattua läpi. Odotuksetkin olivat korkealla ja kyllä henki liiteli jonninoloisesti sitä lukiessa. Hän kirjoitti dramaturgisesta saarnataidosta. Saarnasta taiteena. Vertaus taiteeseen oli itselleni uutta, mutta kirjan anti tästä uudesta näkökulmasta huolimatta jäi vähän ilmaan leijumaan. Mitä erityistä uutta Nicol toi puhujalle evästä, jota ei esim. Juhana Torkin kirjasta saisi. Nicol painotti erityisesti puhe-esitystä on the stage. Jos näyttelijät esiintymislavalla lukisivat vuorosanat paperista... niin hoh hoijaa.

Hän kirjoitti myös puheeseen kuuluvasta jännityksestä (ei jännittämisestä). Elämän perusjännitykset eivät laukea, ne jäävät voimaan. Siinä oli syvin opetus itselleni. Jeesuksen marssittaminen areenalle ei ole jokin helppo ratkaisu elämän mysteereihin.

Enemmän kutkutusta olen saanut Johannes Ojansuun kirjasta Pyhyys. Vajaan kolmanneksen olen siitä lukenut. Mutta hän tuntuu jatkavan siitä elämän perusjännityksestä, joka alati jää voimaan. Ojansuun tekstiä luen teologina. Miten hän selviää trapetsilla taiteilemisesta? Raja on keskeinen käsite hänen teoksessaan. Raja erottaa ja yhdistää. Tiedon, järjen, ymmärryksen, kielen, kokemisen raja on ehdoton. Rajaa ei voi ylittää. Mutta rajan olemassaolo tuo aavistuksen rajan takaisesta. Paikka paikoin Johannes marssittaa paljon filosofeja näyttämölle. Kiitän kuitenkin häntä siitä, että hän on pitänyt mielessä laajan yleisön kirjaansa varten. Jo tähän asti lukemassani on paljon työstettävää. Hän kirjoittaa kiinnostavista asioista kiinnostavalla tavalla. Oikeaoppisuudesta, totuudesta ja varmuudesta, elämänhallinnasta. Suositeltavaa luettavaa.

Odotan mielenkiinnolla minkälainen paini käydään kristinuskon keskeisimmän henkilön Jeesuksen kanssa.

runotorstai - rumuus II

Musta sielu

Ei muuta rumaa
kuin musta sielu
vailla kaipausta

vihaan kypsynyt sydän:
tunnoton, kadotettu

ja kädet jotka
eivät osaa leikkiä

runotorstai - rumuus

Rumuus

Ruma
Rumempi
Kaunis




Tämä oli ensimmäinen hätiköity päätelmäni aiheesta. Pidätän itselläni oikeuden palata vielä samaan teemaan.

Anna elämän tulla

Kävimme koko perhe eilen Köyliössä Tuiskulan kesäteatterissa katsomassa näytelmän Anna elämän tulla. Mielestäni on aika hämmästyttävää, että vielä viimeisellä viikolla he keräävät täysiä katsomoja (500-600). Näytelmä on paikallishistoriaa ja sijoittuu sota-aikaan. Evakot tulevat Räisälästä, mutta myös venäläisiä sotavankeja.

Tuiskulan kesäteatteri

Kesäteatterien näytelmät ovat usein hauskoja. Tässäkin hauskuutta riitti ja sitä vanhan ajan elämänmenon luonnikkuutta. Vankien läsnäolo näytelmässä toi siihen kuitenkin aavistuksen toisenlaista todellisuutta.

Näytelmä oli yliladattu isänmaallisilla lauluilla. Minusta esitteessäkin mukana näkyvät Jari Levyn sävellykset Eero Ainesmaan sanoituksin olisivat riittäneet Finlandian lisäksi. Rintamanäkymien mahduttaminen näytelmään mukaan oli muutenkin turhaa. Vähemmällä olisi kai selvitty. Ehkä se oli tarpeen sodan tunnun tuomiseksi katsojan tietoisuuteen. Tiedä häntä.

Muistiini palautui joka tapauksessa isoisäni. Kertoman mukaan hän järkyttyi talvisodassa niin pahasti, että hänstä ei ollut jatkosotaan menijäksi, vaan hän oli sotapoliisina ilmeisesti täällä Satakunnassa. Hän oli niitä näytelmässäkin mainittuja inhimillisiä sotapoliiseja, jotka antoivat nälkäiselle vangille leipää.

Ylläoleva kuva on otettu käsiesitteestä. Oikealla oleva nainen on perhetuttumme. Hänen miehensä taas on ollut äänisuunnittellijana näytelmässä ja hoitanut äänentoiston (meidän vt. nuorisotyönohjaajamme). Laitan kuvan tähän keneltäkään lupaa kysymättä, mutta kun tuo lehtinen jaettiin ilmaiseksi, niin ehkäpä tämä sallitaan.

muutos

muutos

vaikka huoneessa ei kasvaisi
ainutkaan pelargonia,
mullan tuoksu
voittaa iän karttuessa
kaikki parfyymit ja tuoksuvoiteet.

Se on painovoima, jota
elämä kuljettaa
suonissa vähän kerrallaan
- mullan tuoksuinen

toinen lomaperiodi

Rippileirin konfirmaation jälkeen jäin kotimieheksi.

Sunnuntain konfirmaatiosaarna oli sikäli vaikea, että olen kolme vuotta aikaisemmin saarnannut samasta tekstistä ja laittanut siihen pitkälti niitä asioita, joita tekstistä nousee. sataa kuumia kiviä

Samaa idea en halunnut lämmittää toistamiseen, oli löydettävä Jeesuksen sanat tuoreena uudestaan. Evankeliumin työstäminen konfirmaatiosaarnaksi oli tällä kertaa vähän vaikea. Aina ei saman tekstin kanssa ei tule ongelmia. Onhan joulusaarnatkin joka vuosi samasta jouluevankeliumista.

Pyhäpäivän teksti on Jeesuksen vakavaa kääntymyskehotusta. Konfirmaatiojumalanpalveluksissa kuulijat eivät ole tottuneita sanankuulijoita. Saarna saiksi siksi olla otteeltaan kohtalaisen kevyt ja humoristinen mutta kuitenkin syvälle käyvä. Hauskaksi saarnaa en saanut, mutta toivon että se olisi edes kohtalaisen helposti seurattava.

oman elämänsä roisto

Kaikki netissä näkyvät saarnani löytyvät osoitteesta:
saarnasivu
Laajemman valikoiman saarnaajia saa osoitteesta:
messu.net

väliin jäänyt

Viime viikon runotorstain aihe on helppoudessaan vaativa. Mitä voi sanoa aamusta, sellaista, mitä ei ole sanottu jo tuhat kertaa. Miten voi välttää latteudet ja kuluneet kielikuvat. Päätän kuitenkin yrittää, vaikka epäilenkin. Laitan tämän jälkikäteen, kun olen tullut juuri rippileiriltä.

AAMU

Aamukasteen pisara
täynnä räjähdysherkkää
iloa