17.1.07

Saddamin kuolema

Aamulla pidin hartauden seurakuntamme työntekijöille. Se koski Saddamin kuolemantuomiota. Linkin takaa puhe löytyy. Minua on hämmästyttänyt, miksi hänen kuolemantuomio on herättänyt minussa niin voimakkaan reaktion. - Elokuvien väkivalta ei aiheuta yleensä yhtään mitään tunteita (riippuu tietenkin, miten asia on kuvattu). Tunteet heräävät pääsääntöisesti toisenlaisten asioiden yhteydessä.

Evankeliumin kärsimyskuvaukset samoin ovat niin tuttuja asioita, ettei ne saa pahoinvointia aikaan. Ristiinnaulitun kuva on tavallista katsottavaa. Tarkoitus ei olekaan kristittynä samaistua Jeesuksen ristinkärsimyksiin ja eläytyä hänen kipuihinsa - vaikka totta olisikin Tarvo Laakso laulun sanat: "Minun kurjan syntisen, olis tullut kuolla. Minun tulis olla nyt roikkumassa tuolla"

Meille tärkeää on ennen kaikkea Jumalan hyvyyden ja rakkauden kokemukset. Jumalan armon tuleminen todeksi.


Saddamin kuolema