Jos käyn läpi omistamiani esineitä - mitä tahansa, on ehkä aika yllättävää, että minulla ei ole mitään lapsuus tai edes kouluvuosiltani tallessa, vain joitakin valokuvia. Kastelahjoja ei ole, ei lapsuuden leikkikaluja, ei koulukirjoja (ei edes lukiosta), ei mitään. Yläasteelle minut liittää rippilahjaksi saatu mummun neuloma villapaita. toiseksi vanhin asia on seinälläni oleva krusifiksi. Ostin sen oikeastaan eräälle lapsuuden ystävälleni lahjaksi (hän oli tullut rippikoulussaan uskoon) - minä en ollut uskossa, mutta ajattelin häntä sellaisen lahjan kiinnostavan. Lahja jäi hänelle antamatta, mutta minulle siitä on tullut tärkeä kapistus. Kristus on siunannut minua jo ennen kuin häntä olen tuntenut. Ensimmäisen Raamattunikin ostin ennen kuin tulin uskoon (sitä minulla ei valitettavasti enää ole - siis sitä Raamattua). Ajattelin, että tosi kova jätkä voi omistaa sellaisen ja tutustua siihen viileän harkitsevasti. Sitten lukioikäisestä alkaen minua on seurannut kaksi sarvikuonoa. Ostin ne kehitysmaakaupausta.
Jos siis arvioin elämääni henkilökohtaisten tavaroiden kautta, se alkoi vasta lukiossa.
4 kommenttia:
Minulla on lähes KAIKKI "tärkeä" tallessa lapsuudesta nuoruuteen.
Lapsuudenkodin varastossa on leluni, Aku Ankkani, vanhat talvihaalarini, pieneksi menneitä kenkiä jne.
Täällä kotini varastossa ja kaapeissa on kaikki päiväkirjani, paljon kirjeitä kirjekavereiltani, muistoesineitä luokkaretkiltä, esitteitä joilla en tee enää mitään, kuitteja ulkomaanmatkoilta ja kaikenlaista muuta krääsää, jota voisi tarvita ehkä joskus...
Vanhimmat omistamani esineet taitavat olla kaksi posliinista kissaa, jotka sain kummeilta kastelahjaksi. Ne ovat kirjahyllyssäni.
Tämän tavan olen oppinut vanhemmiltani. He olivat lapsia sodan aikaan ja oppivat sen, ettei MITÄÄN saa heittää pois. Kaikki käytetään uudestaan. Isäni pesee edelleen margariinirasiatkin. Niihin on hyvä pakastaa marjoja.
Nykyään moinen käyttäytyminen aiheuttaa vain sen, että tarvitaan suurempia varastoja. Onneksi olen hieman oppinut luopumaan jo. Esim. todella vanhoja vaatteita olen vienyt pelastusarmeijan kirppikselle, jos vaikka ne jollekin vielä kelpaisivat... Itse en niitä päälleni enää laittaisi, mutta silti on muka ollut vaikeaa luopua niistä. Kummallista.
Vaimollani on myös paljon lapsuuden leikkikaluja tallessa ja lapsemme leikkii myös niillä.
Pienen korjauksen teen myös tekstiini. Kun ajattelin tarkemmin, minulta löytyy edellisten lisäksi kolme esinettä. Kaksi puurasiaa, mitkä olen tehnyt koulun käsityötunneilla 6. ja 7. luokalla. Sitten lukioikäisenä ensimmäisillä palkkarahoillani olen ostanut hopeisen taskukellon. Pääsin siis jo ala-asteelle asti.
Samanlainen tietokone kuin miehelläni. Hankimme kai minullekin seuraavaksi tuollaisen.
Kierrätän tavaraa aika paljon. Ennen myimme kirppikselläkin mutta nykyään lahjoitan hyväntekeväisyyteen. Vanhoja kapistuksia on tallella esimerkiksi lapsuuden nalle.
Minusta on hyvä, että edes jotkin tavarat säilyvät tallessa. Niissä säilyy kosketusmuisti ja oma historia tallella - elävämmin kuin valokuvassa. Sama koskee perintöhuonekaluja ja muita tärkeitä esineitä.
Lähetä kommentti