Saarnatuolissa löytyy tämän päivän saarna.
Olkaa hiljaa ja antakaa minun nukkua!
Päivän aihe on Jeesus auttaa hädässä. Opetuslapset joutuivat myrskyyn ja Jeesus nukkui. Tekstistä tulee vaikutelma, että Jeesus olisi halunnutkin nukkua eikä ilahtunut, että hänet herätettiin. Aika inhimillistä, jos Jeesuskin oli kiukkuinen herätettynä.
28.1.07
27.1.07
pakottaa
Pakottaa
Kierrä ympyrää
Haro käsillä ilmaa
Purista
Kyllä sanat tulevat
Lujat ja nasevat
Kun aika on
- rutjahtavat
kohdalleen
osallistuminen runotorstain teemaan: Ponnistus
Kierrä ympyrää
Haro käsillä ilmaa
Purista
Kyllä sanat tulevat
Lujat ja nasevat
Kun aika on
- rutjahtavat
kohdalleen
osallistuminen runotorstain teemaan: Ponnistus
Toinen kysymys
Toinen kysymys, joka minulle esitettiin ei ollutkaan vain yleisesti naisten pappeutta koskeva kysymys. Vaan minulta kysyttiin, "onko oikien, että esim. naispappeutta vastuttavia vastaan ollaan hyökätty ja jopa erotettu pappisviroista".
Tosiasia on, että pappeus kirkossa on avattu naisille. Tilanne on kärjistynyt. Edelleen kysymys aiheuttaa ongelmia seurakunnissa. Tässä vaiheessa ei tietääkseni ole ketään erotettu virasta. Minulla ei todellakaan ole mitään viisastenkiveä siihen, miten tämän ongelma saataisiin ratkaistua.
Mielestäni yhteistyöhön saman kirkon sisällä pitäisi kaikkien pystyä, vaikka työntekijöiden välillä olisikin syviä erimielisyyksiä. Tiedän, että tilanne on molempien osapuolien kannalta hankala. Toivon, että yhteisymmärrys löytyy. Mutta ei keskustelullekaan ole paljon tilaa. Piispa Kari Mäkinen sanoitti asian ytimekkäästi: "Mistä neuvotellaan, jos on olemassa vanhoillisten jyrkkä ei yhteistyölle ja kirkolla syrjinnän kieltävä kanta." (Kotimaa 25.1.07)
Tavallisissa työtaistelutilanteissa kutsutaan valtakunnan sovittelija paikalle tekemään ehdotus, jossa osapuolet pääsevät molempia tyydyttävään ratkaisuus. Voisiko kirkon piirissä olla jotakin vastaavaa? Tilanne on niin toisenlainen, että sitä ei ratkaista samanlaisin konstein.
Jos 'vanhoillisten' ehdottomuus säilyy, luulen sen merkitsevän avointa repeämää kirkossa ja oman hiippakunnan perustamista, kuten Ruotsissa on yritetty (Missionsprovins). Tosin kynnys oman kirkkokunnan perustamiseen on ehkä liian suuri. Kansankirkko on hyvä työnantaja. On eri asia joutua marginaaliin kirkon sisällä kuin koko yhteiskunnassa. Inhimillisesti ajatellen niin toimeentulo kuin toiminnan uskottavuus on turvatumpi kirkon sisällä.
Tosiasia on, että pappeus kirkossa on avattu naisille. Tilanne on kärjistynyt. Edelleen kysymys aiheuttaa ongelmia seurakunnissa. Tässä vaiheessa ei tietääkseni ole ketään erotettu virasta. Minulla ei todellakaan ole mitään viisastenkiveä siihen, miten tämän ongelma saataisiin ratkaistua.
Mielestäni yhteistyöhön saman kirkon sisällä pitäisi kaikkien pystyä, vaikka työntekijöiden välillä olisikin syviä erimielisyyksiä. Tiedän, että tilanne on molempien osapuolien kannalta hankala. Toivon, että yhteisymmärrys löytyy. Mutta ei keskustelullekaan ole paljon tilaa. Piispa Kari Mäkinen sanoitti asian ytimekkäästi: "Mistä neuvotellaan, jos on olemassa vanhoillisten jyrkkä ei yhteistyölle ja kirkolla syrjinnän kieltävä kanta." (Kotimaa 25.1.07)
Tavallisissa työtaistelutilanteissa kutsutaan valtakunnan sovittelija paikalle tekemään ehdotus, jossa osapuolet pääsevät molempia tyydyttävään ratkaisuus. Voisiko kirkon piirissä olla jotakin vastaavaa? Tilanne on niin toisenlainen, että sitä ei ratkaista samanlaisin konstein.
Jos 'vanhoillisten' ehdottomuus säilyy, luulen sen merkitsevän avointa repeämää kirkossa ja oman hiippakunnan perustamista, kuten Ruotsissa on yritetty (Missionsprovins). Tosin kynnys oman kirkkokunnan perustamiseen on ehkä liian suuri. Kansankirkko on hyvä työnantaja. On eri asia joutua marginaaliin kirkon sisällä kuin koko yhteiskunnassa. Inhimillisesti ajatellen niin toimeentulo kuin toiminnan uskottavuus on turvatumpi kirkon sisällä.
24.1.07
'Kirkon kriisit'
Minulle esitettiin kysymys suhtautumisestani ’kirkon kriiseihin’ naisten pappeuteen ja homoseksuaalien siunaamiseen. Näistä kysymyksistä jälkimmäinen on sellainen, jonka käsittely kirkossa on pahasti kesken. Mutta kysymys on suoraan esitetty ja seurakuntalasilla on kai lupa tietää, mitä heidän pappinsa näistä esillä olevista asioista ajattelee.
Minä hyväksyn varauksetta naisten pappeuden. Naisten asema yhteiskunnassa on muuttunut alkukirkon ajoilta niin huomattavasti, että olisi ylimielistä ja umpisokeutta jättää tekemättä sitä koskevia johtopäätöksiä. Pappisviran avautuminen naisille ei mielestäni ollut maallistumista vaan aitoa kirkon eteenpäin menoa.
Mitä vastata toiseen kysymykseen? Sanotaan ettei pidä tuomita ihmistä ennen kuin on kulkenut jonkin matkaa hänen saappaissaan. En ole kulkenut homoseksuaalisesti elävän ja tuntevan ihmisen saappaissa. Siksi en halua esittää jyrkkiä tuomioita. Näissä asioissa leimakirveet heiluvat herkästi. On helppo esittää hurskaita syytöksiä ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan, kun ei ole vaarana, että kirves osuisi omaan nilkkaan. Vaarana on myös sitoa raskaita taakkoja toisten kannettavaksi, mutta haluamatta itse niitä sormellakaan liikauttaa. (Matt 23:4)
Pystynkö eläytymään homoseksuaalin elämäntilanteeseen, siihen mitä heiltä vaaditaan. Se on aika vaikeaa. Tilanne hänen kannaltaan on sama, jos minulle sanottaisiin heterosuhteiden olevan syntiä ja vaadittaisiin solmimaan suhde samaan sukupuoleen olevan kanssa. En pysty kuvittelemaan sielunrakenteeltani muutuvan niin, että voisin rakastua toiseen mieheen. Siihen pakottaminen tuntuisi ahdistavalta ja mielettömältä. Saman testin voi lukija tehdä myös mielessään.
Homoseksuaalisuutta koskevaa keskustelua on kirkossamme käyty jonkin aikaa. Siihen voi tutustua hyvin netissä Kirkot ja homoseksuaalisuus
Seksuaalisuutta koskevat käsityksemme ovat muuttuneet. Se on tosiasia. Esimerkin vuoksi on hyvä palauttaa mieleen, että uudelleen avioituminen avioeron jälkeen on Raamatun mukaan poissuljettu mahdollisuus (1. Kor. 7:11; Mark. 10:11–12; Luuk. 16:18). Asenteet tässä asiassa ovat kulkeneet väljempään suuntaan. Kirkon esittämä ihanne elinikäisestä kumppanuudesta ei aina toteudu. Uuden alkamisen mahdollisuus hyväksytään avioliitossa nykyään katekismusta myöden. Uskoakseni tällaiseen kantaan ovat päätyneet myös monet niistä, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen ja homouteen. Kukaties heidänkin keskuudessaan on koettu avioeroja ja uudelleen avioitumisia.
Nykyajan tietämys ihmisen seksuaalisuutta kohtaan on lisääntynyt. Miten suhtaudumme tähän tietoon? Tiedämme myös, että se homoseksuaalisuus, mistä Raamatussa puhutaan on koko lailla eri asia kuin homoseksuaalisuus, joka on tullut meidän tietoomme. Seuraava lainaus on muistaakseni Kari Kuulalta
Raamatun tekstien näkökulma (homoseksuaalisuuteen) on puhtaasti yhdyntäkeskeinen. Ne tuntevat vain seksuaaliakteja, joiden taustaksi nähdään poikkeuksetta epäjumalapalvelus tai moraalinen rappiotila ja motiiviksi yltiöpäinen kiima (Room 1) tai muukalaisviha (1. Moos 19; Tuom 19). Rakkaus ja positiiviset tunteet eivät tule missään puheeksi, ja vielä vähemmän tunnetaan vastuullisia ja rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia parisuhteita.
Omasta puolestani en voi tuomita homoseksuaalisuutta synniksi. Olisi mielestäni kohtuutonta vaatia heitä muuttumaan. Yhtä kohtuutonta olisi vaatia heitä elämään selibaatissa. (Ei kai voi olla niinkään että toiset vapautetaan taakastaan ja toisille taakka sidotaan entistä tiukemmalle. Tarkoitan edellisillä uudelleen avioliiton solmivia ja jälkimmäisillä homoseksuaaleja) Ymmärtääkseni piispat eivät pidä homoseksuaalisuutta syntinä, mutta kirkon hyväksyvää kantaa tämän taipumuksen toteuttamiseen kestävässä parisuhteessa ei ole selvästi ilmaistu.
Kysymys homosuhteen siunaamisen kaavasta on vielä eri asia. Kirkko puolustaa avioliittoa ja siinä elinikäistä kumppanuutta. Onko parisuhteen rekisteröineen kirkollinen siunaus uhka kirkon suosimille perhearvoille? Se ei mielestäni sitä romuta.
Moraalisesti kestävä ratkaisu on ottaa askeleita sillä tiellä, jossa näemme homoseksuaaliset lähimmäisemme itsemme kaltaisina rakkautta kaipaavina ihmisinä - mutta erilaisina siinä, keitä kohtaan luonnolliset tunteet heräävät.
Mikäli kirkossa päätetään toteuttaa jonkinlainen siunaamisen kaava samaa sukupuolta olevien suhteelle, en tule vastustamaan sitä. Mutta toivon, että näitä siunaamisia toimittavat ensialkuun sellaiset ihmiset, joille ’kulkeminen heidän saappaissaan’ on jo tullut tutummaksi. Itselläni jonkinlainen tunneperäinen kuilu tekisi vaikeaksi luontevalla tavalla osallistua heidän juhlaansa.
Uskon sankaruus on hieno asia – joskus se voi johtaa marttyyriuteen. Mutta sokean uskon sankaruudella ei tule marttyyreja, ainoastaan paljon viattomia uhreja. Toivottavasti sellaisilta vältytään näissä keskusteluissa.
Minä hyväksyn varauksetta naisten pappeuden. Naisten asema yhteiskunnassa on muuttunut alkukirkon ajoilta niin huomattavasti, että olisi ylimielistä ja umpisokeutta jättää tekemättä sitä koskevia johtopäätöksiä. Pappisviran avautuminen naisille ei mielestäni ollut maallistumista vaan aitoa kirkon eteenpäin menoa.
Mitä vastata toiseen kysymykseen? Sanotaan ettei pidä tuomita ihmistä ennen kuin on kulkenut jonkin matkaa hänen saappaissaan. En ole kulkenut homoseksuaalisesti elävän ja tuntevan ihmisen saappaissa. Siksi en halua esittää jyrkkiä tuomioita. Näissä asioissa leimakirveet heiluvat herkästi. On helppo esittää hurskaita syytöksiä ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan, kun ei ole vaarana, että kirves osuisi omaan nilkkaan. Vaarana on myös sitoa raskaita taakkoja toisten kannettavaksi, mutta haluamatta itse niitä sormellakaan liikauttaa. (Matt 23:4)
Pystynkö eläytymään homoseksuaalin elämäntilanteeseen, siihen mitä heiltä vaaditaan. Se on aika vaikeaa. Tilanne hänen kannaltaan on sama, jos minulle sanottaisiin heterosuhteiden olevan syntiä ja vaadittaisiin solmimaan suhde samaan sukupuoleen olevan kanssa. En pysty kuvittelemaan sielunrakenteeltani muutuvan niin, että voisin rakastua toiseen mieheen. Siihen pakottaminen tuntuisi ahdistavalta ja mielettömältä. Saman testin voi lukija tehdä myös mielessään.
Homoseksuaalisuutta koskevaa keskustelua on kirkossamme käyty jonkin aikaa. Siihen voi tutustua hyvin netissä Kirkot ja homoseksuaalisuus
Seksuaalisuutta koskevat käsityksemme ovat muuttuneet. Se on tosiasia. Esimerkin vuoksi on hyvä palauttaa mieleen, että uudelleen avioituminen avioeron jälkeen on Raamatun mukaan poissuljettu mahdollisuus (1. Kor. 7:11; Mark. 10:11–12; Luuk. 16:18). Asenteet tässä asiassa ovat kulkeneet väljempään suuntaan. Kirkon esittämä ihanne elinikäisestä kumppanuudesta ei aina toteudu. Uuden alkamisen mahdollisuus hyväksytään avioliitossa nykyään katekismusta myöden. Uskoakseni tällaiseen kantaan ovat päätyneet myös monet niistä, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen ja homouteen. Kukaties heidänkin keskuudessaan on koettu avioeroja ja uudelleen avioitumisia.
Nykyajan tietämys ihmisen seksuaalisuutta kohtaan on lisääntynyt. Miten suhtaudumme tähän tietoon? Tiedämme myös, että se homoseksuaalisuus, mistä Raamatussa puhutaan on koko lailla eri asia kuin homoseksuaalisuus, joka on tullut meidän tietoomme. Seuraava lainaus on muistaakseni Kari Kuulalta
Raamatun tekstien näkökulma (homoseksuaalisuuteen) on puhtaasti yhdyntäkeskeinen. Ne tuntevat vain seksuaaliakteja, joiden taustaksi nähdään poikkeuksetta epäjumalapalvelus tai moraalinen rappiotila ja motiiviksi yltiöpäinen kiima (Room 1) tai muukalaisviha (1. Moos 19; Tuom 19). Rakkaus ja positiiviset tunteet eivät tule missään puheeksi, ja vielä vähemmän tunnetaan vastuullisia ja rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia parisuhteita.
Omasta puolestani en voi tuomita homoseksuaalisuutta synniksi. Olisi mielestäni kohtuutonta vaatia heitä muuttumaan. Yhtä kohtuutonta olisi vaatia heitä elämään selibaatissa. (Ei kai voi olla niinkään että toiset vapautetaan taakastaan ja toisille taakka sidotaan entistä tiukemmalle. Tarkoitan edellisillä uudelleen avioliiton solmivia ja jälkimmäisillä homoseksuaaleja) Ymmärtääkseni piispat eivät pidä homoseksuaalisuutta syntinä, mutta kirkon hyväksyvää kantaa tämän taipumuksen toteuttamiseen kestävässä parisuhteessa ei ole selvästi ilmaistu.
Kysymys homosuhteen siunaamisen kaavasta on vielä eri asia. Kirkko puolustaa avioliittoa ja siinä elinikäistä kumppanuutta. Onko parisuhteen rekisteröineen kirkollinen siunaus uhka kirkon suosimille perhearvoille? Se ei mielestäni sitä romuta.
Moraalisesti kestävä ratkaisu on ottaa askeleita sillä tiellä, jossa näemme homoseksuaaliset lähimmäisemme itsemme kaltaisina rakkautta kaipaavina ihmisinä - mutta erilaisina siinä, keitä kohtaan luonnolliset tunteet heräävät.
Mikäli kirkossa päätetään toteuttaa jonkinlainen siunaamisen kaava samaa sukupuolta olevien suhteelle, en tule vastustamaan sitä. Mutta toivon, että näitä siunaamisia toimittavat ensialkuun sellaiset ihmiset, joille ’kulkeminen heidän saappaissaan’ on jo tullut tutummaksi. Itselläni jonkinlainen tunneperäinen kuilu tekisi vaikeaksi luontevalla tavalla osallistua heidän juhlaansa.
Uskon sankaruus on hieno asia – joskus se voi johtaa marttyyriuteen. Mutta sokean uskon sankaruudella ei tule marttyyreja, ainoastaan paljon viattomia uhreja. Toivottavasti sellaisilta vältytään näissä keskusteluissa.
Stand up pastor
Toikka ja Vento
Ala naurattaa – Stand Up –komedian käsikirja
Toikka ja Vento ovat kirjoittaneet vuonna 2000 julkaistun kirjan. Muistaakseni sitä suositeltiin jollakin pastoraalikurssilla. Tutustuin siihen joka tapauksessa papin näkökulmasta.
Yhdistäviä tekijöitä papilla ja stand up -koomikolla on runsaasti vaikka he puhetyöläisinä edustaisivatkin äkkiajattelemalla kahta eri äärilaitaa. Seuraavat asiat ovat molemmille yhteistä: puhetyöläisiä, jotka ovat yleisön edessä yksin. Kummallakaan ei ole merkittävää rooliasua (papilla tosin viran tunnus: papinpaita tai jumalanpalveluksessa alba, stola, stand up –koomikolla ei mitään turvaa). Kummallakaan ei ole valmiita vuorosanoja, vaan tuottavat tekstin itse. Näyttelijään verrattuna on selvästi enemmän yhtäläisyyksiä.
Stand up koomikon on saatava yleisö nauramaan. Papin tavoite yleensä on ilmaistu vähän toisin. Papin on saatava kuulijansa myös itkemään. Mutta sinne itsensätuntemisen itkuun pääsee ehkä parhaiten juuri naurun portin kautta. Siksi papeille on usein opetettu puhetaitoa tunnetulla sanonnalla: hyvässä saarnassa on kolme vitsiä (kevennystä), hautauspuheessa vain yksi.
Vapauttava nauru ei ole papin tavoite. Toisaalta harvoin se on stand up –koomikon varsinainen asia, vaikka ilman naurua koomikko onkin viraton. Koomikollakin on naurun alla oltava jotakin sanottavaa. Siteeraan Toikan ja Venton kirjaa.
”Voidaksesi nousta lavalle stand up –koomikkona sinulla täytyy olla intohimoinen halu ja tarkoitus välittää omia ajatuksiasi ja tunteitasi. Pelkkä toive saada ihmiset nauramaan ei riitä.”
Papin niin kuin stand up –koomikon on saatava kuulijat kiinnostumaan. Retoriikan yleiset säännöt siis pätevät. ”Teatteri vaatii yleisöltä keskeytymätöntä ja keskittynyttä katsomista, stand upin on pakotettava yleisön kiinnostumaan. ”
Kiinnostus herää, kun yleisön saa ajattelemaan, yleisön saa ajattelemaan kun sen saa mielikuvittelemaan. Kun sen saa mielikuvittelemaan, sen saa myös tuntemaan. Ja kun sen saa tunteman, sen saa myös nauramaan.
Puheella on kyettävä luomaan mielikuvia, koska ihmiset reagoivat juuri kuviin ja tunteisiin sanojen takana.
Yksi asia miten koomikon työ eroaa valtavasti papin tehtävästä tulee ilmi palautteen saamisessa. Palaute on stand up –koomikolle yleensä välitön. Papin löysästä puheesta ei kukaan sano jälkeenpäin. Kontakti kuulijoihin on paljon ohuemmalla pohjalla. Koomikko nauretaan tai huudetaan lavalta, jos homma ei toimi. Pappia kohtaan ollaan armollisempia.
Koomikkoa on helpompi kritisoida. Jos hänen juttunsa eivät naurata, niin se on siinä. Saarnojen arvioimiseen ei ole näin helppoa kriteeriä. Tai sitten on: sanat joko koskettavat tai eivät; sinä kiinnostut puhutusta tai pitkästyt. Mutta teologille ei ehkä palautetta uskalleta antaa, koska hänellä on asiantuntijana arvovaltaa ja maallikko ei taas halua väitellä teologin kanssa asioista joita ei niin hyvin tunne.
Hyvä muistutus kirjassa puhujalle on myös tämä: ”Epäonnistumisesta ei voi koskaan syyttää muita kuin itseään.” Jos yleisö väsyy tai ei ymmärrä, ei halua kuunnella, se ei ole yleisön vika, vaan sen, jonka olisi pitänyt pitää mielenkiintoa yllä ja välittää viesti hankalaankin maastoon. Yleisö ei ole koskaan liian tyhmä, väsynyt tai oppimaton, mutta puhuja voi olla.
Stand up -koomikko näyttää olevan alastomampi tehtävässään kuin pappi. Papin apuna ovat evankeliumitekstit, pitkä perinne ja virka-asu. Niihin voi nojata etsiessään omaa sanottavaansa. Niiden taakse voi myös kätkeytyä, jos ei ole mitään sanottavaa. Koomikolla ei ole pensasta mihin piiloutua.
21.1.07
Vihkipuheita
Minulla on ollut blogi 'sormus merkiksi' vailla minkäänlaisia merkintöjä. Siirsin sinne kotisivultani vihkipuheitteni tiivistelmiä. Toimituksista myös kastepuheet löytyy blogista 'ristinmerkki otsaasi'. Hautauspuheita en juurikaan ole blogiin 'maasta sinä olet tullut' kirjoittanut. Niitä on kotisivullani niin paljon, että työ veisi liian kauan aikaa.
Blogikokeilu näiden toimitusten kohdalla on ainakin tällä hetkellä vähän tarpeettoman oloinen. Toimituksiin liittyvää aineistoa on luontevampi pitää esillä kotisivulla. Blogissa olisi toimituksiin liittyen helpompi käydä keskustelua.
Pitäisikö kaikki avioliittoon vihkimiset toimittaa siviilivihkimisinä ja kirkossa toimitettaisiin vain jonkinlainen avioliiton siunaus. Nykyisessä muodossa pappi on myös virkamies, jolle on suotu ertyinen oikeus yhteiskunnan taholta. Kirkollinen vihkiminen katsotaan myös laillisesti päteväksi. Jos kirkon ja valtion suhdetta haluaa loitontaa, tällainen oikeus mitä ilmeisemmin tulisi evätä.
Nykyinen käytäntö on hyvä ja toimiva. Se säästää asianomaisia turhalta juoksemiselta.
Blogikokeilu näiden toimitusten kohdalla on ainakin tällä hetkellä vähän tarpeettoman oloinen. Toimituksiin liittyvää aineistoa on luontevampi pitää esillä kotisivulla. Blogissa olisi toimituksiin liittyen helpompi käydä keskustelua.
Pitäisikö kaikki avioliittoon vihkimiset toimittaa siviilivihkimisinä ja kirkossa toimitettaisiin vain jonkinlainen avioliiton siunaus. Nykyisessä muodossa pappi on myös virkamies, jolle on suotu ertyinen oikeus yhteiskunnan taholta. Kirkollinen vihkiminen katsotaan myös laillisesti päteväksi. Jos kirkon ja valtion suhdetta haluaa loitontaa, tällainen oikeus mitä ilmeisemmin tulisi evätä.
Nykyinen käytäntö on hyvä ja toimiva. Se säästää asianomaisia turhalta juoksemiselta.
18.1.07
Mistä haikarat tulevat
Mistä haikarat tulevat
Miksi tuulee
voiko pakkanen heittää löylyä
miksi enkeliltä ei näy
edes hengityshöyryä
voiko pilvissä uida
ja ajan siivillä lentää
mistä haikarat tulevat
mitä aikuiset pelkää
Toinen runo teemaan Miksi?
Miksi tuulee
voiko pakkanen heittää löylyä
miksi enkeliltä ei näy
edes hengityshöyryä
voiko pilvissä uida
ja ajan siivillä lentää
mistä haikarat tulevat
mitä aikuiset pelkää
Toinen runo teemaan Miksi?
17.1.07
Saddamin kuolema
Aamulla pidin hartauden seurakuntamme työntekijöille. Se koski Saddamin kuolemantuomiota. Linkin takaa puhe löytyy. Minua on hämmästyttänyt, miksi hänen kuolemantuomio on herättänyt minussa niin voimakkaan reaktion. - Elokuvien väkivalta ei aiheuta yleensä yhtään mitään tunteita (riippuu tietenkin, miten asia on kuvattu). Tunteet heräävät pääsääntöisesti toisenlaisten asioiden yhteydessä.
Evankeliumin kärsimyskuvaukset samoin ovat niin tuttuja asioita, ettei ne saa pahoinvointia aikaan. Ristiinnaulitun kuva on tavallista katsottavaa. Tarkoitus ei olekaan kristittynä samaistua Jeesuksen ristinkärsimyksiin ja eläytyä hänen kipuihinsa - vaikka totta olisikin Tarvo Laakso laulun sanat: "Minun kurjan syntisen, olis tullut kuolla. Minun tulis olla nyt roikkumassa tuolla"
Meille tärkeää on ennen kaikkea Jumalan hyvyyden ja rakkauden kokemukset. Jumalan armon tuleminen todeksi.
Saddamin kuolema
Evankeliumin kärsimyskuvaukset samoin ovat niin tuttuja asioita, ettei ne saa pahoinvointia aikaan. Ristiinnaulitun kuva on tavallista katsottavaa. Tarkoitus ei olekaan kristittynä samaistua Jeesuksen ristinkärsimyksiin ja eläytyä hänen kipuihinsa - vaikka totta olisikin Tarvo Laakso laulun sanat: "Minun kurjan syntisen, olis tullut kuolla. Minun tulis olla nyt roikkumassa tuolla"
Meille tärkeää on ennen kaikkea Jumalan hyvyyden ja rakkauden kokemukset. Jumalan armon tuleminen todeksi.
Saddamin kuolema
15.1.07
Pesä avara
Pesä avara
Minä kuuntelen
kuka kuusen juurella
kuiskaa
se uskollisesti
muistaa kertoa
missä on asunto,
missä tulemiseni tupa
minne juuret ulottuu
minne henki hetkeksi jää
kun tuhka on laskettu
ja rauha vallitsee
vaan syvempi rauha
on edessä
ja sielun lintu laulaa
yhden hetken
kuusen oksalla
kunnes vaihtaa
pesään avarampaan
osallistuminen runotorstain teemaan - avara.
Minä kuuntelen
kuka kuusen juurella
kuiskaa
se uskollisesti
muistaa kertoa
missä on asunto,
missä tulemiseni tupa
minne juuret ulottuu
minne henki hetkeksi jää
kun tuhka on laskettu
ja rauha vallitsee
vaan syvempi rauha
on edessä
ja sielun lintu laulaa
yhden hetken
kuusen oksalla
kunnes vaihtaa
pesään avarampaan
osallistuminen runotorstain teemaan - avara.
7.1.07
yksinkertainen usko
Jokin aika sitten sain päätökseen kirjan, mikä pitkään oli kesken: Antti Eskola, Tiedän ja uskon. Siitä innostuneena kävin ostamassa hänen tuoreimman kirjansa Yksinkertainen usko. Olen nauttinut molemmista kirjoista, vaikka teokset paikka paikoin ovat päällekkäisiä ja puhuvat samoista asioista. Mutta Eskolalla on kuitenkin erinomainen taito puhua uskoon liittyvistä asioista selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Hänen kirjoitustensa äärellä pääsee lähelle sitä, mitä ns. tavallinen ihminen (ei-teologi tai ei-uskovainen) ajattelee Jumalasta silloin kun suhtautuu siihen varovaisen tai salatun myönteisesti.
Eskola vähättelee teologista sivistystään vaikka hän kirjoittaa 'teologien asioista' paremmin kuin teologit itse. Hän saa monet teologiset asiat elämään. Itse asiassa hän kirjoittaa asioista niin kuin pappien pitäisi parhaimmillaan saarnata - ymmärrettävällä tavalla ilman sivistyssanoja tai turhantärkeää koukeroista teologiaa ja pölyttyneitä oppeja.
Tehtävään siunaaminen
Meillä on seurakunnassa ollut lauantaina ja sunnuntaina juhlia. Loppiaisena siunattiin seurakunnastamme kaksi lähettiä tulevaan työhönsä Etiopiaan: Aino ja Tauno Pihlava.
tänään sunnuntaina siunattiin kanttori Leena Kivi ja diakoni Minna Uotila tehtäviinsä.
Molemmat toimitukset siis jumalanpalveluksen yhteydessä ja siunaamiset kätten päällepanemisen kautta.
En tiedä mikä olisi paras tapa kuvata 'ulkopuoliselle' tällaisen tapahtuman merkitystä ihmiselle, joka siunauksen saa. Ehkä avioliittoon vihkimisessä on jotakin samaa fiilistä. Nyt paikalla ei ole niin paljon sukulaisia, vaan sitä seurakuntaa, jonka keskellä työskentelet. Siinä joutuu samalla tavalla juhlan keskipisteeksi ja pääasia tapahtuu kirkon alttarilla.
Minut vihittiin papiksi kymmenen vuotta sitten Turussa. Lisäksi jokaisessa seurakunnassa, jossa olen työskennellyt, minut on siunattu virkaan.
Ns. maallisissa tehtävissä luullakseni harvoin pääsee kokemaan vastaavaa. En tiedä tavoitetaanko ei-kirkollisissa tervetulojuhlissa samaa juhlavuutta ja syvyyttä? Ehkä joku lukijoista tietää paremmin. Olisi kiva kuulla kokemuksistanne.
tänään sunnuntaina siunattiin kanttori Leena Kivi ja diakoni Minna Uotila tehtäviinsä.
Molemmat toimitukset siis jumalanpalveluksen yhteydessä ja siunaamiset kätten päällepanemisen kautta.
En tiedä mikä olisi paras tapa kuvata 'ulkopuoliselle' tällaisen tapahtuman merkitystä ihmiselle, joka siunauksen saa. Ehkä avioliittoon vihkimisessä on jotakin samaa fiilistä. Nyt paikalla ei ole niin paljon sukulaisia, vaan sitä seurakuntaa, jonka keskellä työskentelet. Siinä joutuu samalla tavalla juhlan keskipisteeksi ja pääasia tapahtuu kirkon alttarilla.
Minut vihittiin papiksi kymmenen vuotta sitten Turussa. Lisäksi jokaisessa seurakunnassa, jossa olen työskennellyt, minut on siunattu virkaan.
Ns. maallisissa tehtävissä luullakseni harvoin pääsee kokemaan vastaavaa. En tiedä tavoitetaanko ei-kirkollisissa tervetulojuhlissa samaa juhlavuutta ja syvyyttä? Ehkä joku lukijoista tietää paremmin. Olisi kiva kuulla kokemuksistanne.
1.1.07
Käden jälki
Tuore oliivipuunlehti-julkaisussa (Turun arkkihiippakunnan neljännesvuosijulkaisu) oli erinomainen haastattelu Säkylän suntiosta, Jorma Tuomolasta.
Haastattelun otsikko oli: Suntio on ihmisen jälki kirkossa. tuossa otsikossa sanotaan oikeastaan aika paljon. Samassa tilassa työskentelee myös pappi ja kanttori, mutta kummatkin ovat tekemisissä enemmänkin aineettomien asioiden kanssa, sakramentteja lukuun ottamatta. Suntio hoitaa kaiken muun - juuri sen, missä tarvitaan käsiä: pyhän tilan ja sen tarvikkeiden huoltamisen ja laittamisen kuntoon tilaisuuksia varten.
Papin käden jälkeä ei kirkossa näy, vaikka hän ihminen onkin. Mikä jälki jää papin työstä? Jääkö siitä ihmisten sieluihin jokin piirto? Toivoa sopii – vaikka sekään ei viime kädessä ole papin ’käden jälki’. Toivorikkaasti täytyy olettaa, että Jumalan Pyhä Henki sen varsinaisen jäljen tekee. Muutoin asiat olisivat aika huonosti. Pappi on vain kynä tai väline, jolla ihmiseen sieluun kirjoitetaan.
Kyllä siinä sielun piirtimessä molempien kädet varmasti kiinni ovat. Ei tässä niin puhtaita Pyhän Hengen pensseleitä olla, etteikö omaa tuherrusta tule joukkoon. Merkittävä osa työtä on siinä, että antautuu myös itse piirrettäväksi, jotta tietäisi mihin suuntaan niitä piirtoja toisten kohdalla yritetään saada aikaan. Eikä seurakuntalainenkaan täysin passiivinen ole - hänenkin kätensä siinä piirturissa ovat kiinni. Tiedä sitten minkälaista jälkeä tulee, kun kaikki kolme vääntävät omaan suuntaansa.
Hyvää alkanutta vuotta 2007.
Haastattelun otsikko oli: Suntio on ihmisen jälki kirkossa. tuossa otsikossa sanotaan oikeastaan aika paljon. Samassa tilassa työskentelee myös pappi ja kanttori, mutta kummatkin ovat tekemisissä enemmänkin aineettomien asioiden kanssa, sakramentteja lukuun ottamatta. Suntio hoitaa kaiken muun - juuri sen, missä tarvitaan käsiä: pyhän tilan ja sen tarvikkeiden huoltamisen ja laittamisen kuntoon tilaisuuksia varten.
Papin käden jälkeä ei kirkossa näy, vaikka hän ihminen onkin. Mikä jälki jää papin työstä? Jääkö siitä ihmisten sieluihin jokin piirto? Toivoa sopii – vaikka sekään ei viime kädessä ole papin ’käden jälki’. Toivorikkaasti täytyy olettaa, että Jumalan Pyhä Henki sen varsinaisen jäljen tekee. Muutoin asiat olisivat aika huonosti. Pappi on vain kynä tai väline, jolla ihmiseen sieluun kirjoitetaan.
Kyllä siinä sielun piirtimessä molempien kädet varmasti kiinni ovat. Ei tässä niin puhtaita Pyhän Hengen pensseleitä olla, etteikö omaa tuherrusta tule joukkoon. Merkittävä osa työtä on siinä, että antautuu myös itse piirrettäväksi, jotta tietäisi mihin suuntaan niitä piirtoja toisten kohdalla yritetään saada aikaan. Eikä seurakuntalainenkaan täysin passiivinen ole - hänenkin kätensä siinä piirturissa ovat kiinni. Tiedä sitten minkälaista jälkeä tulee, kun kaikki kolme vääntävät omaan suuntaansa.
Hyvää alkanutta vuotta 2007.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
