4.6.06

Juhlat ohi - elämä jatkuu

Juhlahulina on ohi. Pää on aika tyhjä. Uskomaton määrä valmisteluita tarvitaan kolmen tunnin tähden. Väkeä oli tällä yhteensä: 17 aikuista ja 9 alle kouluikäistä lasta. Ääntä totisesti riitti. Nyt olen aika kuitti, vaikka ei minun kontolleni suuret murheet näistä juhlista tulleet. Siivoamisessa ja valmisteluissa olin toki mukana, mutta enemmänkin apulaisena. Juhlan alla pakkaavat kaikkien hermot kiristymään. Nyt helpottaa.

Mitä isommat juhlat, sen vähemmän yleensä pystyn seurustelemaan ihmisten kanssa. Nyt olin aika tylsää seuraa. Onneksi vierailla oli seuraa toisistaan. Minun on helpompi olla muiden juhlissa. Silloin on vapautuneempaa, ei tarvitse niin paljon skarpata ja huolehtia.

Otsikko antaa ymmärtää, että olen aika huono juhlimaan. Täytyy sanoa, että se on aika tylsä piirre ihmisessä. "Muuten hyvä kaveri, mutta ei osaa juhlia." Onneksi olen jo naimisissa. Siinä suhteessa vakka on kantensa valinnut. Vaimonikaan ei ole juhlijatyyppiä. Minulle juhlaa ovat pienet asiat ja ennen kaikkea sisäiset asiat. Suurimmat iloni saan oivalluksista esimerkiksi saarnaa kirjoittaessa. En ole kiinnostunut muuttamaan sisäisiä iloja ulkoiseksi ja näyttäväksi juhlinnaksi. - Todellakin olen tyslyyden perikuva. Seurassa olen usein kyllä supliikki mies, mutta mitä lähemmäs pääsee, sen tylsemmäksi käy.

Professori Simo Knuuttila on joskus kirjoittanut teologin synkistä iloista. Täytynee tarkistaa ovatko minun iloni juuri niitä.

7 kommenttia:

HeidiR kirjoitti...

"Minulle juhlaa ovat pienet asiat ja ennen kaikkea sisäiset asiat. Suurimmat iloni saan oivalluksista esimerkiksi saarnaa kirjoittaessa. En ole kiinnostunut muuttamaan sisäisiä iloja ulkoiseksi ja näyttäväksi juhlinnaksi."

Kuulostaa tutulta. Minä saan suurimmat oivallukseni lukiessani, miettiessäni ja ei-miettiessäni. Sitten tunnen suurta mielihyvää, kun saan jakaa oivalluksia eteenpäin eli kun saan kirjoittaa niistä muille.

Tänään koin taas muutamia ahaa-hetkiä kun luin kirjaa "Elävä Buddha, Elävä Kristus". Kirjoitan siitä blogiini lähiaikoina.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Olen lukenut kirjan

Anonyymi kirjoitti...

Et varmaankaan ole yhtä huono juhlija kuin minä. Sosiaalisuuteni on laadultaan sellaista etten saa mitään irti isoissa ihmisjoukoissa hillumisesta. Olen mieluummin yksin kun kuuntelen tyhjänpäiväistä lörpöttelyä. Niinpä minä sitten saankin olla aika paljon yksin eikä kukaan kutsu minua juhliinsa. Se on tietysti jollakin tavalla surullistakin, mutta siis kun minä tulen aina ihmisten syntymäpäivillä ja häissä niin vihaiseksi. Hautajaiset ovat helpompia koska niissä ei kiinnitetä niin suurta huomiota kun yksi vieras murjottaa.

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Siunattuja hulluja ovat vähäpuheiset suomalaiset. Mikä ilo onkaan, kun ei tarvitse linja-autossa esittää kiinnostunutta toisten tekemisistä.

Linja-autossa on tunnelmaa, sanotaan. Kyllähän siellä tunnelmaa on, jos vieruspenkillä on vain omat matkatavarat. No juu, tunnelma on se vaivaantuneisuuden tunnelmakin, jos viereen joku istuu.

Anonyymi kirjoitti...

Hehheh, kylläpä kuulostaa surkealta. Ja sitten toisaalla kaikuu valtava valitus kun ihmiset kokevat olevansa niin yksinäisiä.

Jorma "Jomppe" Ronkainen kirjoitti...

Tunnistan itsessäni tietyn kaksijakoisuuden; saatan viihtyä seurassa ja toisaalta saatan tuntea suurta ulkopuolisuutta keskellä hälinää. Mielessäni on eräs tapaaminen alkuvuodesta; illanistujaisissa parikymmentä työkaveria ja minutkin kutsuttiin mukaan, vaikka olen vanhempainvapaalla. Jostakin syystä en päässyt ollenkaan sisään siihen ilmapiiriin - yritin kyllä keskustella, mutta sisäisesti koin suurta ikävystymistä. Lähdinkin pois heti kun se oli mahdollista.

Ajattelin, että se johtui alkoholista. Muut käyttivät ja minä en. Toisaalta mielessäni on toinenkin illanvietto, taas työkavereiden kanssa ja alkoholinkin suhteen identtinen. Silloin oli hyviä keskusteluja ja viihdyin hyvin.

-gs

Tuomo Lindgren kirjoitti...

Luulen tunnistavani tunteen. Ei välttämättä ole niitä elämän hienoimpia hetkiä, kun humalainen heittäytyy syvälliseksi ja tunteelliseksi.