Kaikki uudet sivut

Hei! Olen siirtynyt Wordpressin käyttäjäksi. Alla on linkit uusille sivuille.
Olen pahoillani ylimääräisestä harmista.

HÖYHEN

Puujalka

Maasta sinä olet tullut

Pieniä puheita

Ristinmerkki otsaasi

Saarnatuoli

Sormus annettu merkiksi

Jatkuu wordpress

Terve kaikille lukijoille.

Jatkan blogikokeilua tuolla word press osoitteessa. Puujalka. En varmuudella uskalla sanoa, kumpi näistä nyt sitten on parempi. Bloggerin kanssa olen tottunut toimimaan. Käyttäminen on ollut täällä helppoa. Muuten tuon materiaalin siirtäminen onnistui lopulta jotenkin hyvin. Se on tehty käyttäjän kannalta helpoksi, vaikka vähän takkuilikin aluksi. Kaikkia blogeja en ole vielä siirtänyt. Mutta kaikki aikanaan.

Pidemmän kokeilun avulla toivottavasti selviää, kumpi näistä jää käyttöön.

Toivon kuitenkin, että kommentit laitettaisiin jatkossa toiseen toimintaympäristöön. Tervetuloa vierailulle.

Puujalka miettii wordpressiin siirtymistä

Olen haikaillut hieman toimintaympäristön vaihtamista bloggerista wordpressiin. Miltä vaikuittaisi tällainen Puujalka? Periaatteessa koko blogin sisällön pitäisi pystyä siirtämään napin painalluksella, mutta enpä ole saanut sitä onnistumaan. Olen niin laiska näissä nettihommissa, että en jaksa ottaa selvää kaikista asiaan kuuluvista seikoista, jotta tuon homman osaisin oikein tehdä. Turhaannun vain, kun homma ei toimi heti parilla ensimmäisellä yrittämisellä.

Burn in - Sunnuntai-iltana

Burn in

Ole sinä palava pensas
jotta kaipaava sydän
voisi hetken
tuntea vetoa
verhon tuolle puolen.

Pala roihuten
mutta
kuluttamatta
itseäsi loppuun.


Toinen versio runotorstaille


Sunnuntai-iltana

Päänsärky hellittää
viikon töiden jälkeen

Ajatuksissa vielä
tapaamani ihmiset,
vaikutelmat

Sanat, jotka sanoin
lohdutukseksi
kuolemansuruun

Nimi,
joka kastejuhlassa
lausuttiin:
VENLA.



Tällä runolla osallistuin runotorstain aiheeseen tämä hetki Runon ohjeissa oli rajaus. Runossa on oltava vain 20 sanaa, ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää.

Oravan pelastuslautta

Toisessa blogissani Pieniä puheita olen lisännyt jutun oravan pelastuslautta Aiheen tähän hartauteen antoi Kotimaa-lehti, joka kertoi Oulun seurakuntayhtymän hautausmaan kastelutynnyreistä ja siellä olevista oravien pelastulautoistaa. Sellaisen huomion jälkeen mielikuvitus alkaa väistämättä laukkaamaan.

Valmistin puheen sururyhmän viimeiseen tapaamiseen. Olimme koolla kirkossa ns. omaistenhuoneessa pienellä porukalla. Oli hauska huomata puheen jälkeen oravan seikkailevan lähikoivuissa. Kyllä oravia on meidänkin hautausmaalla, mutta ainakaan vielä ei ole oravien pelastuslauttoja. Mutta ei meillä ole samanlaisia tynnyreitäkään, joihin oravat voi hukkua. Jos oravat aikovat hukkua heidän on siinä tapauksessa hypättävä Kokemäenjokeen.

Lomat takana syyskausi alkaa

Tänään oli ensimmäinen työpäivä parin viikon loman jälkeen. Vaimolla tämä päivä oli viimeinen työpäivä. Nyt syyskuun aikana hän tekee gradun loppuun ja lokakuun loppuun mennessä pitäisi ns. 'nahkagradu' olla valmis. Eli perheemme muonavahtuuteen odotetaan yhden henkilön lisäystä. Hyvästi siis hyvät yöunet ja tervetuloa uudet äänet ja tutut tuoksut.

Työt alkavat iloisin mielin ja uusin suunnitelmin. Tai oikeastaan suunnitelmia tehdään vasta. Niitä olisi pitänyt toki tehdä jo aikaisemmin. Kevät tuntuu vain sujahtavan liian äkisti ohitse. Olisi opittava täyttämään kevään kalenteria tulevan lukuvuoden suunnitelmien osalta ajoissa. Tyhmästä päästä kärsii koko ... ruumis. Meinasin sanoa seurakunta, mutta sellainen kielikuva ohjaisi syyttävän sormen väärään päähän.

Jack Bauer on Jeesuksen julkkissukulainen

Jack Bauer -vitsit tekevät miehestä jumalallisen hahmon. Ei ole yllättävää kun katsoo tulosta - miehillä on yhdennäköisyyttä.

Jeesuksen tekemä tuoli

Viikon päästä paikallislehdessä pitäisi ilmestyä tekemäni hartauskirjoitus. Halukkaat voivat tutustua siihen jo nyt: Jeesuksen tekemä tuoli. Aihe liittyy kutsumukseen. Pohdiskelen Tapio Aaltosen kirjan tiimoilta (Luova kutsumus, tarkoituksen kokemisen taito) Jeesuksen kahdenlaista kutsumusta. Jeesuksella oli maallinenkin kutsumus. Sitä hän toteutti pidempään kuin evankeliumista tuntemaamme taivaallista kutsumusta.

Tapio Aaltosen kirja on muuten erittäin suositeltavaa luettavaa oikeastaan kaikille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet elämästä ja oman paikkansa löytämisestä maailmassa. Kirjoittanen myöhemmin hänen kirjastaan lisää.

"Julkkissukulaiset"

My cool celebrity look-alike collage from MyHeritage.com. Get one for yourself.



Heidin sivulta löysin linkin erikoiselle sivustolle. Tämä on täyttä hömppää, mutta koska kyseinen kuva tuotti niin sopivaisia tuloksia, niin tämä on kiva laittaa näytille. Jutun idea on siinä, että "julkkisrobotti" hakee lataamasi kuvan perusteella yhtäläisyyksiä julkkisten kuviin. Heidin sivulta voi tehdä hyvän havainnon. Jos lataat kuvan, jossa naurat hampaat valkoisena, myös julkkiskuvat ovat suu auki.

Kuva minusta on vaatimattomasti kymmenen vuoden takaa. Uudemmilla kuvilla tulos olisi jotakin julkkissimpanssi Cheetan ja animaatiosankari Homer Simpsonin tasoa.

Mitä tulee David Beckhamiin on tietysti sanottava, että jalkapallo oli minun nuoruuteni harrastus ja kikkailuennätykseeni jotakuinkin 316.

Rakkaudella ei ole kohdetta

Rakkaudella ei ole kohdetta

Älä sekoita himoa ja rakkautta
Ei rakkaudella ole kohdetta
Se ei osu johonkin kuin amorin nuoli
Rakkaus on tila, joka sulkee sisäänsä
Se on seinä johon nojata

Se on kieli jota et koskaan täysin ymmärrä
Ja huonosti taidat itsekin puhua
Mutta tunnistat kyllä, kun
Sitä kuulet

Se puhuu sinulle
Sinä änkkäät vastaan

Niin sinä kärsit kun et tiedä ketä rakastaisit
Rakkaudellasi ei ole kohdetta
Älä sekoita himoa ja rakkautta




Osallistuin tällä runolla runotorstain teemaan "kas kummaa". Teema "kas kummaa" kääntyi rakkaudeksi oikeastaan siksi, kun jäin miettimään rakkauden olemusta Heidin runokilpailuun osallistumisen tähden.

Riisiä hiuksissa

Ruusunvarresta sormuksen
sai tyttö valkopukuinen
Oli riisiä vielä hiuksissaan
kun riensivät rauhan satamaan



Osallistuin Runotorstain teemaan 'Tuore' tällä pikkurunolla

Lomalle

Kuukauden tiiviin työrupeaman jälkeen pääsin vihdoinkin jälleen lomalle. Kun olin tämän ajan ainoa pappi paikalla, niin on sellainen olo, että mehut on puristettu pois. Tosin jos helteellä on puettuna papin kaftaaniin, se ei helpota paljon asiaa. Hikoiltu siis on yllin kyllin. Onneksi toimituksia ei tullut epäinhimillistä määrää. Mutta viimeinen viikonloppu oli piste iin päälle ennen lomaa.

Minulla oli viikonloppuna vihkiminen, jossa oli eräs erikoisuus. Kaaso ja samalla morsiamen sisko saattoi morsiamen sulhaselle. Yleensä kysymyksessä on suvun mies. Koska tällaisilla rituaaleilla ei ole sitovuutta (eivät siis kuulu käsikirjan ohjeellisiin kaavoihin) ja koska ne lisäksi heijastelevat kadonnutta aikaa, vapaus vallitkoon. Saattamisella tässä tapauksessa oli myös vihkiparin historiaan palautuva merkitys. Kun he olivat olleet jo kymmenen vuotta avoliitossa ja yhteinen automatka kuului heidän ensitapaamiseen, en voinut vastustaa kiusausta verrata heidän yhteistä taipalettaan ajamiseksi avoautolla, mutta johon nyt avioliiton myötä asennettiin siunauksen katto. Linkki vihkipuheeseen

Lisää sooloilua ja "Suokonautio-toimintaa" harrastin tilanteessa, jossa yhdistin kodinsiunauksen ja rukoushetken avioliiton vihkimisen vuosipäivänä. Aviopari halusi 'vihkivalojen virkistämisen'. Rukoushetkeen käsikirjan mukaan ei kuulu enää kysymysten tai vihkivalojen esittäminen. Koska aviopari sellaisen kuitenkin halusi, sellaisen he saivat. Siihenkään ei ollut mielestäni mitään estettä. Toimituksilla ei ole juridista ulottuvuutta. Tein rukoushetkestä hyvin vapaamuotoisen ja vähän hauskankin, arvokkus ja juhlan tuntu ei kuitenkaan vesittynyt. Iloisessa juhlassa kun oltiin ja tilanne muutenkin oli harvinaisen epämuodollinen. Todistusaineistoksi kaikille harhaoppi- tms. syytteitä etsiville toimituksen kulku on pääpiirteissään nähtävissä täällä.

Saarnaa en mene paljon kehumaan, koska olin aika väsynyt sitä tehdessäni, mutta siinä Jeesus toimittaa piispantarkastuksn Jerusalemissa.

Hautauksessa opin taas sen, että valimolla kaavaaja 'leikkii hiekan kanssa'. Toinen oppimani asia oli se, että vanhan kansan mukaan ennen kuolemaa ihmiselle tulee oireeton, selvä päivä. Olen toimituskeskusteluissa kuullut ilmiöstä useasti. Ennen kuolemaa hyvinkin huonossa kunnossa olleet ihmiset virkoavat ja ovat kuin ei mitään. Sitten kun ihmeparantumista vielä hämmästellään ja odotetaan potilaan kotiutuvan, henkilö kuolee seuraavana yönä.

Kaste toimitettiin onneksi ulkona - kynttilät eivät vain pala eikä kastekynttilää kannattanut edes yrittää sytyttää. Sytytimme sen suosiolla sitten sisällä. Tällä kertaa käytimme käsikirjan sitä vaihtoehtoa, jolloin kastevesi kaadetaan kastemaljaan keskellä toimitusta, ennen kastekäskyä. Kannu oli matalan pöydän alla ja lapsen isä kaatoi veden maljaan. Tietysti toimituksen jälkeen, kun pöytä vietiin sisälle, pöydän alla ollut lasikannu meni rikki. Vaikka sirpaleet tuovat onnea, tunsin olevani syyllinen tapahtuneeseen. Minun erityisestä ehdotuksestani otimme tämän uuden tavan toimitukseen mukaan.

Kouluunlähtijöiden siunaamisessa meillä Harjavallassa on hieno tapa käydä istuttamassa tulokkaille oma puu hautausmaalle. Olen ollut aika monta vuotta jo Harjavallassa, mutta en tuotakaan tiennyt aikaisemmin. Minusta se oli aika hieno juttu. Koululaiset saivat itse olla lapioimassa multaa puun juurelle. "Siunatkoon sinua Kolmiyhteinen Jumala ja varjelkoon koulutiesi". Näillä sanoilla heidät siunasin. Olkaa tekin valppaina siellä liikenteessä.

Kun tähän yhtälöön lisätään vielä kolmet synttärit, niin paketti on valmis ja minä myös...

Ja nyt huilaamaan.

Lähtölaskenta

Tuttavani joidenkin vuosien takaa on aloittanut lähtölaskennan eläkkeelle. Hän tekee sen blogissaan Lähtölaskenta - count down. Todella hieno oivallus käydä läpi iso elämänmuutos. Lähtölaskenta nostaa tunteita ja isoja kysymyksiä. Käykää katsomassa, vaikka omaan lähtölaskentaan olisi vielä aikaa.

Google site search

Minulla on pitkään ollut ongelma, miten selvitä kotisivujeni Höyhen tekstipaljouden kanssa. Miten sieltä voi mitään enää löytää. Googlen haut sivuston sisällä toivottavasti tuovat asiaan helpotusta. En ole varma kuinka kattava tuo haku on. Löytääkö se todella jokaisen sanan sivustosta. Joka tapauksessa olen todella huojentunut tästä uudesta mahdollisuudesta.

Bloggerin yläpalkissa vasemmalla on myös tällainen hakumahdollisuus. Se on toteutettu myös googlen site searh -hakuina. Todella kätevää. Käykää kokeilemassa.

Jotain hämminkiä siinä kotisivun haussa täytyy olla, kun esimerkiksi hakusanalla joulu ei tule kuin neljä osumaa. Minulla on monta sivua joulua koskevaa materiaalia, mutta haku sivuuttaa ne kokonaan. Missä lienee vika?

Delta Rhythm Boys - Grandpa's Srawhat (isoisän olkihattu)

Josh Groban - You Raise Me Up

Hengellistä piratismia

Terveisiä jumalanpalveluksesta. Aiheena oli totuus ja harha; oikeastaan henkien erottaminen. Niin mitä ihmeen hengellistä piratistmia? Muun muassa se selviää saarnatuoliblogissani.

Blogiin "Sormus annettu merkiksi" olen lisännyt pari vihkipuheen ideaa. Toisesta niistä on kiittäminen Jaana Pajua Savonlinna-Säämingin seurakunnasta. Iso kiitos! Nuoli lävistää sydämet ja Pikaruokaa ja pikarakkautta?

Kronologisesti ansioitunut

Eräässä toimituskeskustelussa oli puhetta sanan kadottamasta voimasta. Nykyään täytyy ilmaista selviä asioita sievistellen. Ei voida sanoa, että joku on vanha. Jopa sana iäkäs pitää sisällään liian kielteisiä mielikuvia. Ne ovat ikärasistisia ilmauksia. Oikea tapa asian ilmaisemiseen on sanoa, että henkilö on kronologisesti ansioitunut.

Samaa periaatetta voi soveltaa autoihinkin. On kerrassaan sopimatonta mennä puhumaan jonkun autosta, että se on halpa ja kulunut tai että rengas on puhki. Ei se käy. Ilmaus on rasistinen, alentava ja holhoava. On ilmaistava asia niin, ettei tällaista leimaavaa mielikuvaa pääse syntymään. Autot ovat herkkiä asioita ihmisten sielunelämässä. Siis auton rengas ei ole puhki tai kulunut. Se on vain paljastanut sisäisiä kerroksiaan.

Vielä hautauksesta

Suurin syy kirkosta eronneen hautaan siunaamiselle on siinä, että ihmistä ei saisi hylätä hänen surussaan. Kun omaiset tulevat hakemaan apua, siihen olisi hyvä jollakin tavalla kyetä vastaamaan.

19.7. alkaneessa kesksustelussa toin esille sen kannan, että eroaminen kirkosta ilmaisee riittävän hyvin vainajan oman käsityksen siitä, haluaako hän kirkon toimituksen kohdalleen. Tosiasia kuitenkin on, että meillä ei Suomessa ole mitään yhtä mutkatonta vaihtoehtoa kirkossa tapahtuvalle toimitukselle.

Olisiko sitten hyvä, että kirkosta löytyisi jokin hautauskaava sellaiseen tilanteeseen, jossa tähyspiste on omaisissa ja heidän surussaan eikä vainajassa. Ajattelen juuri sitä, että vainaja ei ole kuulunut kirkkoon, mutta omaiset ovat kirkon jäseniä. Suru menetyksestä yhdistää, vaikka toivo jälleennäkemisestä saakin erilaisia muotoja.

Isätön Mooses

Mooses löytää isiensä Jumalan. 2. Moos 3:1-6. Pikkupuheiden joukkoon liitetty hartaus kirkastussunnuntain 1. lukukappaleen tekstiin.

Jumala esittäytyi Moosekselle: Minä olen isäsi Jumala, Aabrahamin, Iisakin ja Jakobin Jumala. On mielenkiintoista, että Jeesus tukki samalla kohdalla fariseusten suut, kun he väittivät, että kuolleiden ylösnousemusta ei ole olemassa. Mooseksen aikana kansa oli ollut 400 vuotta orjuudessa ja kansan kantaisät olivat kuolleet aikoja sitten. Mutta Jumala on elävien - ei kuolleiden Jumala. Aabraham, Isak ja Jaakob siis elävät.

Potter saanut kritiikkiä

Ylen uutisarkistossa on juttua Harry Potterista.

"Britanniassa kirjallisuuden ystävät kuitenkin väittelevät kiivaasti siitä, onko J.K. Rowling tehnyt palveluksen vai tihutyön kirjallisuudelle."

Vaikutusvaltainen kriitikko, romaanikirjailija A.S. Byatt on armotta teilannut Harry Potter -sarjan tyhmistäväksi, eskapistiseksi ja pintapuoliseksi viihteeksi. Hänen mukaansa Rowlingin teokset on kirjoitettu ihmisille, joiden mielikuvitus rajoittuu television piirrettyihin, saippuaoopperoiden liioiteltuun maailmaan, tositelevisio-ohjelmiin ja julkkisjuoruihin, kirjoittaa ankara A.S Byatt.

En tajua tällaista moitetta. Eikö päin vastoin kysymys ole Rowlingin viisaudesta kirjoittaa juuri tämän ajan ihmisille ja nuorille lukijoille, jotka ovat tottuneet televisioon. Jos Rowling olisi kirjoittanut fantasiakirjoja kirjallisuustieteilijöille ja eturivin runoilijoille, 12-vuotiaat pojat eivät vieläkään lukisi mitään tekstiviestiä pidempää juttua ellei olisi pakko.

Vaikka en ole lukenut ainoatakaan Potteria, niin iloitsen kyllä hänen saavutuksestaan. Ei ole nuorison tyhmentämistä, jos saa heidät tietokonepeleistä välillä kirjan pariin ja lukutaito pelastetuksi.

Kerubien miekat väistyivät

Eilen oli Kirkastussunnuntai. Minulla oli jumalanpalvelus. Saarnassani viivytään Mooseksen palavan pensaan luona ja mietitään sen yhteyksiä Jeesuksen kirkastumisen vuorelle. Viisaampaa olisi ehkä saarnassa ollut miettiä Jeesuksen kasteen ja kirkastusvuoren yhteyksiä ja eroavuuksia. Molemmissa nimittäin taivaasta kuuluu ääni: "Tämä on minun Poikani, johon olen mieltynyt. Kuulkaa häntä."

Hätäisesti piirtämäni kuva jatkaa pohdintaa siitä, mitä Jeesus oikein puhui Elian ja Mooseksen kanssa kirkastusvuorella. Evankelista Luukkaan mukaan he puhuivat Jeesuksen kuolemasta Jerusalemissa. Kuvassa on asiaa tarkasteltu erilaisesta näkökulmasta.

Tyly pappi

Tulin tilanteen eteen, jossa vainajalle pyydetään kirkollista hautaan siunaamista, mutta katsoin, että siihen ei ole perusteita.
Blogissani maasta sinä olet tullut käsittelen tällaista tilannetta. Toivon, että hautaustoimistot kykenisivät laajentamaan omaa palvelutarjontaansa tähän suuntaan. Kirkkoon kuulumattomien määrä kasvaa koko ajan ja myös kastamattomien määrä lisääntyy. Kristillistä siunaamista ei voi ajatella vain yleisuskonnollisena vainajan saattamistilanteena.

Terveisiä Gigantista

Olemme olleet pitkään vailla tulostinta - tai ilman mustekasettia. Päätimme vaihtaa vanhan hitaan ja äänekkään tulostimen uudempaan. Ensin haimme kotiin Epsonin monitoimilaitteen, jossa on väritulostus, kopiokone ja skanneri. Kotona se yllättäen osoittautuikin erittäin äänekkääksi ja vielä hitaaksi. Vein sen takaisin seuraavana päivänä ja toin vaihdossa tilalle Hp:n edullisimman laserjetin (laserjet 1018). Se on helpompi asentaa, huomattavasti hiljaisempi ja paljon nopeampi. Tuohon autuuteen nähden menetin skannerin ja väritulostusmahdollisuuden. Melutasoa ajatellen menetys tuntuu nyt hyvin pieneltä.

Kesäloma on loppumassa

Keskiviikkona palaan töihin. Kuukauden olenkin sitten papeista yksin hommissa . Toivottavasti toimitusruuhka ei paisu yli äyräiden.

Kuva on otettu lasin takaa n 23.30 Laitilan Kaariaisissa. Yön viiletessä maan hengityshöyry kohoaa.

Metsän takana

Iltarukouksen edellä kysyn tyttäreltämme (4v), mitä kaikkea tänään on tapahtunut?
- En tiiä. Ne on kaikki metsän takana. Nyt laitetaan suut kiinni ja mennään nukkumaan.

Hyvin tuulee

Hyvää kesänjatkoa kaikille! Palailen tänne varmaan viikon päästä... ehkä.

Kaksi kuolemaa

Olen ollut todistamassa kahta kuolemaa. Viime viikolla käännyttyäni Nakkilan rampista Poriin menevälle pikatielle ja oltuani jonossa jo tukevassa kiihdytyksessä, kissa säntäsi ojan pohjalta suoraan edessä olevaa autoa päin pää kopsahtaen puskuriin. Iskun voimasta kissa pyörähti ajoradan reunaan. Kaikki tapahtui valehtelematta alta sekunnin eikä edellä ajavalla kuskilla olisi ollut mahdollisuuksia reagoida tilanteeseen. Eikä hän reagoinutkaan, vaan jatkoi matkaa niin kuin minäkin ja perässä tulijat. En tiedä varmasti kuoliko kissa. Ihminen kuolisi, jos saisi auton päähänsä 80 km/h.

Tänään huomasin maassa kävelevän mehiläisen. Se käveli minua kohti ja sitten spiraalin muotoisesti kaarsi ympyrää ja jäi paikalleen - kuoli siihen. Olen joskus aikaisemminkin nähnyt eläimen kuolevan omia aikojaan. 80-luvun puolessa välissä pidättelin kesäsadetta Keski-Porin kirkon oven syvennöksessä. Pyysin Jumalaa ilahduttamaan minua, että toisi jonkun pikkulinnun minua viihdyttämään. Niin tapahtuikin. Parin metrin päähän pyrähti linnun poikanen piipittämään. Tepasteli ohitseni ja jatkoi piipittämistä. Koska se ei lähtenyt mihinkään, lähestyin sitä. Lopulta pidin tuota pikkulintua kädessäni ja lauloin sille. Lintu alkoi käyttäytyä oudosti. Laskin sen maahan. Se levitti siipensä, painoi poskensa maahan ja kuoli jalkojeni juureen. Lintu sai viimeisen leposijansa ison puun juurelta kirkon alttarin puoleiselta päädyltä.

Kissa loikkaa
mehiläinen raahustaa
Lintu halaa maata

käyn minäkin
kohti kuolemaa vaik en
sitä ajatella saata



heidir on pohtinut viimeisessä postauksessaan perhosen kuolemaa

Kesäloma jatkuu vielä onneksi

Tytär on päiväunilla ja auton vahaamisen välillä (alkoi sataa) tulin tänne sadetta pitelemään.

Olen muutamia kertoja selannut paikallisten nuorten IRC-sivuja (vai mitä ne lienee). Nuorille irc-galleriat ja sen kautta tapahtuva kommunikointi näyttää olevan tutumpaa kuin kotisivujen tekeminen tai blogiin kirjoittaminen. En oikeastaan ole juuri ollenkaan selvillä, mitä tuo irc:ssä roikkuminen on. Tein kuitenkin havainnon, jonka kuka tahansa voi käydä todentamassa. Kuvat, joita nuoret sinne laittavat koostuvat hyvin pitkälti juhlintakuvista. Kavereiden kanssa pidetään hauskaa - siis ryypätään. Mikä lie se idea tai motiivi laittaa julkisuuteen kuvia itsestään juuri siideri tai kaljapullo kädessä? Minun hatara aavistukseni on tämä: jos ei harrasta extremelajeja, niin mitä muuta sinne oikeastaan voi laittaa. Ajattelen jonkinlaiseksi perusideaksi kuvilla osoittaa, että tässä eletään aitoa nuoruuden railakasta elämää.

Selasin hyllyyn kertyneitä lehtiä

Risto Pulkkisen vastaus (7.6.07) Kotimaalehdessä Seikko Eskolan kritisoimaan graduun talvisodan myytistä nosti esiin käsityksen myytistä. Pulkkinen tiivistää myytin käsitteen hienosti ja haluankin sen jakaa lukijoideni kanssa: ”Uskontotieteellisessä merkityksessä myytti on kertomus, jolla on kyky välittää ja antaa asioille eksistentiaalista merkitystä. Näin se motivoi toimintaa ja uusintaa todellisuutta. ... Myytti on mitä syvällisemmässä mielessä tosi kertomus – historiallinen totuus ei ole myytin osalta olennainen seikka.”

Totuuden kertomiseen on erilaisia keinoja. Jeesus kertoi vertauksia osoittaakseen johonkin totuuden kipeään kohtaan. Taiteilijat ovat kautta historian kuvanneet totuutta ja ajan ilmiöitä oman taidemuotonsa keinoin (taulut, romaanit, runot jne.) Joskus tieteellinen ja historiallinen kuori on murrettava päästäkseen asian ytimeen.

Pappien avioerosta käsitteli 31.5. Kotimaa
Avioeroista puhuminen on kirkossa vaikeaa. Hannu Sorri on tekemässä siihen liittyvää tutkimusta. Pappien oletetaan onnistuvan avioliitossaan tavallisia kuolevaisia paremmin. Hän sanoo haastattelussa hyvin: ”Totta kai piispan ja papin on pyrittävä kilvoittelemaan ihanteiden mukaan, mutta esikuvallisuuskin on haavoittuvaista.” Tämä oli yksinkertaisesti vain niin kauniisti sanottu, että se jäi mielessäni elämään. Toisaalta, mitä asiaan tulee, maailma on muuttunut aika paljon. Aika tavallista on kuulla sanottavan ”ihmisiä ne papitkin ovat”.

Kiinnostava oli myös kirjailija Pirjo Hassisen haastattelu (Kotimaa 26.4) . Haastatteluun oli antanut aiheen hänen tuore teoksensa Isänpäivä. Hänen mukaansa aikamme suurimpia vääristymiä on se, että nollaamme päivän ponnistukset viihtymällä väkivallan äärellä.... kun näemme tv:ssä silvottuja ruumiita, ne eivät herätä meissä aitoa kauhua, vaan antavat lähtölaukauksen viihtymiselle.

Hassinen sanoo, että hyvän kirjan lukeminen on aina vaativaa. Mutta tälle vaativuudelle annetaan helposti periksi. ”turrutammeko itsemme helppoudella valitessamme kevyttä väkivaltaa tai tirkistelevää tositeeveetä halutessamme rentoutua.”

Samassa lehdessä helsinkiläinen kirjailija Eero Taivalsaari suomii nykyajan politiikkaa, jossa ”parlamenteista on tullut pörssien haarakonttoreita”. Nykyinen systeemi tekee ihmisistä taloudellisesti entistä eriarvoisempia. Artikkelin luettua tulee väistämättä mieleen, että ylin valtiollinen johto on turvaamassa ja takaamassa ennen kaikkea upporikkaiden etuja. Mieleen jäi lehtijutusta myös sitaatti Juha Panulalta: ”Rahan valta on murtanut moraalisen elämän ihanteet.” Lauseessa ei kai ole mitään uutta, muuta kuin se, kuinka todellisen kuvan se ajastamme antaa.

Taivalsaari oli liittänyt pari ’kainalojuttua’ varsinaiseen artikkeliinsa. Vapaakaupan historiaa selvittävä juttu oli otsikoitu mielenkiintoisesti: Ketun vapautta kanatarhassa. Tuo vapauden määritelmä summaa hienosti asioita. On olemassa taistelua vapaudesta sorron alta, mutta on olemassa vapauden nimikkeellä kulkevaa juonittelua, jossa ei tarvitse joutua vastuuseen tekemisestään. Jotta juonitteluissaan onnistuu paremmin ”vallanpitäjät muokkaavat kieltä niin, että ihmisiltä hämärtyy eettinen normisto”

Tämä rikkaiden röyhkeys ja silmitön ahneus sai lisäväriä 18.6. Kotimaalehdessä. Pertti Hemánus kertoi tv-haastattelusta, jossa suomalainen upporikas halusi saada kaikki tulonsa verottomina. Nykyaikana näyttää olevan mahdollista mennä ahneudessa äärettömyyksiin.

Lomalla

Rippileiri konfirmaatioineen takana ja loma on alkanut. Jään kotimieheksi. Emme pääse juuri missään käymään, kun toinen puolisko on töissä koko kesän. Yhtä ja toista puuhaa riittää. Konfirmaatiosaarnaan en saanut oikein puhtia enkä ajatusta. Julkaisen sen kuitenkin muiden saarnojen tavoin saarnatuolissa. Se on tehty pääasiassa Vanhan testamentin tekstiin. Teksti puhuu horjumisesta kohti Jumalaa ja hänestä poispäin. Teksti itsessään avaisi näkymiä ja mahdollisuuksia saarnaajalle. Tuohon tekstiin haluan vielä palata.

Dr. Phill ja Jumala

Haastan kaikki lukijat ratkaisemaan seuraavan tehtävän. Auta minua kirjoittamaan vitsi loppuun.

Dr. Phil ja Jumala saunoivat. Kun löylyt kävivät kuumaksi, kumpikin pyyhki hikeä selkä kyyryssä kaljusta päälaestaan.
Phil ryhtyi puhelemaan Jumalalle saadakseen löylynheittoon pidempiä välejä...

Phil – Oletko huomannut, että ihmiset eivät enää usko sinuun?
Jumala – ai niinkö. En tiennytkään.
Phil – Kirkot ovat tyhjiä. He etsivät muita avun lähteitä. Olkoon sinun nimesi ylistetty, mutta kyllä he minun sähköpostiini viestit lähettävät.
...


Tätä vitsiä on täydennetty (15.6.07) J. Hiitolan ehdottamalla tavalla. Kiitos heidir, myös haasteeseen vastaamisesta. Vitsi on vielä kesken. Mikä on sen yllättävä loppu?

Ukko Nooa

Kun edellä mainitsemassani kesäkirjoituksessa puhun Ukko Nooasta, minulle sitä tutkiessani tuli ilmi sellainenkin asia, että alkuaan se on C. M. Bellmannin tekemä ruotsalainen juomalaulu. Raamatun Nooa oli se, joka perusti ensimmäisen viinitarhan ja sen antimista joi itsensä humalaan ja sammuksiin. Suomessa laulu on tullut tunnetuksi lasten lauluna. Minä otin vapauden tehdä lisäsäkeistöjä lauluun. Lasten kanssa sitä voivat pyhäkouluopettajat ja kerhotädit käyttää, jos haluavat.

UKKO NOOA - MUUNNELMA


Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.
Kun hän meni arkkiin,
laittoi lehmät parkkiin.
Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.

Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.
Arkin rantaan soutaa, kun
kyyhky lehvän noutaa.
Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.

Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.
Kun hän meni saunaan,
laittoi laukun naulaan.
Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.

Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.
Kaiken tehtyänsä
lepää kämpällänsä.
Ukko Nooa, Ukko Nooa oli hyvä mies.


uudet sanat Tuomo Lindgren

Kiukaan sihinää

Kirkon virallisella kesäsivuilla on julkaistu kesäaiheinen tekstini. Kirkon tiedotuskeskuksen verkkotoimittaja pyysi minulta sinne pientä juttua. Sellaisen kirjoitin ja se löytyy evl.fi etusivulta lähdettäessä kahden linkin takaa > kirkon kesä > kiukaan sihinää. Juttu on vajaan liuskan kokoinen. Olen tyytyväinen tarinan alkuun. Jos olisi ollut enemmän aikaa tekstin valmisteluun, sen jälkimmäinen puolisko olisi tarvinnut parantelua. Käytin samaista juttua pohjana yläasteen kevätkirkkoon.

Kirjoita oma epitafi

http://www.trekearth.com/gallery/Europe/Poland/photo344577.htm

Kirjasssaan Yllätysten Jumala tekijä antaa jokaisen luvun jälkeen lukijalle tehtävän. Ensimmäisessä luvussa tehtävä on kirjoittaa oma muistokirjoitus. "Kirjoita sellainen muistokirjoitus, jonka kaikkein hurjimmissa unelmissasi toivot jonkun sinusta kirjoittavan." Ajattelin että tehtävä tiivistetään nimenomaan muutamaan lauseeseen. Kirjoitus voisi olla hautakivessä. Tehtävä kuulostaa rajulta. Kun muistaa, että siinä ei oikeastaan ajatella kuolemaa vaan elämää, pääsee juonesta kiinni. Minkälaisesta elämästä haluat että sinut muistetaan? Seuraavassa omia ehdotuksiani.

Yritti sanoa myös viimeisen sanan
Vaan tukkinut on Herra vuotavan hanan
--

Hiljentynyt lopultakin Herransa edessä
--

Luomistyö ei mennyt hukkaan,
hän tuli omaksi itsekseen
ja puhkesi kukkaan
--

Taivaassa kuorsaa meidän taata
vaan siellä kun enää ei levätä saata
Katsoo alas huokaisee syvään
Eikö nuo mukulat pysty hyvään.

Helluntai ja anopin synttärit

Olin viikonlopun jälleen yksin hommissa. Lauantain hautauksista kotiuduttuani koitin ryhtyä saarnan valmisteluun. Siihen asti valmistelut olivat olleet vasta vähäisiä. Olin kuitenkin väsynyt eikä valmistautumisesta tahtonut tulla mitään. Joitakin ajatuksia kehittelin mielessäni ja näyttöruudulla, mutta saarnaksi asti ei oikein tahtonut mitään tulla. Aikaa olisi ollut ihan riittävästi, mutta polla ei vain säteillyt. Lopulta oli mentävä nukkumaan ja laitettava kello aikaisin herättämään. Varhain aamulla etsin netistä virikkeitä. Kollegojen tapa saarnata on kuitenkin varsin erilainen. Eteen tuli netistä myös vanha saarnani. Huomasin, että se on pidetty Kokemäellä. Työstin siitä aamun tunteina saarnan. Oma henkinen olo ei kuitenkaan ollut häävi.

Tällaisia tilanteita tulee eteen ja niihin on vain suostuttava. Silti on jumalanpalvelukset pidettävä. Olisin halunnut saarnassa tulla lähemmäs kuulijaa ja lähemmäs tätä aikaa. Mielessäni oli puolikypsä ajatus Pyhästä Hengestä, jolta tänä päivänä odotetaan paljon. On paljon särkyneisyyttä, johon kaivataan lääkettä. On myös hengellistä etsintää ja kaipuuta, johon toivotaan ohjausta. Oli surullista huomata oma astia vuotaneen tyhjiin.

On sanottu, että luterilaisessa kirkossa Suomessa on juuri tämä ongelma. Lamput ovat kunnossa, mutta ne eivät tunnu hyvin palavan. Kirkon liturgia ja opetus jää ihmisille vieraaksi. Monet ihmiset kokevat jääneensä kirkossa jollakin tavoin ulkopuolisiksi. Jumalanpalveluselämä ei tunnu koskettavan heitä, tai sitä ei ymmärretä. Se on jäänyt opilliseksi puheeksi eikä ole tullut sydänten tasolle.

Sunnuntaina lähdin kiireesti Laitilaan anopin syntymäpäiville. Sinne kokoontui vain sukua ja mukavaa meillä siellä oli. Kuva on otettu sieltä. Kuvassa (kuva poistettu) Mikko etsii pajunoksalla vesilähdettä ja kaivonpaikkaa. Minäkin kokeilin, mutta ei minusta ole kaivonkatsojaksi. Toisilla paju näytti taipuvan, toisilla ei. He sanoivat tuntevansa sen hyvin kädessään milloin maa vetää pajua puoleensa.

Kotisivujen uusi osoite

Kotisivujeni HÖYHEN osoite on muuttunut itsestäni riippumattomista syistä. dna-internetistä on tullut lumonet. Pidän moista temppua ärsyttävänä asiakkaiden kiusaamisena. Minulla on kotisivujeni suhteen lähes helvetillinen urakka muutta 1400 tiedoston linkit oikean osoitteen mukaiseksi. En ole aivan varma, jaksanko siihen urakkaan lähteä.

Uusi osoite on nykyään seuraava

http://kotisivu.lumonetti.fi/lingtuom/

Pahoittelen sitä, että sivun yläosan linkit eivät toimi - eivätkä tule toimimaan pitkään aikaan...

Kirahvi kupissa

kynät ovat pitkälti pysyneet kotelossa ja kaikenmoinen luovuus myös. Olen aloittanut G. Hughesin kirjaa Pyhän yllättämä. Kirjan avaus yllätti minut ainakin myönteisesti. Tekee mieli jatkaa loppuun asti. Häntä vaikuttaa kiinnostavan samat asiat, mitkä itsellenikin ovat tärkeää. Mitä usko ja hengellisyys on kadun kielellä. Miten siitä voi puhua niin, että kuka tahansa ymmärtää omasta kokemuksestaan käsin, mistä siinä on kysymys.

Tyhjä

lautanen on tyhjä
suoli on tyhjä
tili on tyhjä
käsi on tyhjä
tupakka-aski on tyhjä
pää ajatuksista tyhjä
sydän tunteista tyhjä
mieli tarkoituksesta tyhjä
kuollako pitäisi
hauta on tyhjä
roskis on täynnä
tiskiallas on täynnä
likakaivo on täynnä
tv-kanavat täynnä
vanhainkodit täynnä
sairaalat täynnä
maailma täynnä
yksinäisyyttä
surua
tyhjyyttä

Hauta on tyhjä



Haaste runotorstain aiheeseen tyhjä


Kuvan osoite: http://www.gbcdecatur.org/ sermons/Special.html.

Paluu arkeen

Harjavallan seurakunnassa oli piispantarkastus. Asiat näyttävät täällä olevan ihan mallillaan, kun sen suurempaa huomauttamista ei tullut.

Kirkkoherralle ja talouspäällikölle piispantarkastus tietää aika suurta urakkaa koota tietoja ja tilastoja. Muu henkilöstö pääsee vähemmällä. Itse tarkastuspäivinä, jolloin piispa vierailee seurakunnassa asessorin ja notaarin kanssa on leppoisampaa. Tosin neuvotteluita, kokouksia ja vierailuja laitoksissa ja paikkakunnan merkittävissä kohteissa on sen verran paljon, että tavallinen työpäivä ei riitä niiden käymiseen. Harjavallassa tarkastus toimitettiin torstaina ja perjantaina aamu yhdeksästä iltayhdeksään molempina päivinä. Väliin ei jää kummoisiakaan lepotaukoja. Vaatii aika hyvää keskittymistä, kiinnostuneisuutta, sanavalmiutta ja sosiaalista kyvykkyyttä kulkea kaikki paikat ja ihmiset läpi. Lisäksi piispalta odotetaan ymmärtämystä, lohduttavia ja innostavia sanoja ja läsnäolemista. Vaativa tehtävä. Kari on osoittautunut näissä tilanteissa olevansa mies paikallaan. Olen ollut kolmessa tarkastuksessa, missä hän on ollut mukana. Jokaiselta kerralta havaintoni on vahvistunut. Merikarvialla hän oli asessorina, Raumalla piispana. Näissä paikoissa toimin notaarina. Harjavallassa seurasin tilannetta enemmän sivusta. Mutta on ollut mukava olla mukana.

Kuva ilmaisee tarkkaavaiselle katsojalle, että alttari on puettu piispan vierailuun. Kynttilöitä on seitsemän. Vain piispan vierailun yhteydessä kynttilöitä on tämä määrä. Kirkossa alkoi lasten aamukirkko, jossa piispa saarnasi. Hän kertoi tarinan, jossa metsän linnut olivat kuulleet varman huhun: Isä Jumala tulee vierailemaan siellä. Linnut miettivät, miten ottaa näin korkea arvovieras vastaan. Mitäpä linnut muuta osaavat kuin laulaa. Siitäpä innostuneena kaikki ryhtyivät harjoittelemaan. Jo pian alkoi närää kuulua lintujen kuorosta. Syyttävät sulat ojentuivat räkättirastasta kohtaan. Yhdessä päätettiin, että räkätti ei saa tulla kuoroon mukaan. Sen laulu ei ole kaunista. Kuoro jatkoi harjoitustaan, räkätti oli murheelliesna, koska ei saanut osallistua lauluun. Mutta se kuunteli onnellisena. Niin onnellinen se oli, että se ei voinut olla laulamatta muiden kanssa. Mutta heti kuului kuorosta: Räkätti hiljaa! Räkätille sanottiin: sinä et saa olla täällä vierailun aikana. Mene pesääsi ja ole hiljaa. Tarina jatkui niin, että lopulta vaiennettu ja syrjään sysätty räkätti oli ainoa metsässä, joka Isä Jumalan tapasi.

Uskonsa puolesta kuolleiden muistolle

Turkin provinssissa Malatiassa lähellä Antiokiaa kolme kristittyä silvottiin ja häpäistiin raa’asti Allahin nimissä. Heidän muistoaan kunnioittaen jokaisen nimi ja kuva julkaistaan tässä blogissa.

Saksalainen lähetti Tilman Geske ja pastori Necati Aydin sekä Ugur Yuksel

Seuraava selostus on kopioitu sähköpostikirjeestä, jonka olen vastaanottanut. Tekstissä esiintyvien hirvittävyykien vuoksi en ole suomentanut sitä.

[Details of the torture--
* Tilman was stabbed 156 times, Necati 99 times and Ugur’s stabs were too numerous to count. They were disemboweled, and their intestines sliced up in front of their eyes. They were emasculated and watched as those body parts were destroyed. Fingers were chopped off, their noses and mouths and anuses were sliced open. Possibly the worst part was watching as their brothers were likewise tortured. Finally, their throats were sliced from ear to ear, heads practically decapitated.]

Televisiohaastattelussa lähetin puoliso Susanne Tilman ei osoittanut kostonhalua. Toimittajille hän siteerasi Jeesuksen rukousta sotilaille, jotka ristiinnaulitsivat hänet. “Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä he tekevät” (Luk 23:34).

Koska kristityt eivät ole paljon älähtäneet näiden teurastusten tähden (mikä omalla tavalla osoittaa suuren länsimaisen enemmistön vieraantuneen uskostaan - he eivät koe näiden murhien koskevan heitä mitenkään), muslimien ei juuri ole tarvinnut selitellä tekojaan. Mutta jos joku piirtää muhammedista pilakuvan, koko muslimimaailma kiehuu. Mielestäni kristityissä maissa olisi syytä mennä itseensä. Mutta ennen kaikkea tapahtumasarja on suureksi häpeäksi koko muslimimaailmalle - kun kaikkein maltillisimmassakin islaminuskoisessa valtiossa on tällaista meininkiä.

Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet. 1 Kor 12:26

Terveisiä Tallinnasta

Olen tehnyt elämäni ensimmäisen Tallinna-matkan. Joistakin ennakkoajatuksista poiketen Tallinna näytti huomattavasti viehättävämmältä kuin osasin odottaa. Se taisi jopa hieman valloittaa minut. Suomessa ei vastaavia kaupunkeja ole. Erityisen hienoa on, että tuollainen vanha linna-kaupunki historian patinoineen on niin lähellä meitä. Kaupunki ei ole liian iso, jotta sinne 'hukkuisi'. Yövyimme modernissa birgittalaisluostarissa (Pirita). Luostari on rakennettu vanhan luostariraunion viereen.

Neuvostosotilaiden patsas oli vielä paikallaan eikä levottomuuksista näkynyt jälkeäkään. Tosin keltaisiin liiveihin sonnutatutuneita poliiseja oli näkyvillä kohtalaisen paljon.

Työkiireet helpottavat hetkeksi

Olen ollut viikon yksin remmissä kun kollegat yrittivät lomailla. Se merkitsi vierailua viikon aikana kaikissa lähetyspiireissä. Lauantaina kolmea hautausta ja sunnuntain jumalanpalvelus yksin toimitettuna. Hommat on siltä osin hoidettu, mutta en erityisesti toivo samanlaisen työrupeaman kasaantumista. Varsinkin kolme siunausta muistotilaisuuksineen samana päivänä yhdelle papille on seurakuntalaisia ajatellen aika huono juttu. Vaikka haluaa antaa parastaan silti oma läsnäolo tilanteissa ei ole sellaista kuin toivoisi.

Muita hauskoja kuulumisia on se, että alkuviikosta kävin Porissa poliklinikalla foniatria tapaamassa. Ongelmani on ollut äänihuulten väsyminen kohtalaisen lyhyenkin laulamisen jälkeen. Nyt on sitten koettu sekin ihme, että nenän kautta voidaan tarkastaa äänihuulten kunto. Luit ihan oikein. Kaikki on mahdollista kun on oikeat välineet ja lääkäreillä on. Kovan googlauksen jälkeen sain selville, että välineen nimi on nasofiberoskooppi ks. kurkunpään tutkimus. Hyvä uutinen oli se, että äänihuulet ovat kunnossa.

Jumalanpalveluksen saarnasta seurakuntalaiset tykkäsivät. Ainakin ne, jotka jotakin siitä sanoivat. Käsittelin ihmisen halua olla erilainen ja halua olla samanlainen; halua personoida (tuunata) tavaransa ja halua jäljitellä esikuviaan. Tällainen näkökulma nousi saarnaan, koska laumasielulampaana oleminen ei vaikuta nykyään kovin houkuttelevalta. Nykyaikainen lammas haluaa vähintäänkin tuunata turkkinsa. Saarnaan pääset tästä.

Kristus nousi kuolleista

Kristus nousi kuolleista! Tänään oli pääsiäisen messu kirkossa. Minä sain saarnata. Saarnassa minulla oli kaksikin teemaa (= liian paljon asiaa). Ensin puhuin tyhjästä haudasta ja Jeesuksen poissaolosta. Poissaoloon voi liittyä vahvempi viesti kuin läsnäoloon. Ainakin vankilan nimenhuudossa. Lisäksi kerroin löydöstäni pääsiäisevankeliumin kreikankielisen tekstin äärellä. Nyt olen väsynyt ja menen lepäämään.

Saarna löytyy saarnatuoliblogista

Näytelmä on päättynyt

Pitkäperjantain iltana minulla oli tilaisuus kirkossa, ristinjuhla. Huomioni kiinnittyi evankeliumin erikoiseen kohtaan. Kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden. Julkinen teloitus oli asukkaille näytelmä, jota mentiin porukalla katselemaan, joukossa oli varmasti niitä joilla oli popcornit mukana. Näytelmä oli tunteisiin voimakkaasti vaikuttava ei jättänyt kylmäksi ketään. Tutustu puheeseen saarnatuolissa

Olen nimennyt puheen: "Näytelmä on päättynyt. Taputtakaa!". Antiikin rooman näytelmät päätettiin tällä tavoin. Keisari Augustus on viimeisinä sanoinaan käyttänyt tätä fraasia.

nolite flere super me

Pitkäperjantai
Ei surun kyyneleitä
Synnin haudalla


Helaneksen innoittamana runo armoteemaan haikumuodossa.

Runon otsikko tulee Vulgatasta - Jeesus sanoo: Älkää minua itkekö

armon rima

Armon rima alhaalla

armon rima alhaalla
sille joka sen ylittää tai alittaa
Armoa tarjolla sillekin
joka kaikesta valittaa.

Armon koura kiinni siinä
joka byrokratiassa hotkitaan
Armon jälki takamuksessa
jota persukselle potkitaan

armo vuoteena väsyneelle
hautana pois nukkuneelle
rakkauden merenä hukkuneelle

* * *

viimeinen häpäisy ranteesi viiltää
et putoa kädeltä, joka armon rajat piirtää

* * *

oli toivosi jo mennyt varmaan -
armo tekee murtumia karmaan


Runotorstain 41. haaste nimeltään armo

Nuorena kuolleen elämän tarkoitus

Nuorena kuolleen elämän tarkoitus

Hiljaisena tiistaina (2007) meillä oli täällä kirkossa Tuomasmessu. puheen piti E.V. Siinä hän kertoi pohtineensa 10-vuotiaana kuolleen lapsen haudalla tämän lyhyeksi jääneen elämän tarkoitusta. Miten Jumalan hyvyys voi mitenkään tulla sen kautta esille?

Olen ollut taipuvainen myös ajattelemaan, että elämän tarkoitus olisi oltava jotakin maan päällä koettavaa elämän rikkautta ja syvyyttä. Ihmisen tulemista yhä enemmän todeksi itsekseen. Tässä on mielestäni edelleen jotakin hyvää, mutta toisaalta jotakin sellaista mikä häiritsee.

Häiritsevää siinä on itselleen eläminen. Elämän tarkoitus näyttäytyy siinä jonkin hyvän itselleen keräämisenä.

Hyvää kuitenkin on elämän suunta tulla paremmin alkukuvan näköiseksi. Siihen meidät varmasti on kutsuttu. Mutta miten tämä vastaa kysymykseen lapsena ja nuorena kuolleen ihmisen elämän tarkoitusta? Lapsi ei ole ehtinyt kasvaa aikuisuuteen. Hän ei ole ehtinyt kypsyä fyysisesti aikuiseksi ja vielä vähemmän henkisesti ja hengellisesti. Hänen koko elämänsä huutaa keskeneräisyyttään siitä huolimatta, että hän on koko ajan ollut ainutlaatuinen yksilö ja oma persoonansa.

Mitä voisi olla elämän tarkoitus? Sen täytyy olla jotakin omasta kilvoittelusta riippumatonta. On hyväksyttävä jokin sellainen tarkoitus, joka ei edellytä tietoista sitoutumista siihen tai mitään ponnistelua. Ihmisen elämässä voi toteutua Jumalan suunnitelma ilman, että ihminen on ehtinyt tekemään mitään oman elämänsä eteen.

Kysyn siksi hiljaa, voiko toisinaan Jumalan näkökulmasta kuolema olla ihmisen elämän tarkoitus.

Uskallan kysyä tämän kysymyksen siksi, koska Jeesuksen kohdalla tämä näyttää pitävän paikkansa. Jeesus tuli maan päälle antamaan henkensä toisten edestä. Kristityn kasvusuunta on siksi nähty aina olevan kasvua alaspäin, tulemista itsessään pienemmäksi.

Tuntuu julmalta soveltaa tällaista mallia ihmisen elämään. En haluakaan tarjota sitä minään patenttivastauksena enkä lohdutuksena kenenkään suruun. Tosiasiassa me jäämme yksittäisten surun kohtaamisten kanssa aina lopullisia vastauksia vaille.

Mutta onko mahdollista, että Jumalan näkökulmasta, jonkun ihmisen elämän tärkein tehtävä täyttyy silloin kun hän kuolee. Hänen kuolemansa saa ehkä suuren joukon ihmisiä rukoilemaan ja lähentymään Jumalaa.

Marttyyrien kohdalla voidaan varauksella sanoa ehkä samaa. Heidän kuolemansa oli ehkä merkittävin hetki heidän elämässään. Sanotaanhan, että marttyyrien veri oli siemen. Näiden ihmisten todistus uskostaan oli suunnaton kirkon kasvun kannalta.

Tällaisen päättelyn johdosta minulla on ollut taipumus ajatella halveksivasti, että 10-vuotilaan lapsen kuolema ei voi olla hintana sille, että joku toinen ihminen löytää elämänsä. Jumala ei ole siis sellainen sadisti, joka tappaa lapsen, jotta saa aikuisen ajattelemaan elämäänsä. Tämä ajattelu nousee inhimillisestä oikeudenmukaisuusajattelusta. Oikeudenmukaisuus on tärkeä hyve. Siitä kannattaa pitää kiinni. Mutta ei Jumala ole pakotettavissa meidän käsityksiimme. Jumalan näkökulma asiaan voi hyvin olla toisenlainen.

Edellisessä ajatusketjussa on ehkä sellainen näkökulmaharha, että korottaa maanpäällisen elämän ikuista tärkeämmäksi ja arvokkaammaksi. Mutta eikö katoamaton elämä Jumalan luona ole parasta ihmiselle? Tämä edellyttää uskon näkökulmaa.

Jos asia esitetäänkin näin. Liisa on avannut huvipuiston. Siellä on paljon hauskaa ohjelmaa, leikkimistä ja touhua; hyvää ruokaa ja juomaa. Kaikkea on runsaasti ja ystävien seura on mitä parhain. Jussille sanottiin, että hänet tullaan hakemaan sinne päivällisen jälkeen. Mutta kuinka ollakaan Liisa tuli hakemaan hänet jo neljältä. Se merkitsee sitä, että makkarasoppa jää kotona syömättä. Mutta ei hätää Liisa tarjoaa perillä Jussille pizzaa, hampurilaista ja jäätelöä suklaakastikkeella, tai mitä vain Jussi haluaa. Makkarasoppa ei jää Jussia tositilanteessa harmittamaan – vaikka äitiä ehkä korventaa se, että hyvää makkarasoppaa jäi niin paljon syömättä.

Entä Simon kyreneläinen? Hän oli elämässään tehnyt varmaan yhtä ja toista tärkeää, mutta eikö vain ole niin, että vasta joutuessaan kantamaan Kristuksen ristiä, hän tulee elämänsä suurimman kutsumuksen toteuttajaksi. Homma ei ole häävi ulkoisesti, mutta pelastushistorian mittakaavassa nuo askeleet Golgatalle Jeesuksen seurassa ovat arvokkaimpia ja merkittävimpiä ihmisen ottamia askeleita. (Astronautti Armstrong sanoi aikanaan kuukävelyllään, että hänen ottamansa askeleet kuussa olivat pieniä ihmiselle, mutta suuria ihmiskunnalle. Sanon, että Simon kyreneläisen askeleet olivat merkittävämpiä)

En oleta enkä yritä väittää että Simon kyreneläinen ehkä milloinkaan oivalsi tämän tehtävänsä suuruutta. Luultavasti myös me emme oman elämämme aikana saa selville sitä, mikä siinä on ollut kaikkein merkittävintä. Sillä luulen, että se, minkä me itse nostamme tärkeimmäksi asiaksi, ei sitä olekaan tuosta isommasta mittakaavasta – taivaallisesta horisontista – käsin.

Jos Simon kyreneläiselle tärkeimmät askeleet olivat kantaa tuomitun ristinpaalua teloituspaikalle huutavan väkijoukon keskellä, horjuvan ja verta vuotavan Jeesuksen jäljessä, niin ehkä meidänkin tärkein tehtävämme on ollut jotakin sellaista, mikä meistä tapahtumahetkellä tuntui samalla tavalla vastenmieliseltä.

Klonkku ja Barry White

Lasiin lentänyt lintu

Lasiin lentänyt lintu

Kuuntelen hälyäänten vaipuessa hämärään
Kuuntelen kuinka Hiljainen on
Sydämeen kätketty kaipaus

Suojele tuo ääni kolhuilta
puhalla eloon
lasiin lentänyt lintu
siipensä loukannut


Runotorstain 40. haasten aiheena kaunein sana

Free Hugs Campaign

Lacrymosa

Tällainen kappale löytyi You Tuben kätköistä. Biisin esittää Evanescence. Tällainen nimi ei sano minulle yhtään mitään. Ehkä joku lukijoista tietää. Minusta paketti oli kaiken kaikkiaan kiehtova ja yllättävä.

enkeli pimittää tietoja Marialta

Tänään olen ollut saarnavuorossa. Päivän aiheena on Marian ilmestyspäivä. Minua kiinnosti kaksi näkökulmaa. Ensiksi, miksi Maria on niin suosittu, vaikka Jeesuksen suhde äitiinsä näyttää vähintäänkin ongelmalliselta.

Maria on erityisen suosittu vanhoissa kirkkokunnissa. Suomalainen luthertutkija Anja Ghiselli on hyvin sanonut siihen syyn. On helpompi samaistua äitiin, joka menettää poikansa kuin Jumalaan, joka uhraa poikansa. Toinen kiinnostava kysymys on Marian hämmästyminen. Hän hämmästyi enkelin tervehdystä ei enkeliä itseään. Mitä siinä tervehdyksessä oli niin ihmeellistä vai oliko mitään?

Saarna löytyy tuttuun tapaan saarnatuoliblogista. Kotvan kuluttua se ilmestyy myös kotisivulleni höyhen

House & Cameron - Beautiful thing

Löysin tämän ensin Leonooran sivuilta. Nyt haluan jakaa saman pätkän teidän kanssanne.

Koti

Koti

Kotini on siellä
missä elämä jaetaan
haavat nuollaan
leipä vuollaan

Kotini on siellä,
missä kynä ja paperi
siellä missä ajatusten asukit
tekevät vuoteensa
tietokoneen ruudulle
kansioiden kätköön

Kotini on kirjojen katveessa
se on lämpöisessä unessa
yhteisissä unelmissa
sinussa ja minussa


Tällä runolla olen mukana runotorstain aiheessa, joka on
kodikas, kotoisa

Paratiisin piina

Luulin - se on uusi Eden
jossa kaikki sujuu kuin ajatus
Lähteellä olen elämän veden
rajana vain mielikuvitus

Vaan ei voittaminen ole kivaa
puuttuu hommasta haaste
Toiset eivät tavoita mun rimaa
Ovat kuin jätös ja saaste

Niin toiveesi täyttyi
mutta sielusi huutaa
Ajatus ei auta
on löydettävä muuta.


vastaus runotorstain haasteeseen "mitä tekisit, jos sinulla olisi kyky muokata todellisuutta ajatuksen voimalla"

Sielun juuri

Peter Halldorfilta on suomennettu viimevuonna kirja ‘Helig rot’ nimellä ‘Sielun juuri’. Häneltä on suomennettu muitakin teoksia mm. 21 kirkkoisää ja Sielun hyvä vieras - kirjoituksia Pyhästä Hengestä. Peterin kieli on kirkasta ja selkeää. Sitä on helppo suositella kenelle tahansa luettavaksi sillä se ei jätä lukijaansa vain ajatusten tasolle. Se auttaa ottamaan askeleita hengelliseen aikuisuuteen. Seuraavassa pieni sukellus kirjan maisemiin suurelta osin kirjan omin sanoin.

Tympääntyminen on yleinen oire ihmisellä. Tympääntymisen hetkinä ajattelet, että tarvitset nyt jotakin uutta. Et kehity etkä saa aikaiseksi mitään. – On aika vaihtaa asuntoa, saada uusi työpaikka. Tee shoppailukierros, hanki uusia vaatteita. Matkusta jonnekin. Tympääntyminen ja levottomuus kuuluu yhtä hyvin myös uskonelämän alueelle.

Mitä autiomaan isät sanovat? Kun meistä tulee kärsimättömiä, kokeneiden neuvot tiivistyvät yhteen ainoaan sanaan: odota. Tärkeät asiat elämässä vievät aikaa. Niiden täytyy saada viedä aikansa. Odottamisessa itsessään tapahtuu kypsyminen, elämän syveneminen, kun taas jatkuvat liikkeellelähdöt, nopeat vaihdokset ja levottomat kokeilut tekevät meistä pinnallisia ja juurettomia.

Juuri se tosiasia, että mitään ei tapahdu on odottamasi merkki. Kyllästyminen on merkki, että entiset pelit eivät enää toimi. Vaikka miten ponnistelet jotta uusien projektien avulla saisit lisää vauhtia elämääsi, et tule olemaan tyytyväinen. Odottamalla vastaat kutsumukseesi. Mutta odottaminen on vaikeaa, jos elämänprojektissa kello tikittää vailla ikuisuusperspektiiviä.

Nykyään ikuisuusnäköala (suuri aika) on kadonnut elämää suuntaavana asiana jopa kristittyjen näköpiiristä. Siksi elämän onni näyttää riippuvan siitä, miten paljon sisältöä ehditään tunkea siihen reppuun, jonka kuolema sulkee. Sille, jonka matka päättyy kuolemaan, repun täyttäminen on koko elämän sisältö. Sille, jonka on tarkoitus jatkaa matkaa, kevyempikin matkavarustus riittää. Niin kauan kuin ihminen arvioi elinaikaansa ikuisuuden horisonttia vasten, ei ajatuksen ajan loppumisesta tarvitse merkitä jotakin lannistavaa ja kauhistavaa. Pieni aika on upotettu suureen aikaan. Kaiken kaipauksen ei välttämättä ole pakko saada täyttymystään omana elinaikana.

Elämää verrataan välillä puutarhanhoitoon. Siinä ei ole kai mitään outoa, että rikkaruohoja kitketään pois. Mutta on toinen asia, jossa vasta-alkaja joutuu hämmennyksiin. Hän varoo karsimista. Hänellä ei ole sydäntä perata pois osaa taimista, koska ajattelee, että niillä kaikilla on oikeus elää. Karsimisen vaikeus on siinä, että on karsittava hyvää - ei rikkaruohoja, vaan kasveista, joita mielellämme haluaisimme puutarhaan.

Karsiminen on sattuva kuva askeesista ihmisen elämässä. Pieni pala maankamaraa, joka on meidän elämämme ei voi ravita miten paljon kasvillisuutta tahansa. Emme voi ehtiä ja tehdä ja kaikkea, mitä mahtuu toivelistallemme, ja odottaa samaan aikaan elävämme rikasta sisäistä elämää. Jos karsimme lukemattomien kirjojen pinoa, jos perkaamme osan huomiotamme vaativista sisäisistä äänistä, jos leikkaamme pois oksia, jotka saavat elämän harittamaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Se tekee kipeää, mutta kuitenkin se on välttämätön toimenpide.

Askeesi merkitsee rajojen asettamista omalle elämälle. Luopumista. Ei luopumisen itsensä takia, eikä edes siksi, että se mistä luovutaan on pahaa. Vaan vapauden varjelemisen tähden. Pyrkiäksemme keskittymään. Askeesi ymmärretään usein väärin. Se ei ole taistelua ruumista vastaan. Ruumis ei ole vihollinen. Se on taistelua ruumiin sisällä uskon voittamiseksi.

Uskosta puhuessaan Peter viittaa George Bernanosin Maalaispapin päiväkirjaan. Voiko ihminen menettää uskonsa samoin kuin hän kadottaa kukkaronsa? ”Ei ihminen kadota uskoaan. Se vain lakkaa heijastamasta hänen elämäänsä, siinä kaikki.” Uskoa ei voi ansaita eikä kadottaa. Se muodostuu kohtaamisesta ja annetaan lahjana. Mikä voi riistää ihmiseltä uskon? Jos usko lakkaa heijastamasta ihmisen elämää, johtuu se siitä, että jokin muu on alkanut heijastaa sitä, synti nimittäin. Synti ei ole ensisijaisesti moraalinen käsite. Se on haava, joka ei parannu. Niin kauan kuin se ei ole parantunut, meissä on jotakin, joka tuntee vetoa sitä kohti, mikä ei ole Jumalasta. Emme tahdo enää tunnistaa omaa itseämme emmekä syvällä sisimmässämme asuvaa puhtaudenkaipuuta, joka itse asiassa on meidän syvin minuutemme.

Bernanos: Synti eli epäpuhtaus ei tapa sitä minua itseäni ja Jumalaa koskevaa ymmärrystä, jota kutsutaan uskoksi. Mutta se tappaa kaipauksen sitä kohtaan. Kun kaipaus katoaa, katoaa samalla uskon muutosvoima ihmisessä. Siksi usko on olemukseltaan enemmän taistelua kuin hiottuja ajatuksia. Ei niinkään älyllistä taistelua kuin kamppailua itsensä säilyttämiseksi puhtaana. Ihminen ei kadota uskoaan, mutta hän voi menettää puhtautensa.

Kutsumuksesta Halldorf sanoo, että se on kätketty sinapinsiemeneen. Sille on tunnusomaista, että se kohtaa meidät hyvin epädramaattisesti. Me odotamme sokaisevaa välähdystä ja yliluonnollisia merkkejä, kun tunnusomaista kutsullemme on dramatiikan puuttuminen. Lisäksi se tavoittaa meidät usein elämän näennäisesti epähengellisten äänten ja sattumusten kautta. Etsimämme helmi ei koskaan ole kaukana. Tee sitä mitä jo teet, mutta anna sydämesi muuttua!

Katariina soittaa pianoa

tässä on vanha video Katariinasta lokakuulta 2004. Kokeilin siirtää sitä You tubeen.

Leffaterapiaa

Leffaterapiaa

Mikael Saarisen kirja Leffaterapiaa johdattaa katselemaan elokuvia uudella tavalla. Elokuvat ovat kuin uniasi. Sinä olet terapeutti, joka tulkitsee niitä sen perusteella, minkälaisia tuntemuksia ne sinussa herättävät. Tarkoitus ei tietenkään ole analysoida elokuvaa tai sen ohjaajaa, vaan omaa itseä elokuvan kautta. Joten samalla kun olet terapeutti olet myös se, joka on terapian tarpeessa. Elokuvat ovat sinun uniasi.

Katsoessasi elokuvaa sinussa herää kehon muistot ja tunteet eloon; tukahdutettuja tunteita, toiveita, tarpeita ja intohimoja. Elokuvat johdattavat meitä suoraan tunteiden ja vaistojen kerroksiin. Siksi ne voivat olla erinomainen ”oikotie traumojen, obsessioiden, fobioiden ja manioiden käsittelyyn.” Tarkastelemalla omia tunteitaan elokuvan äärellä, voit päästä parempaan itsetuntemukseen ja käsitellä elämäsi ongelmia. Katsot ’ulkopuolisin’ silmin omaa elämäntilannettasi sen kriisejä ja haasteita.

Kirjan perusoivallus on hyvä. Miksi sellaista ei ole aikaisemmin kirjoitettu. Elokuvat luultavasti ovat aina toteuttaneet niitä ajatuksia, joita Mikael kirjassa esittää. Elokuvat hoitavat katsojaa. Kyyneleitä vuodatetaan hämärissä teattereissa. Voisikin väittää, että juuri siksi sali pimennetään, jotta katsojat saisivat itkeä rauhassa ja salaa. Elokuvat hoitavat. Mikael haluaa tuoda tunteet tietoisuuteen ja käsittelyyn. Myös vaikeat tunteet heräävät: viha, pelko, tuska. Niitäkin olisi hyvä tutkia. Mikä ne aiheuttaa ja mitä niiden johdosta pitäisi toimia?

M. Saarisen kirja on enemmänkin työkirja. Alustavan idean esittelyn jälkeen hän käy läpi noin viisikymmentä elokuvaa, mitkä hän on sijoittanut kahdeksan teeman ympärille. Kunkin teeman alle tulee useampi elokuva. Muutama poikkeusta lukuunottamatta esiteltävät elokuvat ovat 2000-luvulta, vuoden parin takaisia. Ne lienevät vuokraamoissa vielä aika helposti saatavilla. Joukossa on niin ulkomaisia kuin kotimaisia elokuvia. Luonnollisesti kotiterapeutti voi luokitella muita katsomiaan elokuvia saman seulan läpi. Työkirjan idea tulee esille erityisesti siinä, että ensin pitää valita elokuva, katsoa se ja hankkia havaintoaineisto tunteistaan. Vasta sitten tutustutaan kirjan aineistoon kyseisestä elokuvasta.

Kirjan loppuun Mikael on lisännyt liitteeksi tunnesanastoa laajentamaan repertuaariamme. Mukana on myös eräänlainen kaavake, jonka avulla voi elokuvan kohtauksessa esiintyviä tunteita kirjata ylös ja samalla omia tunteitaan. Mietin olisiko rippikoulussakin tai isoskoulussa mahdollista käyttää tällaista tunteiden tunnistamiskaavaketta johonkin lyhyeen elokuvapätkään.

Farkut joskus siniset

farkut joskus siniset

poika soitteli ärränpäitä
kuin kanttori kiirastorstain
virsiä

veisuussa oli monta värssyä
itkuvirressä kauhun kirot
ja raesadetta lupasi sen tupaan
joka häneltä pölli tupakat

Niin ja
farkut olivat jo haalistuneet
vaikka silmät vielä siniset

ja elämän kuluttamat kasvot
väsyneet viiteentoista ikävuoteen
mutta näytettävä vain on
että ei tässä mitään


Runotorstain aiheena sininen

Paratiisin hiekkaa

Puhuin eilen lyhyesti kihlaparille. Ajatuksen kulku löytyy blogistani sormus annettu merkiksi. Lähtökohta puheelle on Riikka Juvosen lause esipuheessaan kirjaan Sinetiksi sydämeesi.

Ostin muuten tuon kuvassa näkyvän kirjan Suomalaisesta kirjakaupan löytönurkasta alta kympillä. Sen hinta on ollut neljän kympin luokkaa. Siinä on sekä Juvosen, että piispa W. Riekkisen tekstejä. Tarkoitukseni on saada lisää näkökulmia ja syvyyttä vihkipuheisiin ja tietysti elämän isoon asiaan rakkauteen itseensä.

Mitä ne papit niitä vanhoja juttuja

Kun yllä olevaa kahta kuvaa katsoo, voisi ajatella että siinä on sama näyttelijä ensin nuorempana ja sitten vanhempana. Ne ovat kuitenkin kaksi eri näyttelijää, mutta olin ne itse sotkenut ajatuksissani samaksi henkilöksi. Jälkimmäinen kaveri Hugh Laurie tunnetaan viimeaikaisista roolistaan tv-sarjassa House. Kuvan Jeesusta on esittänyt Robert Powell Zeffirellin ohjaamassa evankeliumitoisinnossa. Molemmat kaitaposkisia kavereita.

Tämä sekaannus on käynyt mielessäni kun vierailin Leonooran sivulla kuuntelemassa yhtä hienoa You tubessa esitettyä biisiä 'its a beautiful thing'. Taustalla pyöri pätkiä House-sarjasta. Kommentissani muistelin H. Laurien esiintyneen Jeesuksena. Leonoora kysyi, miksi papit juuttuvat aina kahdentuhannen vuoden takaisiin juttuihin. Voisimmeko laittaa nuo vanhat asiat syrjään ja elää tätä päivää? "miten sielunpaimenet voisivat välittää lähimmäisenrakkautta kasvoista kasvoihin tukeutumatta aina mytologiaan ja fantasiaan." Luulen, että moni muukin on tullut ajatelleeksi jotakin samanlaista.

Luonnollisesti lähimmäisenrakkautta ei toteuteta 'jeesustelemalla' vaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Mutta tämä lähimmäisenrakkauden etiikka perustuu johonkin. Se perustuu 2000 vuotta sitten eläneen Jeesuksen käskyyn. Uskolle Jeesus on kulmakivi, jolla koko rakennus pysyy pystyssä. Tuo kaksi tuhatta vuotta vanha juttu on uskovalle ovi yhteyteen Jumalan kanssa. Muiden ovien takana käsitykseni mukaan ihmisen on vähän kuin demarien vaalimainoksessa tarjottava jotakin päästäkseen sisään.

Jeesuksen vapaapäivä

Jeesus vietti poikien kanssa kaikessa rauhassa vapaapäivää. Sitten yksi nainen tuli huutamaan kauheasti, kun Jeesus ei suostunu parantamaan hänen lastaan. Mitä tapahtui? Lue sunnuntain saarna täältä

Kulkukoira

Aamupäivällä toteutimme lasten aamukirkon. Meillä on sellainen kerran kuukaudessa. Paikalla on koululaisia alaluokilta. Aiheena käytin tulevan sunnuntain evankeliumia, kertomusta kanaanilaisesta naisesta, jolle ei Jeesukselta tahdo herua sympatiaa.

Lasten kirkon saarna löytyy täältä. Kulkukoira löytää kodin.

Ex libris

Olen suunnitellut ja piirtänyt itselleni ex libriksen. Opiskeluvuosina piirsin parikin sellaista, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa suunnittelemani tekeleen liimannut kirjan sisäsivulle. Suunnitteluun ja toteutukseen meni vain osa yhdestä illasta. Eli paljon työtunteja ei kulunut eikä päänvaivaa muutenkaan. Mutta olen tyytyväinen tekeleeseen.

Opiskeluaikana suunnittelemassani kirjamerkissä oli kaukoidän vaikutteita. Nyt teema pelkistetysti hakee aiheensa vain kristillisestä aihepiiristä ja etunimistäni. Nimeni Tuomo Antero tulee apostolien nimistä: Tuomas ja Andreas. Tuomas tunnetusti oli epäilijä ja opetuslapsista se, joka näki ylösnousseen viimeiseksi. Hän oli sanonut opetuslapsille, jotka kertoivat hänelle nähneensä Jeesuksen elävänä, että hän ei usko, ellei pistä sormiaan Jeesuksen haavoihin. Hänen uskonsa vaati todisteita. Kuvan oikeassa alanurkassa on Jeesuksen käsi ja ranteessa naulanjälki, jolla Jeesus todisti hänelle henkilöllisyytensä. Andreas puolestaan oli opetuslapsista se, joka tuli Jeesuksen seuraan ensimmäisenä. Hän on vahvan uskon esikuva. Andreas kärsi marttyyrikuoleman ristiinnaulittuna X-muotoiseen ristiin. Edellistä ristiä kutsutaankin andreaanristiksi. Sanoista Ex libris näkyy tässä vain eX ja tuo X saa kunnian merkitä toista nimeäni.

Sampo, Idols ja klonkkuuntuminen

Mitä yhteistä on Kalevalan Sammolla, Idols-kisoilla ja Klonkulla? Se selviää pikkupuheesta toisessa blogissani

Elämän ylijäämää?

Minulla on tapana muutamista lehdistä kerätä lehtileikkeitä, jos sattuvat minua kiinnostamaan. Tämän tähden lehtipino syntyy tasaista tahtia kirjahyllyyni. Jossakin sopivassa vaiheessa on vain yritettävä kahlata ne vielä läpi, lukea jokin kiinnostava juttu ja tallettaa se tuhoutumiselta. Tänään on ollut sellainen päivä.

Päivän saldona kerrottakoon muutama poiminta. Kotimaan liitteessä ILO 01/07 Olli Seppälä haastatteli filosofi Tuomas Nevalinnaa, joka on arvioinut uskoon kuuluvia asioita. Haastattelun perusteella olisi syytä tutustua filosofin kirjoituksiin läheisemminkin. Uskonnollisten teemojen käsittely ei ole leimaavaa eikä tee filosofistakaan idioottia. Vielä merkittävämpää on se, että puhtaasti filosofisesta näkökulmasta tutkija voi löytää myönteisiä ja mielenkiintoisia asioita kristinuskosta. Ja miksi ei löytäisi.

Nevalinnaa ainakin näyttää kristinuskossa miellyttävän tietty vastavirtaan kulkeva ajattelu. Myös käsitys perisynnistä tuntuu hänestä järkevältä. Juuri siksi etiikka on välttämätöntä. Erittäin kauniisti hän puhuu uskosta kutsuun vastaamisena. "Kutsussa on aina mukana sellaisia ylä-ääniä, jotka eivät ole palautettavissa siihen, mikä on jo käsitettävissä... Uskon kutsu on kuin keskeytetty lause, jota meidän täytyy jatkaa teolla." Tämä ajatus keskeytetystä lauseesta kiehtoo minua. On jokin, joka saa minussa viriämään hengen liikettä, vetää minua puoleensa ja vaatii minua jatkamaan lauseen loppuun.

Sana-lehdessä oli koko aukeaman mittainen juttu otsikolla Kun pappi lankeaa. Itse pappina tunnen myötätuntoa myös julkisuudessa riepoteltuihin henkilöihin. Toki he ovat tehneet virheitä elämässään, toiset enemmän toiset vähemmän. Mutta julkisuuden antama lynkkaus tuntuu kohtuuttomalta.

Sana-lehdessä oli Hectorin pohdintaa suhteestaan Raamattuun. Siitä voi saada käyttökelpoista materiaalia rippikouluopetukseen.

Yleensä talletan riittävän isoja juttuja, en mitään pikkutekstejä, mutta Kotimaa-lehdestä (1.2.07) jäi käteen myös Ari Santaharjun haastattelu Idols-touhuun liittyen. Nuorisokulttuuri on muuttunut osin sellaiseksi, että julkisuuteen hakeudutaan. Televisiossa näkyminen on iso juttu. Idols-formaatti tarjoaa tähän mahdollisuuden. Mutta siinä voi myös haavoittua pahasti. Santaharju summasi hyvin: Vaikka nuorisokulttuuri muuttuu, nuori ihminen ei pohjimmiltaan ole erilainen kuin aiemmin... Erilaiset tv:n pudotuspelikilpailut ovat hyväksyttävämpiä mutteivät kivuttomampia.

Idols-kisat on ymmärtääkseni tarkoitettu alle 30-vuotiaille. Mitäpä jos annettaisiin itsensä munaamisen mahdollisuus myös heitä vanhemmille. Kuka järjestäisi Icon-kisan 30-50 -vuotiaille. Edelliset tulevat nuorison nukkemaisiksi (i doll) ihanteiksi ja jälkimmäiset kuluneiksi, tummuneiksi ja kurppaisiksi ikoneiksi.

Tuo julkkikseksi hakeutumisen vimma sai minut pohtimaan, missä vaiheessa ihminen hyväksyy itsensä ja elämänsä. Mitkä saavutukset riittävät itselle. Täytyykö omaa olemassaoloaan todisaa ja hakea sille hyväksyntää joidenkin tällaisten juttujen kautta. Eikö ihminen voi hyväksyä, että tässä ovat elämäni rajat ja se riittää. Toisaalta ymmärrän myös sen, että rajat on tehty ylitettäväksi. Tuottaa aika isoa tyydytystä, kun pystyy rajojansa koettelemaan ja ylittämään. Se on tavallaan extraa, elämän ylijäämää - ehkäpä tuottaa tunteen, että se on sitä Elämää itseään.

To be or not to be

To be or not to be

Olen kuullut, että
elämällä ei ole vastakohtaa.
Kuoleman vastakohta on
syntymä tai sikiäminen.
Elämällä ei rajaa ei varjoa.

Mutta olla olemassa tai ei olla olemassa,
siinä on yksi ihmeellisimmistä vastakohdista.
Missä minä olin ennen kuin synnyin?
Olinko ei-mitään?
Mitä tapahtuu kuolemani jälkeen?
Tuleeko minusta ei-mitään?

Mitä on se, että ei ole olemassa?
Mitä on olla olemassa?
Oleminen on elämistä,
Sillä ei ole vastakohtaa.
Se ei merkitse sitä etten kuole vaan sitä,
että elämäni ei määräydy vastakohtien kautta.
Tyhjiin raukeaa vain tyhjät ajatukset.
Täyttymyksen saa, ken sitä hamuaa.


Ajatus 'Elämällä ei ole vastakohtaa' sanottiin elokuvassa Ensimmäinen yhteys.

vastaus Runotorstain haasteeseen: vastakohta

Paasto

Luettuani uusimman postin osoitteesta Gnothi seauton päätin itsekin hankkia tuon tilastointivempaimen sivulleni. Nyt se on asennettu. Asensin sen myös kotisivulleni höyhen. Liikenne ei sivuillani ole kovin vilkasta, mutta on mielenkiintoista nähdä, mitä kautta ihmiset ylipäätään löytävät sivuille.

Kirkossa on siirrytty paastonaikaan. Se ei tarkoita laihdutuskuuria. Joillekin tiettyjen ruoka-aineinen vähentäminen on tärkeä osa paastoa. Minä en ole koskaan sellaista harjoittanut. Olen kehnonlainen paastoaja muutenkin. Raamatun kirjoissa paasto on ennen kaikkea hengellistä ja moraalista heräämistä omaan itsekkyyteen, ahneuteen ja kovasydämisyyteen. Paastonaika kehottaa meitä tarkistamaan elämämme perusteita. Se on kutsu katumukseen ja uuden elämänsuunnan ottamiseen. Paastossa ihminen tajuaa oman syntisyytensä erityisesti syventyessään Jeesuksen kärsimykseen. Minun pahuuteni tähden Jeesuksen elämän loppu oli yhtä piinaa. Jumalan rakkaus minua ja kaikkia muitakin ihmisiä kohtaan ilmeni näin. Pahuuteni kärki osui Jumalan Poikaan. Voi olla, että ns. valistuneelle ihmiselle tässä ei ole mitään tolkkua. Uskon näkökulma on kuitenkin toinen. Siinä on elämää muuttava voima, joka saa ihmisen rintaansa lyöden sanomaan: mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa - omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni.

Rojua rannalla

Kerroit minulle hätäsi.
Kuuntelin,
mutta osa minusta
oli liian kaukana;
huolestasi ei tullut
minun huoleni.
Murtunut en mistään
vaikka olisi pitänyt.

Kuin kuollut kala
nousi sydämeni
syvyydestä pintaan,
huuhtoutui rantaan
muun rojun lailla.

Rukoilin kanssasi
ja salaisesti toivoin,
että Henki kantaisi
myös minut
parantajan luokse.


Laitan tämän runotorstain luokkaan. Ehkä tämän voisi ystävyyden nimikkeen alle laittaa.

Ystävyydestä

Jos vihollinen herjaisi minua, sen kyllä kestäisin. Jos vihamies nöyryyttäisi minua, minä voisin piiloutua. Mutta sinä olet kaltaiseni, ystäväni ja uskottuni. Ps 55:13-15

Juorukellolta salaisuus karkaa, uskotulla ystävällä se on tallessa. Snl 11:13

Parempi vihannesvati ja ystävien seura kuin syöttöhärkä ja vihaiset katseet. Snl 15:17

Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen, joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä. Snl 17:9

Paljon ystäviä - vähän ystävyyttä, tosi ystävä on enemmän kuin veli. Snl 18:24

Älä ehtimiseen käy ystäväsi luona, muuten hän kyllästyy ja alkaa karttaa sinua. Snl 25:17

Kuin heiluva hammas ja horjuva jalka on ystävä, joka hädässä pettää. Snl 25:19

Kuin järkensä menettänyt jousimies, joka tulisilla nuolilla tuhoa kylvää, on se, joka pettää ystävänsä ja sanoo: "Leikkiähän se vain oli." Snl 26:18-19

Ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu. Snl 27:9

Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi. Snl 27:19

Blogiystävä

Blogiystävä

en tunne sinua hyvin
kurkistat sieluni taloon,
hymyilet ja lähdet pois
jälkeä jättämättä

luen ajatuksiasi
salaisuuden verhon takaa
liian harvoin kosketan
näppäimistöllä
kaipuuta yhteyteen
jota jokainen tuntee

blogiystävä
laitat viestin laatikkoon
välillä tarkistat
mitä se saa aikaan
tapahtuuko kohtaamista
vai kuljinko ohitse

Ilo välittyy kuitenkin siitä
että olet raapaissut pintaa


vastaus runotorstain haasteeseen: ystävä

Saarijärven Paavo Jobia hurskaampi

Viime sunnuntaina saarna käsitteli kylväjävertausta. Teksti on sikäli hankala, että siinä itsessään on vertaus ja vertauksen selitys. Mitä jää enää saarnaajan tehtäväksi. Perusideani oli korostaa sitä, että Jumalan sana on siemen. Sillä ei ratkaista väittelyitä. Sen tärkein tehtävä on saada kasvun ihme aikaan. Saarijärven Paavo pettuleipänsä kanssa tuli esimerkiksi siitä, mitä tarkoitetaan vertauksen hyvällä maalla ja satakertaisella sadolla.

Saarna löytyy saarnatuoliblogista.

Terveiset myös Kajaanista. Minä olin kuski, kun vaimo kävi käräjillä todistajina. Matkaa yhteen suuntaan tuli 600 km. Tämä kaikki tapahtui viiden minuutin todistamisen tähden. Siitä samasta asiasta heillä oli entuudestaan olemassa jo poliisille annettu lausunto. Meininki oli salissa kuulemma ihan tv:stä tuttu. Todistaja laittaa käden Raamatulle ja vannoo puhuvansa totta.

Muste on loppunut

Kengät piirtävät maan paperille
hitaasti etenevää saippuaoopperaa
Kohtalon viivasta tarkistat,
miten käsikirjoitus jatkuu
Ei lupaa hyvää tyhjän sielun tyhjä katse
Muste on loppunut.

Hankitaan uudet kengät
uusi ilme
toinen tulevaisuus



Vastaus runotorstain haasteeseen. Aiheena oli teksti: "Kengät pystyvät aikaansaamaan muutoksia, ne voivat hävittää menneisyyden ja luoda tulevaisuuden. Lähes koko historian ajan naisten kengät on pidetty piilossa, alushamepilvien ja pullistelevien krinoliinien alle kätkettyinä. Mutta vaikka ne olivat naisen vaatetuksen piilotelluimpia osia, ne samalla olivat ja ovat yhä kaikkein paljastavimpia. Silmät ovat sielun peili, mutta kengät ovat portti psyykeen."

Paikallislehteen kirjoitus

Lähetin paikallislehti Sydän Satakuntaan hartauskirjoituksen, joka olisi tarkoitus julkaista 8.7. Halukkaat pääsevät tirkistelemään sitä blogistani pieniä puheita jo ennen määräaikaa. Wayne Gretzky antaa elämänohjeen.

M. suttaa!

Mustaat
masutta
mut taas
Sattuma




Runotorstaihin tällainen vähemmän ansiokas tekele
Aiheena oli Sattuma

Vielä kysymyksiä vieraskirjassa

Minulle esitettiin jatkokysymyksenä seuraavat lihavoidulla kirjoitetut kohdat. Olen niiden perään yrittänyt laittaa joitakin kommentteja.

Haluaisin nyt esittää toisen kysymyksen, koskien kohupappi Markku Koiviston toimintaa.

1) Mitä mieltä olet Markku Koiviston toiminnasta?
En tunne kovinkaan hyvin Markku Koiviston toimintaa. Tiedän, että Harjavallasta joitakin on hänen kokouksissaan käynyt. Olen seurannut jonkin verran asian ympäriltä noussutta kohua tiedotusvälineistä. Niistä asiakirjoista, joita on internetissä julkaistu, kuva hänen toiminnastaan varmaankin vääristyy. Yhtä lailla näyttää siltä, että piispa Pihkalan ja tuomiokapitulin tutkimus on vääristynyt Koiviston leirissä.

Ennakkoluulot ja etukäteen valittu asema keskustelussa ovat omiaan ehkäisemään ymmärtämystä.

2) onko oikein, että piispa Pihkala on valmis erottamaan hänet papin virasta? Olen ymmärtänyt lukiessani tästä tapauksesta, että "valtakirkon" kaikki jäsenet eivät ole Pihkalan linjoilla, vaan heidän mielestään Koiviston tekemä kristillinen työ on Jumalasta?

Jos samankaltaisella seulalla seulottaisiin pappeja yleisemmin, puhtaita papereita ei moni saisi. Toisaalta Markku Koivisto on keulahahmo tässä nokialaisessa liikkeessä. Hänen mukaansa toiminnan linja määräytyy. Siinä mielessä hänen näkemyksensä tulisi kestää myös paremmin tarkastelua.

Jos väitteissä, joita häntä kohtaan on esitetty, on jotakin perää, syytökset ovat paikka paikoin vakavia. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätös 27.9.2006 koskien Markku Koivistoa on aika surullista luettavaa.

3) Onko niin, että kaikki, mikä ei ole kirjoitettu kirkon lakitekstiin on kiellettyä?

Ei ole niin.

4) onko oikein, että näitä "harhaoppisia" on syytä rangaista, esim. erottamalla heidät kirkosta?

Markku Koivistoa ei olla erottamassa kirkosta.

5) Kuulun itse evl.kirkkoon ja siksi nämä asiat kiinnostavat. Jään odottamaan vastaustasi ja toivon, että aina, kun saarnaat kirkossa muistaisit, että se, että kuljet ns. valtavirran mukana ei ole aina se oikea linja.

Oikea linja ei määräydy sen mukaan kumpaa suuntaa virran mukana kulkee. Perusteet ovat toisenlaiset.

6) Sillä silloin, kun kirkko esimerkiksi alkaa vihkiä homo- ja lespopareja, se ei enää noudata raamatun ohjeita. Siitä on silloin tullut eräänlainen maallista valtaa kosiskeleva ja nuoleskeleva laitos ja uskon, että moni tulee eroamaan: yksi varma eroaja tulen olemaan minä.

Kristillinen etiikka (puhe oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta) rakentuu ennen kaikkea rakkauden etiikan varaan: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Kaikki minkä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille. Jeesus joutui juutalaisten kirjanoppineiden kanssa jatkuvasti kahnauksiin käytännön elämän vaatimusten ja kirjoitettujen säädösten kanssa (ja raamatun tulkintaperiaatteiden kanssa). Rakkauden vaatimuksen täytyy elää ajassa mukana.

Kirkko on vanhoillinen laitos. Uudistukset tapahtuvat siellä vasta pakon edessä. Kirkko uskoisi maan edelleen olevan litteä universuumin keskus ja auringon kiertävän maapalloa ellei tieteen ulkoinen painostus olisi pakottanut sitä muuttamaan kantaansa. Elämän syntyä ja evoluutiota koskeva keskustelu on osoittautunut samanlaiseksi kirkon rimpuilemiseksi. Mittaluokassaan nämä edelliset asiat ovat ehkä suurempiakin kuin keskustelu homoseksuaalisuudesta sillä ne eivät koske vain käsitystä ihmisestä vaan käsitystämme koko maailmasta.

Toisaalta kirkko on historiansa aikana osoittanut olevansa myös muuntautumiskykyinen siten, että se on samalla säilyttänyt uskollisuuden evankeliumille ja ristin Herralle. Kirkon ensimmäinen suuri kriisi oli levittäytyminen juutalaisen kannatusalueen ulkopuolelle. Tästä kriisistä on esimerkkejä niin Paavalin kirjeissä kuin apostolien teoissa. Lars Aejmelaeus kuvaa ongelman kirjassaan ‘Kristinuskon synty’ erinomaisen selkeästi (135-144, 165-168). Oliko pakanuudesta uskoon kääntyvien tultava myös juutalaisen lain ja tapojen alaisuuteen? Koskivatko ympärileikkaus ja monet ruokasäädökset heitä? Apostolien kokouksen perusteella kirkossa rakennettiin kahden tason kristillisyyden malli: Toinen juutalaisille uskoville, toinen pakanasyntyisille. Ilman Paavalin rohkeaa asettumista juutalaisita tavoista riisutun uskon puolelle, me emme olisi kukaties koskaan kuulleet evankeliumia. Se merkitsi häneltä evankeliumin sanoman rohkeaa tulkintaa sen ajan konservatiiveja vastaan. Tämä Paavalin rohkeus on katoavaa perinnettä.

Kirkko ratkaisuissaan ei siis nuoleskele yhteiskuntaa, vaan yleensä on ottanut lusikan vain kauniisti kouraansa – viimeisenä kaikista - ja tunnustanut tosiasiat, jotka muu mailma on tiennyt jo hyvän aikaa. Tiedon lisääntyessä, myös ymmärryksemme pitäisi lisääntyä.

Tiedostan hyvin sen, että minulla tavallisena 'rivipappina' ei ole parhaat tiedot ja käsitykset asiasta. Mutta sen varassa mitä ymmärrän, olen sanani asettanut.

Seksuaalisuus on elämänalue jossa mieli ja ruumis tulevat ehkä kaikkein lähimmäksi toisiaan. Haavoittuminen siinä kohden jättää syvät jäljet. Kun lisäksi tiedämme homoseksuaalisuudesta, että se ei ole valittu tai tahdottu asia, eikä ole ihmisen päätettävissä vaihtaa sitä joksikin toiseksi, niin tällaisella asialla syyllistäminen tai synnisllistäminen on siksi silkkaa henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä. Väkivaltaa ei tee yhtään hyväksyttävämmäksi se, että lyöntivälineenä on Raamattu.

Antakaa minun nukkua!

Saarnatuolissa löytyy tämän päivän saarna.

Olkaa hiljaa ja antakaa minun nukkua!

Päivän aihe on Jeesus auttaa hädässä. Opetuslapset joutuivat myrskyyn ja Jeesus nukkui. Tekstistä tulee vaikutelma, että Jeesus olisi halunnutkin nukkua eikä ilahtunut, että hänet herätettiin. Aika inhimillistä, jos Jeesuskin oli kiukkuinen herätettynä.

pakottaa

Pakottaa


Kierrä ympyrää
Haro käsillä ilmaa
Purista
Kyllä sanat tulevat
Lujat ja nasevat
Kun aika on
- rutjahtavat
kohdalleen


osallistuminen runotorstain teemaan: Ponnistus

Toinen kysymys

Toinen kysymys, joka minulle esitettiin ei ollutkaan vain yleisesti naisten pappeutta koskeva kysymys. Vaan minulta kysyttiin, "onko oikien, että esim. naispappeutta vastuttavia vastaan ollaan hyökätty ja jopa erotettu pappisviroista".

Tosiasia on, että pappeus kirkossa on avattu naisille. Tilanne on kärjistynyt. Edelleen kysymys aiheuttaa ongelmia seurakunnissa. Tässä vaiheessa ei tietääkseni ole ketään erotettu virasta. Minulla ei todellakaan ole mitään viisastenkiveä siihen, miten tämän ongelma saataisiin ratkaistua.

Mielestäni yhteistyöhön saman kirkon sisällä pitäisi kaikkien pystyä, vaikka työntekijöiden välillä olisikin syviä erimielisyyksiä. Tiedän, että tilanne on molempien osapuolien kannalta hankala. Toivon, että yhteisymmärrys löytyy. Mutta ei keskustelullekaan ole paljon tilaa. Piispa Kari Mäkinen sanoitti asian ytimekkäästi: "Mistä neuvotellaan, jos on olemassa vanhoillisten jyrkkä ei yhteistyölle ja kirkolla syrjinnän kieltävä kanta." (Kotimaa 25.1.07)

Tavallisissa työtaistelutilanteissa kutsutaan valtakunnan sovittelija paikalle tekemään ehdotus, jossa osapuolet pääsevät molempia tyydyttävään ratkaisuus. Voisiko kirkon piirissä olla jotakin vastaavaa? Tilanne on niin toisenlainen, että sitä ei ratkaista samanlaisin konstein.

Jos 'vanhoillisten' ehdottomuus säilyy, luulen sen merkitsevän avointa repeämää kirkossa ja oman hiippakunnan perustamista, kuten Ruotsissa on yritetty (Missionsprovins). Tosin kynnys oman kirkkokunnan perustamiseen on ehkä liian suuri. Kansankirkko on hyvä työnantaja. On eri asia joutua marginaaliin kirkon sisällä kuin koko yhteiskunnassa. Inhimillisesti ajatellen niin toimeentulo kuin toiminnan uskottavuus on turvatumpi kirkon sisällä.

'Kirkon kriisit'

Minulle esitettiin kysymys suhtautumisestani ’kirkon kriiseihin’ naisten pappeuteen ja homoseksuaalien siunaamiseen. Näistä kysymyksistä jälkimmäinen on sellainen, jonka käsittely kirkossa on pahasti kesken. Mutta kysymys on suoraan esitetty ja seurakuntalasilla on kai lupa tietää, mitä heidän pappinsa näistä esillä olevista asioista ajattelee.

Minä hyväksyn varauksetta naisten pappeuden. Naisten asema yhteiskunnassa on muuttunut alkukirkon ajoilta niin huomattavasti, että olisi ylimielistä ja umpisokeutta jättää tekemättä sitä koskevia johtopäätöksiä. Pappisviran avautuminen naisille ei mielestäni ollut maallistumista vaan aitoa kirkon eteenpäin menoa.

Mitä vastata toiseen kysymykseen? Sanotaan ettei pidä tuomita ihmistä ennen kuin on kulkenut jonkin matkaa hänen saappaissaan. En ole kulkenut homoseksuaalisesti elävän ja tuntevan ihmisen saappaissa. Siksi en halua esittää jyrkkiä tuomioita. Näissä asioissa leimakirveet heiluvat herkästi. On helppo esittää hurskaita syytöksiä ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan, kun ei ole vaarana, että kirves osuisi omaan nilkkaan. Vaarana on myös sitoa raskaita taakkoja toisten kannettavaksi, mutta haluamatta itse niitä sormellakaan liikauttaa. (Matt 23:4)

Pystynkö eläytymään homoseksuaalin elämäntilanteeseen, siihen mitä heiltä vaaditaan. Se on aika vaikeaa. Tilanne hänen kannaltaan on sama, jos minulle sanottaisiin heterosuhteiden olevan syntiä ja vaadittaisiin solmimaan suhde samaan sukupuoleen olevan kanssa. En pysty kuvittelemaan sielunrakenteeltani muutuvan niin, että voisin rakastua toiseen mieheen. Siihen pakottaminen tuntuisi ahdistavalta ja mielettömältä. Saman testin voi lukija tehdä myös mielessään.

Homoseksuaalisuutta koskevaa keskustelua on kirkossamme käyty jonkin aikaa. Siihen voi tutustua hyvin netissä Kirkot ja homoseksuaalisuus

Seksuaalisuutta koskevat käsityksemme ovat muuttuneet. Se on tosiasia. Esimerkin vuoksi on hyvä palauttaa mieleen, että uudelleen avioituminen avioeron jälkeen on Raamatun mukaan poissuljettu mahdollisuus (1. Kor. 7:11; Mark. 10:11–12; Luuk. 16:18). Asenteet tässä asiassa ovat kulkeneet väljempään suuntaan. Kirkon esittämä ihanne elinikäisestä kumppanuudesta ei aina toteudu. Uuden alkamisen mahdollisuus hyväksytään avioliitossa nykyään katekismusta myöden. Uskoakseni tällaiseen kantaan ovat päätyneet myös monet niistä, jotka suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen ja homouteen. Kukaties heidänkin keskuudessaan on koettu avioeroja ja uudelleen avioitumisia.

Nykyajan tietämys ihmisen seksuaalisuutta kohtaan on lisääntynyt. Miten suhtaudumme tähän tietoon? Tiedämme myös, että se homoseksuaalisuus, mistä Raamatussa puhutaan on koko lailla eri asia kuin homoseksuaalisuus, joka on tullut meidän tietoomme. Seuraava lainaus on muistaakseni Kari Kuulalta

Raamatun tekstien näkökulma (homoseksuaalisuuteen) on puhtaasti yhdyntäkeskeinen. Ne tuntevat vain seksuaaliakteja, joiden taustaksi nähdään poikkeuksetta epäjumalapalvelus tai moraalinen rappiotila ja motiiviksi yltiöpäinen kiima (Room 1) tai muukalaisviha (1. Moos 19; Tuom 19). Rakkaus ja positiiviset tunteet eivät tule missään puheeksi, ja vielä vähemmän tunnetaan vastuullisia ja rakkauteen perustuvia homoseksuaalisia parisuhteita.

Omasta puolestani en voi tuomita homoseksuaalisuutta synniksi. Olisi mielestäni kohtuutonta vaatia heitä muuttumaan. Yhtä kohtuutonta olisi vaatia heitä elämään selibaatissa. (Ei kai voi olla niinkään että toiset vapautetaan taakastaan ja toisille taakka sidotaan entistä tiukemmalle. Tarkoitan edellisillä uudelleen avioliiton solmivia ja jälkimmäisillä homoseksuaaleja) Ymmärtääkseni piispat eivät pidä homoseksuaalisuutta syntinä, mutta kirkon hyväksyvää kantaa tämän taipumuksen toteuttamiseen kestävässä parisuhteessa ei ole selvästi ilmaistu.

Kysymys homosuhteen siunaamisen kaavasta on vielä eri asia. Kirkko puolustaa avioliittoa ja siinä elinikäistä kumppanuutta. Onko parisuhteen rekisteröineen kirkollinen siunaus uhka kirkon suosimille perhearvoille? Se ei mielestäni sitä romuta.

Moraalisesti kestävä ratkaisu on ottaa askeleita sillä tiellä, jossa näemme homoseksuaaliset lähimmäisemme itsemme kaltaisina rakkautta kaipaavina ihmisinä - mutta erilaisina siinä, keitä kohtaan luonnolliset tunteet heräävät.

Mikäli kirkossa päätetään toteuttaa jonkinlainen siunaamisen kaava samaa sukupuolta olevien suhteelle, en tule vastustamaan sitä. Mutta toivon, että näitä siunaamisia toimittavat ensialkuun sellaiset ihmiset, joille ’kulkeminen heidän saappaissaan’ on jo tullut tutummaksi. Itselläni jonkinlainen tunneperäinen kuilu tekisi vaikeaksi luontevalla tavalla osallistua heidän juhlaansa.

Uskon sankaruus on hieno asia – joskus se voi johtaa marttyyriuteen. Mutta sokean uskon sankaruudella ei tule marttyyreja, ainoastaan paljon viattomia uhreja. Toivottavasti sellaisilta vältytään näissä keskusteluissa.